Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ostosreissua ja säästämistä

Täällä on parin päivän ajan vallinnut hiljaisuus, tahattomasti tosin.. Tekemistä on vain ollut oikein riittävästi ja unettomuuden vaivatessa blogiin kirjoittaminen on saanut kärsiä. Nyt kuitenkin mielessä jo monta ideaa taas mitä toivottavasti pääsen toteuttamaan tänne, joten hiljaisuus korvaantuu vielä.

Kävin alkuviikosta ostelemassa vähän uutta kotiin ruoka-ostosten yhteydessä ja vaikkakin postaus mun uudesta kodista on vielä vaiheessa, sillä itse kotikin on vaiheessa, ajattelin kuitenkin näyttää näitä ostoksia teillekin. Jossain vaiheessa teen sitten ihan kunnon asunto postauksen tästä kaikesta :)


Olin jo pitkään ajatellut ostavani lyhdyt parvekkeelle, tällä kertaa mukaan lähti tosin vain yksi, tilanpuutteen vuoksi. Samaten lähti toki mukaan kynttilöitä, sillä tämä mun asunto on muutenki täynnä kynttilöitä jokaisena iltana, joten ei niitä koskaan liikaa oo.


Tosiaan lyhty in action näyttää tuolta, toinen pitäisi hankkia vielä kaveriksi, ehkä parvekkeen kulmaukseen vielä samanlainen mutta isommassa koossa. Alemmassa kuvassa näkyy valkoisen korin virka. Mulla tosiaankin onnistuu aina täällä sisällä, näin oli myös mun asuessani vielä äidillä, katoamaan avaimet, bussikortti yms jonnekin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Tuon korin nähdessäni päätinn että hannkin tuollaisen, jotta voin aina kotiin tullessani laittaa kaikki tavarat siihen niin pysyy aina tallessa.

 
Samalla ostosreissulla lähti mukaan mitä pehmein ja lämpimin uusi fleece jo olemassa olevan kaveriksi ja hieman koulujuttuja, kun sinnekin olen taas palannut. 

Tuon ostosreissun lisäki mulla on esiteltävänä vielä yhdet H&M ostokset, jonka jälkeen ostospostauksia ei tulekaan hetkeen näkymään. Ai miksi? Olen nyt kuukauden, eli siihen asti kunnes lähden 18.11 Viroon, ostoslakossa ja muutenkin säästökuurilla, en myöskään aio viikonloppuisin ylos tänä aikana. Yritän koko kuukauden ajan syödä mahdollisimman vähän ulkona ja valita muutenkin myös ruokaostokseni tarkkaan. Saa nähdä miten tulee sujumaan ja huomaako rahankäytössä mitään selvää eroa sitten. Haluan myös alkaa säästää rahaa muutamaan muuteen projektiin ja hankintaan, joten olisi kivaa muutenkin oppia elämään säästeliäämmin. Onko kukaan kokenu jotain keinoa säästämisen suhteen erityisen hyväksi, jota voisi suositella, niin voisin kokeilla? Ainakin kuitit oon jo oppinut ottamaan jotta näkee mihin sitä rahaa oikeasti menee!

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä parhain tapa pitää ostohalu kurissa on yksinkertaisesti olla menemättä kauppakeskuksiin/kaupoille. Lisäksi kannattaa laittaa ei mainoksia -kyltti postilaatikkoon. Kun ei näe "tarjouksia" tai kivoja juttuja, niin ei tule ostettua. Aina kun tekisi mieli ostaa vaikka jokin uusi vaate, niin muistutan itseäni jo omistamastani vaatemäärästä ja jätän ostamatta. (Asia tietysti erikseen jos joku on juuri mennyt rikki tms.)

    Ruokaostoksissa säästää, kun käyttää lihan sijasta enemmän linssejä ja kikherneitä. Siis niitä, mitä pitää liottaa ennen käyttöä. Ne ovat tosi halpoja, ja esim. linssipihvit tai kikhernepihvit ovat tosi helppoja, nopeita ja ravitsevia.

    Siinä nyt mieleen tulevia vinkkejä. Toivottavasti onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo ei siinä mielesä toimisi että lähikauppa on Jumbossa, joten kauppakeskuksessa tulee käytyä pakostikin + teen melkein kaikki ostokset netistä. Ite en onneks mainos uhri oo, ainoat tarjoukset mitä kattelen on onneks nimenomaan ruuasta.
      Ja tämä mun säästäminen on ihan muuten vaan niin omaa ruokavaliota en lähtis muuttamaan, sillä mitään linssejä tms en syö, enkä kyllä eläessäni voisi luopua lihasta :D haha

      Muttaa kiitos hurjasti että jaksoit kirjoittaa! Noista tuli mieleen asioita, joihin noita voi soveltaa, joten oli tosi hyödyllinen kommentti! Pitääpi sitten kuukauden päästä tulla kertomaan sainko yhtään säästettyä :)

      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista