Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

lauantai 30. joulukuuta 2017

VUOSI 2017 prt.2

Huomenna vaihtuu vuosi, joten eiköhän olisi aika tehdä tänne myös loppuvuodesta postaus niin saa tämänkin vuoden pakettiin!

HEINÄKUU


Käytiin keilaamassa pitkästä aikaa ja se on yks mun ehdoton lempipuuha! Kaiken kruunasi vielä ehdottomasti se, että voitin I:n. Ehdottomasti odotan vuodelta 2018 paljon keilaus reissuja!


Kävin myös ensimmäistä kertaa tsekkaamassa Löylyn ja pakko myöntää että ihastuin yläkerran sohviin! Oli niin mukavat ja aurinko lämmitti ihananasti. Jonotettiin varmaan puoli tuntia jätskiä, mutta saatin jätskitkin sitten lopulta. Ikävä näitä rentoja ja lämpimpiä kesäpäiviä!


Heinäkuun lopulla kävin vielä Jukka Ruuskasen kanssa aivan upeissa kuvauksissa, mikä ehdottomasti avasi silmiäni kuvausten sekä mallina olemiseen suhteen. Varsinkin hiekalla pyöriminen iho kylmästä kananlihalla teki asiasta selkeämmän.. :D
Heinäkuu taisi suurimmaksi olla töitä ja grillailua, mitään sen enempää ei kerennyt eikä jaksannut tehdä. Treenauskin oli silloin lähtenyt käyntiin vasta, joten sekin vei oman aikana ja eipä heinäkuu kovin lämmintä aikaa ollut..

ELOKUU


Tämä oli elokuun ensimmäinen viikonloppu ja viimeinen viikonloppu jolloin kaikki oli niin kuin edeltävät 19 vuotta on ollut. Viikonloppu oli aivan mahtava, täynnä mahtavaa ruokaa sekä mahtavaa ruokaa.


9.8 ja 10.8 olivat ehdottomasti yhtiä pelottavimpia, jännittävimpiä, kamalampia tms päiviä elämästäni? Pakko myöntää, että sitä millä näitä kahtaa päivää kuvais, sitä sanaa ei vieläkään ole keksinyt. Kaikista "hauskinta" on tuo ensimmäinen kuva, joka on snäpistäni tapaturma aamulta työmatkalta. Tätä kirjottaessa ja kuvia katsoessa, pystyn edelleen vahvasti tuntemaan ne kaikki fiilikset mitä on ollut. 9.8 oli ehdottomasti se päivä, mikä on tähän mennessä elämääni muuttanut asioita eniten. Edelleen se niitä muuttaa ja asioihin vaikuttaa.


Elokuuss kävin myös ensimmäistä kertaa golf kierroksella. Tämä oli mulle varmaan erityisen mieluisa juttu, sillä pääsin kunnolla ulos. Leikkauksen ja tapaturman jälkeen ei ihan hirveästi voinut yksin lähteä seikkailemaan eli olin aikalailla kaikki päivät yksin kotona. Ja kyllähän se vit*tti, eikä kauhean vähääkään.. Golfista en mitään tajua, mutta oli mielenkiintoinen kokemus ja ehdottomasti lähtisin toistekin kävelemään. Se liikunnan määrä jo on huippu!


Elokuun viimeisenä päivänä päästiin muuttamaan, yksi sormi paketissa ja toinen keuhkokuumeessa.. Onneksi oli hyvät apuvoimat niin kaikki hoitu kuitenkin! Siitä lähtien onkin ollut käynnissä kodin rakennus projekti, joka on toki edelleen käynnissä!

SYYSKUU


Täytin syyskuussa 20 ja sain aivan ihania lahjoja sekä aivan ihanan illan. Illasta sai paljon uusia muistoja sekä tarinoita, joita kertoa eteenpäin :D


Myös ihana E oli osana syyskuuta enemmän kun hetkeen. Hän oli maailman paras lohdutus ja piristys kaiken sen sairasloman keskellä. Toisaalta, hän on aina maailman paras piristys sekä maailman rakkain.


LOKAKUU

Syyskuu oli nopeasti ohi kuvien osalta, sillä syyskuu oli aikalailla sitä kun olin vain pitkälti kotona sairaslomalla, sillä sormen kanssa oli totuttelua ja kaikkia vaikeuksia. Lokakuu alkoi uudella työpaikalla ja kaikenlaisilla DC-FIX projekteilla.


Heti lokakuun aluss käytiin myös Virossa pienellä lomalla, jonka oli alunperin tarkoitus olla elokuun toisena viikonloppuna, mutta juuri ennen leikkauspöydälle menoa peruin siinä varauksia.. :D Viro oli niin kuin Viro aina, maailman paras paikka sekä reissu.


Kävin lokakuussa myös hakemassa pelastukseni arkeen ja sitä se on kyllä ollut! Ihanaa kun ei tarvitse miettiä hirveästi kun kulmia piirtää, kuhan vahvistaa vain kulmavärillä hieman. TÄSSÄ on aiheesta myös lisää, mikäli joku on missannut ja haluaa lukea lisää!

MARRASKUU

Marraskuun alussa pääsin aikalailla taas kunnolla treenailun pariin ja takaisin salille, kunnes tulin kipeäksi ja täällä edelleen odotan että tämä tukkoisuus lähtisi..


Marraskuussa ängettiin tämä meidän asunto täyteen noin 30 ihmistä ja juhlittiin tupareita. Pakko myöntää, että oli todella mahtava ilta. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa tämän myötä myös Kalliossa baarissa.


Marraskuussa uskalsin myös ensimmäistä kertaa puolikkaalla peukalolla kameran eteen. Kotona jännitti ja pelotti, mutta lopulta meni super hyvin ja olen itekkin super tyytyväinen kuviin! Kuvat on ottanut Tero Turunen.

JOULUKUU


Joulukuun heti ekoina päivinä oli kauan odotettu valmistujaispäivä. Koulu saatiin vihdoin päätökseen jopa kera stipendin. Tätä päivää oli odotettu pitkään ja se, että selvisin syksyn kirjoituksista oli itselleni yllätys - positiivinen sellainen toki.


Sopivasti ennen Suomen itsenäisyyspäivää käytiin äipän kanssa Virossa pikavisiitilla. Oli taas niin ihanaa, että lähinnä odottelen innolla milloin sinne pääsee uusiks, ehkäpä se tuleekin nopeammin kun osaa odottaa!

Joulusta olenkin jo kirjottanut, joten sitä en edes viitsi lähteä kertailemaan. Tämä vuos on kaikessa kokonaisuudessaan ollut erikoinen sekä mielenkiintoinen ja myös erittäi täynnä uusia tunteita. Alkuvuosi oli yhtä menoa ja meininkiä, kesällä menin lähinnä töiden perässä ja sit taas onnettomuuteni jälkeen meno oli aika hiljaista. Olen kuitenkin erittäin kiitollinen koko vuodesta ja kaikesta tapahtuunesta, jopa niistä huonommista jutuista. Nyt odotan innolla mitä vuosi 2018 tuo tullessaan ja aion ottaa tulevasta vuodesta vielä enemmän irti!

Mahtavaa uuttavuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti