Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

NEW YORK

Parempi kai myöhään kun ei milloinkaan.. vai mitä?
Reissu on jäänyt jo edeltävään vuoteen ja kuukausien taakse, mutta koska loppuvuosi oli mitä oli, niin tämä jäi kirjoittamatta. Aattelin kuitenkin tulla lätkäsee tännekin kuvia ja fiiliksiä New Yorkista.
Mulla ei varsinaisesti mitään odotuksia kaupungin suhteen ollut, vaikka olenkin sen jo vuosia sitten laittanut listalle paikoista, jonne haluan matkustaa. En oikein ole sitä tyyppiä ihminen, joka innostuisi ja osaisi jännittää uusia paikkoja, vaikka matkustaminen ei aina olekaan ollut mitenkään kovin yleistä mulle.


Kaupunki oli iso, meluisa ja ruuhkaisa - niin kuin arvata saattaa. Meno ei onneksi kuitenkaan ollut mitenkään ahdistavaa, vaikka normaalisti en väenpaljoudesta oikein pidä ja ne melko ahdistaviksi koenkin. Elettiin jo marraskuun loppua, joten joulu meininki oli täysillä käynnissä. Lukuun ottamatta Rockefellerin joulukuusta, joka koristeltiin pari päivää mun lähdön jälkeen..

 

Täytyy myöntää, että tykkään kovasti Jenkkien small talk-kulttuurista ja siitä miten ystävällisiä ihmiset ovat, vaikka moni onkin tähän sanonut, että he vaan feikkaavat. Noh, eikö kaikki asiakaspalvelijat niin tavallaan tee?


Kävin One World Observatoriossa tsekkaamassa myös toisen puolen Nykistä ja sain myös tihrustella Vapaudenpatsasta pikkasen. Hissillä pääsee 100. kerrokseen, joka on muistaakseni noin 400 metrin korkeudessa.

Ylhäältä alas katsottuna avautui näkymä toisen kaatuneen WTC tornin tyhjälle aukolle. Täytyy myöntää, että melko tyhjän olonhan se jätti. Melko hirvittävää ajatella, että samoista korkeuksista on ihmisiä hypännyt alas. 


Näky oli surullinen ja veti todella hiljaiseksi. Ympärillä ihmisetkin oli melko hiljaa ja rauhallisesti, mikä sitten boostas tilanteen surullisuutta. Ehdottomasti kun uudemman kerran pääsen New Yorkiin haluan päästä käymään myös 9/11 museossa, sillä se jäi tällä kertaa väliin.


Kävin tsekkaa luonnollisesti myös Central Parkin, mutta melko iltaisella ja kylmällä kelillä, joten kiertely jäi lyhyeksi ja kuvat melko pimeiksi. Ensi kerralla täytyy myös tämä ottaa uudelleen listalle, nyt kun ei ollut enää edes kovin syksyinenkään fiilis, niin pitää päästä näkemään puisto vielä kunnolla päivänvalossa vähän lämpimämmissä tunnelmissa.
Muuten New Yorkista sekä Black Fridaysta siellä jäi hyvät fiilikset, lähtisin kyllä uudestaan mutta sillä kerralla ehdottomasti käymään myös Brooklynissa, Queensissa sekä New Jerseyssä, joten yksi pidempi reissu täytyy vielä joskus tehdä♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti