Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 2. huhtikuuta 2019

MAYBEAUTY


Löysin jo syksyllä itselleni uuden tuttavuuden, nimittäin MayBeautyn. Ensimmäisellä kerralla tulin tilanneeksi naamioita, kun törmäsin netissä siihen, että joku niitä kehui. Oikeastaan heti ensimmäisestä kosketuksesta asti ihastuin tähän kyseiseen naamioon. En ole oikeastaan aikaisemmin uskonut hirveästi näihin mustapäänaamioihin, mutta tämä MayBeautyn on oikeasti aivan huippu ja sai minut uskomaan näihin.

Kyseessähän siis tosiaan on peel-off maski, jonka tarkoituksena on poistaa mustapäitä, ylimääräistä öljysyyttä sekä talia, ennaltaehkäistä aknea sekä poistaa kuollutta ihosolukkoa. Itsellänihän on aknetaustaa ja siihen aikoinaan monet kuuritkin olen syönyt. Jonkun verran iho ongelmia kuitenkin löytyy, joten kun tähän törmäsin niin innostuin heti.



Sain tilauksen mukana todella kätevän siveltimen, jonka avulla naamion levittäminen on todella helppoa. Kannattaa sen verran kuitenkin varoa, että naamiota ei ihan joka paikkaan lennä, sillä mielestäni sen irti peseminen pelkästään lavuaaristakin on rasittavaa.  Iho on naamion jälkeen todella sileä ja freesin tuntunen. Kun maskia irrottaa, siitä näkee selvästi siihen ihosta irronneet epäpuhtaudet, joka ainakin itselleni on hyvä juttu, kun heti näkee ”tuloksia”. Parin käyttökerran jälkeen jo huomaa myös isompia tuloksia, ihohuokoisten pienenemistä jne. Itse käytän naamiota yleensä kerran 1-2 viikossa, mutta MayBeautyn oma suositus on 1-2 kertaa viikossa. 


Nyt maskeja tilatessani päätin, että kokeillaanpa myös tämä paljon kehuttu face gel. Kyseessähän on tosiaan kasvoille levitettävä geeli, jonka tarkoituksena on poistaa ylimääräistä talia, öljyisyyttä sekä kuollutta ihosolukkoa, puhdistaa ihohuokoiset ja tehdä ihosta puhtaampi sekä tasaisempi.
Geeli levitetään siis kasvoille, jonka jälkeen sitä hierotaan hellävaraisesti. Kuolleen ihosolukon irtoamisen huomaa välittömästi, josta itse pidän kovasti, kun sitä ns. tulosta huomaa heti. On myös melko terapeuttista hieroa sitä kuollutta ihoa irti.
Käytin ensimmäistä kertaa geeliä ja naamiota yhdessä tässä jokunen aika sitten ja ihastuin lopputulokseen. Tämän jälkeen olen käyttänyt myös lähestulkoon kaikki geelit loppuun, sillä nämä on aivan mahtavat! Ehdottomasti jäävät omiin suosikkeihini


PS. Pahoittelen hieman hidasta postaustahtia, mutta väliin tuli uusi leikkaus peukaloni kanssa jne, joten en ole hirveästi päässyt postauksia suunnittelemaan enkä toteuttamaan.

2 kommenttia:

  1. tuo maski kuulostaa kieltämättä aika mielenkiintoiselta! ois hauska kans itse joskus testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi on ainakin ihan mainio! Monia vastaavia testanneita, niin tuo on kyllä heittämällä lemppari! 😊 Monella somessa pyörii ale-koodeja Maybeautylle useasti, niin kannattaa kärkkyä jos sen kautta sais halvemmalla! Itse taisin alun alkaen tilata ekata Rosanna Kuljun alekoodilla kokeiluun!

      Poista