Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

perjantai 15. joulukuuta 2017

OUR HOME

Koti postaus on ollut pannassa jo pidemmän aikaa ja tähänkään postaukseen en saa edes kaikkea. Ajattelin kuitenkin, että muutosta on jo kuukausia niin olisi aika tehdä pieni kurkistus tänne meidän kotiimme. Tämän asunnon kanssa meni aikalailla samalla tavalla kun edeltävän - kaikki meni TODELLA nopeasti. Löysin asunnon todella nopeasti, ennen kun ajattelin edes tosissani etsiväni. Käytiin myös erittäin nopealla aikataululla katsomasa asuntoa ja saimmekin sen. Vaikka asiat meni super nopeasti, olen enemmän kun tyytyväinen.


Asunto on vasta elokuun lopulla, juuri ennen muuttoamme, valmistunut eli siis täysin uusi. Sen lisäksi, että tämä on aivan uusi niin asunto on aivan super hyvällä sijannilla, sekä julkisenliikenteen kannalta kun autolla liikkumisen suhteen. Huoneet on super tilavia ja säilytystilaa mukavasti.


Vanhasta asunnostani lähti aikalailla kaikki huonekalut mukaan, joten siinä mielessä aika paljon näyttää samalta kun vanha asunto. Toki olohuoneeseen tuli pieniä muutoksia ja pieniä muutoksia on tulossa lisää.

Juuri tänään laitoin ensimmäistä kertaa itse verhot, sillä olin malttamaton kun mies aivoineen on töissä. Enkä voi todeta kun että verhojen laittaminen on hullujen hommaa. Samalla tavalla pakko sanoa, että tollaisen tähden ripustaminen on ihan hullujen hommaa. Järkyttävää :D


Lempi huoneeni tässä asunnossa on ehdottomasti keittiö. Vanhassa asunnossani keittiö oli pieni ja siellä oli erittäin surkeasti säilytystilaa - tämä keittiö on kaiken tuon vastaohta. Keittiössä on tarpeeksi tilaa, tarpeeksi säilytystilaa ja tarpeeksi paljon tasoa, mahtuu kaksikin ihmistä laittamaan yhdessä ruokaa.

Koti on edelleen kesken ja on paljon mitä vielä haluan muuttaa sekä petrata. Toki koti onkin ikuinen projekti ja tuntuu, että kun yhden paikan saa valmiiksi, on jo toinen paikka mitä suunnittelee. Uskon kuitenkin, että ajan kanssa tästä tulee yhä enemmän meidän näköinen koti. Eli päästään vielä ehdottomasti keventämään lompakkojamme sekä kokoamaan kaikenlaista :D Toivon myös, että ihan kovin pian ei tarvitse uutta asuntoa alkaa etsimään.

2 kommenttia:

  1. Teillä näyttää ihanan kotoisalta<3 Ihanat noi ruokapöydä tuolit! Ja jep, allekirjoitan itsekin tuon että koti tuntuu olevan ikuisuusprojekti :D Aina löytyy jotain pientä mitä haluaisi muuttaa!

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 💗 Joo, mutta ehkä se on ihan hyväkin, saa aina sisustaa :D

      Poista