Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

AMPUTOITU PEUKALO: MITÄ, MITEN, MIKSI? 2


Ensimmäiseen osaan pääsee TÄSTÄ, jossa käyn itse tapaturman sekä päivän kulkua läpi. 

PS. Postaus sisältää arkaluonteisia kuvia ja kertomuksia.

Kotiuduin tosiaan heti tapaturman jälkeisenä päivänä, sillä yksinkertaisesti kieltäydyin jäämästä sairaalaan toiseksi yöksi. Sairaalassa oleminen on mulle painajaismaista, sillä en pysty nukkumaan enkä syömään siellä, joten koti oli ehdottomasti se paikka, jonne siinä tilassa halusin.
Illalla jo kotona ollessani se tosiaan vasta iski kunnolla tajuntaan, mitä oli tapahtunut ja pahin shokki itse tilanteen jälkeen taisi tulla tässä vaiheessa. Seuraavat kaksi viikkoa siitä on mulle aika sumuisia, en oikeastaan muista kyseisestä ajanjaksosta juuri mitään - olinko vaan kotona, teinkö jotain, mitä tapahtui? 
Mun seuraava selkeä muistikuva on kuitenkin illalta ennen tikkienpoistoa. Tein itselleni asian melko hankalaksi siinä vaiheessa, kun edeltävät kaksi viikkoa olin kieltäytynyt katsomasta peukalooni iltaisin sen puhdistuksen yhteydessä. Olin delegoinut koko homman entiselle avopuolisolleni enkä täten koskenut enkä katsonut peukaloon päinkään, yritin vaan kestää sen kivun, mitä puhdistuksesta ja siteiden vaihdosta jokaisena iltana koitui. Tämä tarkoitti, että olin tikkienpoistoa edeltävänä iltana tilanteessa, jolloin mun oli pakko katsoa siihen sormeen, sillä seuraavana pävänä ja siitä eteenpäin sitä olisi katsottava silti - ei se ikuisesti ole siteissä. 
Tilanne vei vähintään tunnin ellei jopa puolitoista, sillä itkin ja lähestulkoon huusin hysteerisesti, kun yritin sitä katsoa. Pitkän tovin jälkeen kuitenkin sitä sitten katsoin ja lopulta totesin, että ei se ollutkaan niin paha. Kuvailin peukaloani sanoilla "se on vähän niinku mäkihyppytorni" ja olihan se.


Tikkien poisto osoittautui mulle yhdeksi kamalemmaksi kokemuksesi. Tikkejä poistava henkilö ei ymmärtänyt, että peukalo on TODELLA kosketusarka, vaan nappasi siitä suoraan kiinni. Kuten kuvistakin näkyy niin kuivunutta verta ja rupea oli paljon, jonka takia tikkien poisto ei sujunut yhtä näppärästi kuin normaalisti. Se teki myös mielettömän kipeetä. Lopulta minut passitettiin kotiin ja käskettiin seuraavana aamuna takaisin. Palatessani seuraavana aamuna palvelu ei ollut yhtään sen parempaa, hoitaja tiuski äidilleni ja "tikit poistettuaan" ihmetteli, kun pyysin hoito-ohjeita - "tarvitsetko muka jotkut hoito-ohjeetkin?". Teki mieli vastata hänelle, että totta tosiaan, peukalon amputointi on niin perus kauraa meistä jokaiselle, että en kai mä sellaisia..  Lopputulos tästä koko tikki hässäkästä oli se, että tikkien määrä luki kyllä tiedoissani, sillä tiedossa oli, että kuivunutta verta on tiellä paljon - hoitaja ei vain ollut huomannut merkintää. Viimeiset tikit poistettiin sormestani lopulta vasta lokakuussa Töölön Sairaalassa.
Tikkien poistoon meneminen on mulle yhä hankalaa.


Aliarvioin itseni sekä oman kuntoni aika lailla täydellisesti seuraavan kuukauden aikana. Elo- ja syyskuun vaihteessa oli muutto, jolloin jo olin hieman vihainen, kun minun ei annettu tehdä juuri mitään vaikka sormi ei tällöin vielä ollut juurikaan edes kipeä. Muuton jälkeen aloin etsimään uutta työpaikkaa, sillä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, en sitten kyseisessä kesätyöpaikassa enää jatkanut. Syyskuun alkupuolella, kun tapaturmastani oli juuri ja juuri kuukausi, löysin työpaikan, joka oli lähellä ja vaikutti todella hyvältä. Tässä kohtaa mulle kuitenkin vasta alkoi valkenemaan oma henkinen sekä fyysinen kunto ja tilanne, jossa todellisuudessa olin. Seurauksena oivalluksesta on kyseinen yllä oleva snäppi. Tänään 2,5 vuotta myöhemmin tiedän, että 2017 syyskuussa mulla ei ollut mitään käsitystä siitä missä tilanteessa olin, mihin se tulee minut viemään ja miten päättymään, vaikka silloin luulinkin, että tilanne oli jo tarpeeksi selkeä.
Välillä myös mietin, että olenko tähänkään päivään mennessä jättänyt asian vielä kokonaan taakseni?

Seuraavaksi tulen käsittelemään omaa henkistä hyvinvointia tapaturman jälkeen,
en nimittäin ole koskaan asiaa sen suuremmin avannut paitsi joillekin läheisille.
Mulla voi edelleen jättää kysymyksiä kommentteihin täällä tai vaihtoehtoisesti instagramin puolella,
kaikkea ei välttämättä tule itsellä mieleen avata.
 

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin tänne googlella, hienoa että olet halunnut kertoa lukijoille! Menetin puolet oikeasta peukalostani onnettomuuden seurauksena viikko sitten. Monessa näköjään olen päässyt helpommalla tässä alkuvaiheessa kuin sinä: olen saanut hyvää hoitoa sairaalassa eikä kipuja ole ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelut tapaturmastasi! Toivottavasti kivut pysyvät myös jatkossa poissa!

      Poista