Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kuivien ja käsiteltyjen hiusten pelastus

Mulla on sen myötä kun hiukseni aikoinaan olen pilannut, tullut melkoinen pakkomielle hiustenhoitotuotteisiin. Olen myös tässä vuoden aikana löytänyt omat ehdottomat lempparit tuotteet, vaikkakin jatkuvassa testissa onkin kaikkia muitakin.
Mulla monen vuoden blondauksen jälkeen tukka aikalailla tippui ja katkeili vain, puhumattakaan siitä kuinka kuiva se tukka oli.. Jossain vaiheessa söin myös tabletteja kyseiseen hätään, jotka auttoivat itselleni ihan hurjasti. Tulen jossain vaiheessa kertomaan myös niistä lisää.
Ajattelin kuitenkin nyt alkuun kertoa teille mun hoitotuotteista, jotka oon kokenut oman hampun pelastukseksi.


Mun ihan ehdottomiksi lemppareiksi on muodostunut Macadamian tuotteet. Tilasin ylemmässä kuvassa olevat Rejuvenating Shamoon ja Moisturizing Rinsen hoitoaineen ensimmäisinä Macadamian tuotteita. Ne olivat Cocopanda.fi:ssä alennuksessa, joten ajattelin et kokeilen sitten niitä. Niiden kanssa kävikin tosin niin että rakastuin ihan täysin, joten seuraavaksi tilasin lisää saman sarjan tuotteita. Seuraavaksi kokoelmaan tuli alemmassa kuvassa näkyvät Nourishing Moisture Shamoo ja hoitoaine. En kylläkään kadu hetkeäkään näiden ostoa ja vaikka oikeat hinnat pyörii 1000ml purkeissa siinä 30€ paikkeilla niin on kyllä täysin hintansa väärti.


Nämä ovat mun halvemman luokan ehdottomat lempi tuotteet. Garnier Response sarjan ihan kaikki hoitoaineet ja shamoot ovat aivan huippuja! Itselle ykköseks on kuitenkin jäänyt tuo Avocado oil&shea butter- tuotteet! Alemman kuvan, myös macadamia oila sisältävät, tuotteet ovat niitä joita aina tuon Virosta. Hinta on todella halpa, mutta hiuksille sopii super hyvin. Tekee tukasta todella pehmeän ja helposti kammattavan.


Sitten mun suosikit maskit - samoja merkkejä edelleen.
Garnier Respoonse sarjan maskit on myös ihan huippuja. Tässä kyseisessä purkissa näkyykin hinta ja eihän tuo ole paljon mitään siihen nähden millaisia ihmeitä se hiusille tekee.
Toinen maskeista on Macadamian Deep Repair, joka on mun ihan ehdoton ykkös suosikki. En usko että mikään hiusnaamio voi olla tuota parempi.
Kuvasta puuttuu Macadamian Nourishing Mask, joka on samaa pataa Nourishing shampoo + hoitoaineen kanssa, joka sekin aivan huippu tuote, hieman kevyempi kuitenkin kuin tuo Deep Repair.


Lempi öljyissä löytyy kuitenkin yksi, joka ei ihan kuulu samaan pataan näiden muiden tuotteiden kanssa. Nimittäin Wellan SP Luxe oil, tämän ostin myös kokeiluun, kun oli Cocopandalla alennuksessa ja niin paljon sitä oli hehkutettu.
Toinen lempi öljy on yllätys-yllätys Macdamian Nourishing Moisture oil. Näiden kahden tuotteen välillä en oikeastaan nää mitään suuria eroja. Kumpikin on ihan huippu tuote ja jäävät ehdottomasti mun käyttöön myös jatkossa.


Mulla on myös öljyistä tämmöinen halppis-lemppari! Tämä on samaa sarjaa Virostta tuotujen Macadamia oilia sisältävien tuotteiden kanssa ja ite oon tykännyt ihan super paljon myös tästä. Kiva välillä löytää myös halvempia tuotteita kalliden rinnalle.


Kukaan ei varmaankaan enään tässä vaiheessa ylläty mun merkki valinnasta, mutta tämä hiuksiin suihkutettava pienessä purkissa oleva Nourishin moisture öljy ja sit oikealla oleva kuivaöljy ovat olleet myös mun ihan ehdoton pelastus! Joinain päivinä kun on nukkunut tukka auki niin että tukka on ihan hamppua, kuivaöljy tekee tehtävänsä ja auttaa mua asiassa aina ihan super hyvin!

Toivottavasti saatte tästä jotain vinkkejä myös itselleni ja ehkä kokeilette tämän jälkeen Macadamian tuotteita, joihin itse olen hurahtanut! Tosin en ole hurahtanut siihen todellakaan merkin takia, vaan ihan siksi että todellakin kaikki tähän mennessä kokeilemani tuotteet ovat ollee ihan super huippuja.

2 kommenttia:

  1. Tuotteet kyllä vaikuttavat kokeilemisen arvoisilta! Kiitos hyvistä vinkeistä <3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit itsellesi jotain! Macadamian tuotteiden hinnat on toki korkeammat kun perus kauppojen tuotteet, mutta on kyllä täysin hintansa väärti!

      Poista