Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

2 KUUKAUTTA

Täällä on ollut kuukauden hiljaista, sillä Mini on alkanut olemaan enemmän hereillä ja alkuun ei tietenkään juuri mitään rytmiä näin pienellä ollut. Oli myös poikkeuksellisen lämmin kesäkuu, joten se tuli suurimmaksi osaksi vietettyä ulkona ja pihahommissa, joten kone tuli avattua kesäkuun aikana ehkä max 10 kertaa. Nyt meillä kuitenkin alkaa olemaan melko selkä rytmi päiväunien ja nukkumaanmenon suhteen, joten sitä kerkeää taas uudella tavalla tekemään kouluhommia, somea sekä neulomaan.

Ennenaikaisuus ei loppujen lopuksi ole vaikuttanut elämäämme tähän mennessä järin paljoa. Poika on kasvanut todella hyvin ja kehittynyt juuri, kuten pitää. Kesäkuun alussa käytiin sairaalalla kasvu- ja kehityskontrollissa, jossa lastenlääkäri sekä fysioterapeutti totesivat kaiken olevan mainiosti. Toinen kontrolli on vielä 3-4 kuukauden iässä ja mikäli Minin kehitys ja kasvu on edennyt yhtä mallikkaasti, jää sairaala kontrollit pois ja jatkamme normaalisti vain neuvola seurannalla.

Bebe täytti sunnuntaina jo eilen 9 viikkoa. Eilisessä neuvolassa terveydenhoitaja totesi, että vauvaheijasteetkin ovat lähteneet, joten alkaa meidän pikku vauva olemaan jo iso poika.


Mini 2 kuukautta

♥ 5670g ja 58cm
♥ on saanut virallisen nimensä jo kuukausi sitten, viettää ristiäisiä 19.7
♥ on käynyt elämänsä ensimmäisissä passikuvissa
♥ rakastaa kylpemistä
♥ nukkuu omassa huoneessaan yönsä hyvin
♥ päiväunien rytmi on alkanut löytyä ja päivässä nukutaan 2-3 unet
♥ haluaisi vatsallaan ollessaan lähteä eteenpäin ja menettää hermonsa, kun se ei onnistu
♥ hymyilee ja nauraa paljon, ilmeilee jatkuvasti
♥ on keksinyt uuden leikin: tiputtaa tuttinsa sitterissä ja yrittää saada sen itse takaisin
♥ on tavannut paljon sukulaisiaan ja päässyt syliteltäväksi
♥ kärsii toisinaan ilmavaivoista, jotka helpottavat lähes välittömästi hieronnalla
♥ on alkanut hylkimään tuttia, ainoastaan unille käydessään viihtyy sen parissa

Näitä juttuja olisi vaikka kuinka, mutta niiden luettelemisessa menisi ikuisuus, joten tässä pieni osa siitä, miten meidän pieni poika on ensimmäisten kuukausien aikana kehittynyt.


Sain tossa instagramin puolella jokunen aika sit viestin, jossa kyseenalaistettiin päätökseni olla jakamatta Minin kasvoja nettiin.

"Eikö se olisi sinulle hyödyllisempää jakaa niitä kuvia?"

Otin silloin asiaan kantaa jo instagramissa, mutta ajattelin nyt kirjoittaa asiasta vielä hieman tänne. 
En julkaise pojastani kuvia, joista hänet voisi tunnistaa, nettiin sillä en omista poikani yksityisyyttä. Hän ei ymmärrä vielä vuosiin somen tarkoitusta, hän ei osaa kertoa minulle, että onko kuvan lisääminen ok vai ei. Se, että olen itse päättänyt laittaa naamani sekä ripauksen elämästäni nettiin ihmisten nähtäväksi on ollut päätös, jonka olen tietoisesti tehnyt itse. En voi päättää niin lapseni puolesta, jonka yksityisyyttä minun on suojeltava, kunnes hän kykenee siihen itse.
Oletan, että hyödyllisyydellä viitattiin tässä kohtaa esimerkiksi mahdollisiin yhteistöihin. Todennäköisesti voisin saada yhteistyökumppaneita myös lapsiin liittyvistä yrityksistä siinä tapauksessa. En kuitenkaan koe, että haluaisin tehdä rahaa lapsellani ja ns. hänen kasvoilla. Myisin jollain tavalla hänen kasvonsa jollekin brändille, vaikka se ei välttämättä tulevaisuudessa kohtaisi hänen arvojaan, ajatusmaailmaa tms. Tämän lisäksi somessa kuvia voi käyttää kuka tahansa ja kuka vaan jakaa niitä eteenpäin enkä mä ikinä tietäisi mihin ne kuvat voivat päätyä.Ymmärrän kuvien jakamisen ihmisiltä, joiden tilit ovat yksityisiä ja yleisö rajattua, sillä niistä asiat harvemmin lähtevät leviämään.
Uskon, että on ihan hyvä pitää tämän pienen yksityiset asiat, kuten ne kasvot, meidän perheen omana asiana. Saadaan kaikki yhdessä ihastella ja nauttia hänestä. Tuskin tuntemattomien tarvitsisikaan.
Kukaan läheisistä ei ole vielä ollut ymmärtämättä valintaani ja monelta olen saanut kehuja, että olen tämmöseen ratkaisuun päätynyt. Aion jatkaa näin ainakin koulu-ikään asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti