Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

maanantai 1. heinäkuuta 2019

MUUTTO POIS VANTAALTA

Kerroin tossa melkein kaksi viikkoa sitten tehdessäni paluun tänne koneen ääreen, että muutin pois Vantaalta. Täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut, että näin kävisi. Vaikka olenkin kasvanut todella pienessä kaupungissa enkä varsinaisesti mikään kaupunkilaistyttö olekaan. Olin varma, että olen ikuinen vantaalainen tai helsinkiläinen, olenhan mä sillä seudulla kaikki 12 Suomessa elettyä vuotta asunutkin. Toisin kuitenkin kävi ja tänää kirjatkin siirtyi vihdoin perässä pois Vantaalta.
Hätähän ei toki ole tämän näköinen, sillä en muuttanut kun 40 kilometrin päähän ja nyt kulkiessani autolla matka ei tunnu missään. Pääkaupunkiseudulta pois niin sanotulle Helsingin seudulle eli Nurmijärvelle, kääk! Miehen perässä, minkäs muunkaan..


Myönnettäköön, että asia jännitti ja jossittelin kaikki mahdolliset asiat läpi. Asiassa oli kuitenkin lähinnä vaan plussa puolia, joten pienessä jännityksessä irtisanoin toukokuun lopulla oman asuntoni Vantaalla ja joka kerta Vantaalta tullessani pakkasin auton täyteen tavaraa, jotta sitten varsinaiseen muuttoon ei jäisi pikku tavaraa enää. Kolmessa viikossa raahasin KAIKEN minkä henkilöautoon nyt vaan saa, järjestelin asuntoa naisen näköiseksi ja toin oman elämäni mukaan taloon. Päänvaivaa oli ja paljon - miten ja mihin mahtuu kummankin astiat, mihin mun kaikki vaatteet ja kengät mahtuu jne.. Kysymyksiä oli yhtä paljon, kun sitten myös lopulta ratkaisuja. Ikea kyllä tuli tutuksi taas tälläkin kertaa :D


Tajusin kuitenkin nopeasti, että ratkaisu oli paras mahdollinen. Kahden asunnon välillä ravaaminen kävi rankaksi, aina jotain oli väärässä osoitteessa, joutui ajelemaan mielettömästi edestakaisin, siihen vielä se taloudellinen puoli niin ei se enää kenellekään ollut mieluisaa. Lusikat yhteen soppaan siis ja tässä sitä nyt ollaan.
En ole kyllä varmaan ikinä ollut näin yksinkertaisista asioista onnellinen, mutta voi vitsi, kun on oma piha, saa lattaa kukkia, hillua ulkona ilman, että tarvis erikseen lähteä johonkin ja mikä tärkeintä - pystyy grillaamaan! Meikäläinen onkin innoissaan järjestänyt kaikille grillibileitä ja emännöinyt kaikkea. Olen jopa alkanut leipomaan nyt, kun on paljon isompi keittiökin, haha :D


Loppujen lopuksi olen ollut erittäin tyytyväinen ja nauttinut todella päätöksestä muuttaa. Olen nauttinut mielettömästi täällä rauhasta ja siitä, että voin lähteä kävelylle aamulla eikä mua vastassa ole aina vain kaupunki, vaan pääsen todella nopeasti luonnonhelmaan. Viihdyn paljon ulkona ja luonnossa, joten varmasti tulen viettämään huomattavasti enemmän aikaa ulkona verrattuna siihen mitä Tikkurilassa. Näköjään joskus ne jännittävät ja ehkä jopa hieman hullulta tuntuvat päätökset on parhaita ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti