Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

ESTONIA


Täällä on hetken ollut hiljaista, kun olen pyörinyt noissa syntymäpäivä hulinoissa. Tuli nimittäin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen järjestettyä juhlat ja jopa oltua itse koko ilta läsnä. Tulen tästäkin varmasti kirjoittamaan, kunhan saan kuvia koneelle jne. Ajattelin tähän väliin kuitenkin palata vielä mun Viron reissuun, kun siitä ei nyt yhtäkään postausta ole. 


 


Olin siis tosiaan vajaa viikon kotiseudullani, sillä tiedossa oli ensimmäiset 50-vuotis juhlat meidän porukkaan. Kyseessä siis tosiaan perhetuttumme, joiden kanssa olen kasvanut. Juhlat oli isot ja aivan huikeat. Olin ensimmäistä kertaa täysi-ikäisenä menossa mukana, joten sain vähän erilaisen näkökulman asiaan :D Tuli siinä viikon aikana nähtyä sukulaisia, tuttuja sekä kavereita. Nautin niin tuhatta ja sataa ruuasta sekä rauhassa olosta. Jotenkin siellä osaa aina laittaa aivot off-tilaan ja unohtaa kaiken ylimääräisen, teki super hyvää. Olin taas kunnon luonnonlapsena siellä, iloitsin paljain jaloin kävelystä, marjoista sekä pihalla hengaamisesta.



Oltiin myös yksi yö ennen takaisin Suomeen tuloa Tallinnassa. Viihdyn siellä niin hyvin jokainen kerta, että välillä edelleen haaveilen sinne muutosta ja siellä asumisesta. Meillä oli mahtavalla näköalalla asunto heti Viru keskuksen yläpuolella. Reissu päättyi siinä mielessä hieman huonosti, että tulin yhtäkkiä kesken illan kipeäksi ja todella huonovointiseksi. Siitä sitten olinkin kipeänä melkein viikon, nytkin vielä välillä nenä hieman tukossa.

Nyt vain odotetaan seuraavaa reissua,
joka tuleekin odotettua nopeammin kiitos ihanan ystäväni♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti