ELÄMÄ PUOLIKKAAN PEUKUN KANSSA

Ajattelin päivitellä tännekin suunnalle mun peukalon kuulumisia, sillä luvuista päätellen ihmisiä kiinnosti lukea aiheesta. Myös siksi, että blogin kirjoittaminen on tökkinyt osaksi sen takia. Asiastahan on nyt kulunut sen kolme kuukautta ja asian kanssa on kerennyt jo jonkun aikaa elämään. Vaikka todellisuudessa en kyllä tiedä milloin tämän kanssa oikeasti oppii elämään.
Sormi itsessään fyysisesti on parantunut melko hyvin, vaikka hermojen palautumisessa saattaa mennä jopa 1,5 vuotta. Tunne on sellainen kun jokin raaja puutuu ja siinä on sellainen suriseva tunne, siltä mun peukalon alapuoli tuntuu 24/7. Käytössä sormi ei ole juuri millään tavalla, juuri kyseisen tunteen takia. Mistään kiinni ottaminen siis ei tule kuuloonkaan, vieläkään. Ei kuitenkaan sillä, että olisin vielä luovuttanut asian suhteen - en todellakaan. Välillä toki tulee hetkiä kun tuntuu, että elämä kaatuu ja kaikki on loppuelämän päälaellaan. Jokaisen joka tätä ei käy läpi on varmasti hankala käsittää mun tuntemuksia ja veikkaan, että suurimmalla osalla ajatus on edelleen se, että kyseessä on "vain sormi, vain yksi peukalo" ja kaikenlisäks vasemman käden - eihän sitä tarvitse edes. Harmi, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen todellisuudessa.
Koen itse asian toisaalta fyysisesti melko helpoksi. Käsitän, että sormen käyttöönotto vaatii vielä useita kuukausia sekä sen, että sormeen/käteen saatetaan tehdä vielä toimenpiteitä. En koe myöskään sormen ulkonäon juurikaa häiritsevän mua, vaikkakin totuteltavaa siinäkin on. Huomasin kuitenkin kuvauksissa käydessäni, että se ei tuota paineita. Kuvia jälkeenpäin katsellessa tosin on omituista katsoa. Onhan se eri näköinen kun mitä on ollut edeltävät 19 vuotta.

Suurimmaksi kompastuskiveksi tässä asiassa on osoittautunut diagnoosi traumaperäisestä stressireaktiosta. Kuulostaa jopa melkein vähän hölmöltä. Asia on kuitenkin lopulta ollut aika kova pala, niin itselleni kun läheisillekin. Tunteiden ja olotilojen käsittely on muuttunut melko hankalaksi ja pienimmätkin jutut tuntuvat isoilta. Itkukohtausta siis on milloin mistäkin. Kiukku, ärsytys sekä turhautuminen on vallannut aika suuren osan mun arjesta. Hyvänä esimerkkinä olen tähän asti käyttänyt sitä, että kun nään päästäni hiuksen tippuvan maahan - kiukun saa niskaan joku täysin ulkopuuolinen. Yleisesti ottaen siis avopuolisoni ottaa vastaan kiukun ja vihan asioista mitkä on mitättömiä tai eivät välttämättä ole edes hänen käsissä. Onneksi kaikki vierellä olevat ihmiset on yrittänyt ymmärtää, että kiukkuni ei ole tahallista. Itse asia saattaakin olla minulle itselleni isoin ongelma -  tuntuu, että olen ihan KAMALA aina silloin tällöin. Välillä siis jaksaa oikeasti ihmetellä miten ihmiset kestävät mun oikkuja.. :D

Oikkujani kuitenkin onneksi hoidetaan! Toinen iso ongelma on ollut uni, en pysty nukkumaan. Nukahtamiseen saattaa helposti mennä tunteja, vaikka kuinka väsyttäisi. Tähänkin asiaan on onneksi löydetty edes pieni apu.
Kaiken stressin ja turman myötä myös muut terveelliset ongelmat on tulleet esiin, joten nyt ravailen lääkärissä sekä tuun mm. saamaan rautaa suoraan suoneen tiputteluna.. jännittävää :D
Olenkin googletellut kaikenlaisia rautapitoisia ruokia tässä viimeaikoina ja varmasti jos jonku super hyvän löydän, tulen asian tännekin jakamaan.
Eli siis tilanne on aikalailla samanlainen kun kolme kuukautta sitten, sormi elää omaa elämäänsä ja odotellaan vain milloin se alkaisi olemaan käyttövalmis :D sekä sitä, että tarvitaanko jotain lisätoimenpiteitä. Itse todennäköisesti tulen erästä toimenpidettä pyytämään, mutta siitä sitten enemmän silloin.

Kuvaukset on suoritettu Tero Turusen kanssa, jonka jälkeä tulette vielä jossain vaiheessa näkemään lisää täälläkin. Tulossa on piakkoin postausta kodistamme, ensi viikonlopun jälkeen mun ylppäreistä sekä muutamat kauneuteen liittyvät myös rästissä!
Pahoitteluni pitkästä tauosta ja yritän korjata asian mahdollisimman pian :) heti kun itekki alkaa taas olemaan " normaali ", blogistakin voisi kuoriutua taas normaali :D