Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

maanantai 17. helmikuuta 2020

AMPUTOITU PEUKALO: MITÄ, MITEN JA MIKSI? 1

Saan yhä edelleen paljon kysymyksiä aiheesta ja aina, kun uusi seuraaja/lukija löytää tiensä mun someen, kysymys nousee esille. Mä olen tehnyt kaksi postausta peukalooni ja sen kohtaloon liittyen, mutta en ole koskaan avannut asiaa syvällisemmin. Usein ihmisiä kuitenkin kiinnostaa nimenomaan se, että miten ja mitä tapahtui ja mitä kaikkea olen käynyt läpi, henkisesti sekä fyysisesti.
Toteutan tämän osissa, sillä asiasta on paljon kerrottavaa, mutta haluan itse kyseisen päivän kulusta.

PS. Postaus sisältää arkaluonteisia kuvia ja kertomuksia.

9.8.2017
Tämä päivä alkoi kuten mikä tahansakin päivä. Menin aamu seitsemäksi töihin, kävin lounaalla normaaliin tapaan, mutta sen jälkeen asiat alkoi menemään täysin uudella tavalla.
Olin leikkaamassa asiakkaallemme tilaukseen tavaraa, kunnes kone takkusi ja jätti leikatun palan leikkurin väliin. Olin ottamassa jumiin jäänyttä palaa pois, mutta horjahdin ja onnistuin jotenkin painamaan jalallani poljinta, josta leikkurin terä laskeutui sormeni ollessa vielä siinä välissä.
Tilanne oli sekava enkä muista hetkestä paljoakaan, ainoastaan sen, että totesin työkaverilleni, että "leikkasin kai sormeen" ja sen, että lattia täyttyi äkkiä verestä. Siitä sitten kiireellä terveydenhoitajan koppiin, joka onneksemme oli sinä päivänä paikalla.
Hanska otettiin pois, itse en ole tällöin katsonut ja tila katsottiin, jonka jälkeen sormi sidottiin kiinni ja soitettiin ambulanssi. Siitä, paljonko tässä kaikessa meni aikaa, mulla ei ole pienintäkään aavistusta. Kymmenisen minuuttia ennen kello yhtä olen kuitenkin maannut käsi sidottuna odottamassa ambulanssia ja laittanut äidilleni sekä silloiselle avopuolisollen viestiä tapahtuneesta.
Tässä vaiheessa tiesin, että ilmeisesti puolet peukalostani on tallella ja kipui alkoi tekemään tuloaan. Tuntui, että olisin voinut lyödä myös oikeankäteni vieressä olevan seinän läpi.


Ambulanssi sekä poliisit tuli ajassa x. Jouduin ambulanssiin päästyäni käymään keskustelun vielä poliisin kanssa tapahtumien kulusta, sillä vastaavista työtapaturmista tehdään työturvallisuusrikos nimikkeellä poliisi asia. Ambulanssilla päästiin liikenteeseen ja täytyy sanoa, että kanssani takana ollut ensihoitaja oli erinomainen - kiitos hänen selvisin matkasta. Matkan varrella tehtiin pysähdys, sillä kipuni alkoivat yltymään niin pahaksi, että en enää kestänyt, joten sain matkan varrella tipan ja sen kautta kipulääkkeet. Käteni oli sidottu kovaa kiinni ja pikkuhiljaa kipua alkoi olemaan myös muissa sormista siitä johtuen. Tunsin edelleen, että voisin lyödä oikeankäteni ambulanssin seinään.
Ambulanssista ulos kävelin omin jaloin sairaalaan ja muistan vain, että aurinko paistoi ja päässäni huippasi.
Pääsin pitkäkseni sairaalassa, side avattiin tilanteen tarkistusta varten ja ainoa muisto siitä on, että se sattui HELVETISTI. Tämän jälkeen makasin, soittelin läheisiäni läpi ja kysyin henkilökunnalta, että missä mä edes olen. Sain kuulla olevani Töölössä ja että sairaalaan täytyisi todennäköisesti jäädä viikoksi, sillä kyseessä tulisi olemaan verisuonileikkaus. Sormeni kuvattin röntgenillä, jonka jälkeen hoitaja vaihtoi kanssani vaatteet. Tässä ajassa verilammikko sängyn vasemmalla käden kohdalla oli iso, levinnyt ja laaja - en varmastikaan voi sitä näkyä unohtaa.


Mulle ei löydetty heti sänkyä, joten muistan seisoneeni käytävällä, nojanneeni tippaan ja itkevän. Tässä vaiheessa eräs naishoitaja tuli luokseni, halasi minua ja tuli kanssani istumaan käytävältä löytyvälle penkille siksi aikaa, että minulle saatiin sänky. Olen erittäin kiitollinen tälle kyseiselle hoitajalle saamani huomiosta.
Matkalta heräämöön, ennen leikkaussalia, muistan sen, että näin itseni hissin peilistä ja suoraan sanottuna näytin KAMALALTA. Toki ei kai ihminen, joka on itkenyt taukoamatta useamman tunnin, voi kovin hyvältä näyttääkään. Hissiin astuessa tuli esille myös se, että irronnut peukalon kärki oli jäänyt alakertaan.. Tämä ei naurattanut silloin, mutta kun jälkikäteen mietin kommenttia "peukalo jäi alakertaan", olen hörähtänyt kerran, jos toisenkin.
Heräämössä esille tuli se, että olen lapsena ollut allerginen puudutusaineelle, jonka takia siinä tehtiin sitten vielä allergiatestejä jne. Heräämössä koin ärsyyntyneisyyttä, sillä lääkäreitä, hoitajia jne ravasi ympärilläni PALJON, kaikki esittäytyivät ja kertoivat ketä ja miksi ovat. Tokihan ymmärrän, että se kuuluu asiaan, mutta silloin se ääretön selittely otti päähän.
Heräämössä aloin jo olemaan niin monen eri lääkkeiden vaikutuksenalaisena, joita olin saanut isoja annoksia, joten lopulta simahdin sinne. Heräsin, kun minua siirrettiin leikkaussaliin sekä pöydälle.


Kyseinen kuva on otettu 22:11. Olin leikkauksessa n. 16-21 eli viisi tuntia.
Leikkauksesta muistan tasan yhden hetken, jolloin miehen ääni kommentoi, että otetaan tästä oman kynnen kohdalta. Tämän jälkeen simahdin taas, sillä sain rauhoittavia suoraan tipasta koko tämän ajan. Seuraavaksi muistan, kun näin leikkaussalin kellon, joka näytti muistaakseni 20:45. Heräämössä minut leikannut kirurgi tuli kertomaan tilanteen, jonka jälkeen minut siirrettiin huoneeseeni. Vessaan mentäessä huonessani meinasin pyörtyä, mutta sama ihana hoitaja onneksi pelasti minut tältä tilanteelta. 21:40 olen pystynyt laittamaan viestiä, että minulle pitäisi tuoda tavarat, jotka sainkin sitten vielä tuntia myöhemmin.
Yö oli minulle todellinen helvetti, sillä en pysty sairaalassa nukkumaan ja tilanne oli muutenkin melko ahdistava sekä siellä oli todella kylmä, johon varmasti vaikutti se, että mulla sitten nousi aamuyöstä lämpökin.


10.8.2017
Muistoni tästä päivästä ovat melko sekavat ja hatarat. Tähän vaikuttaa varmasti lääkitys, shokki, tilanne ja kahden tunnin yöunet. Äitini tuli aamulla sairaalalle seurakseni ja samaan aikaan sänkyni ympärys vuorattiin lääkäreillä, kun sormea tultiin katsomaan. Itse en myöskään tässä vaiheessa sormeani katsonut. Lääkäriltä, joka oli minulle edeltävänä päivänä puhunut viikosta sairaalassa, tokaisi "nyt sinun ei ainakaan tarvitse olla täällä viikkoa, kun kärkeä ei voitu operoida takaisin" - en ollut vakuuttunut hänestä. Koin kommentin melko tökerönä ja olen sitä mieltä edelleen.
Ilmoitin tässä vaiheessa myös, että en aio jäädä sairaalaan toiseksi yöksi ja vastahakoisesti he siihen suostuivatkin, kunhan kävin näytillä vielä muutaman päivän päästä.
Pääsin lähtemään sairaalasta viiden aikoihin ja suoraan apteekkiin. Apteekissa olosta muistan sen, että olin vähän hämilläni tuon isoksi mytyksi sidotun käteni kanssa ja mietin, että mitäköhän ihmiset ajattelee. Siitä seuraava muisto on vasta sitten hetkestä, kun olin sängyssä menossa nukkumaan, sillä silloin se iski. Itkin vuolaasti ja esitin kysymyksiä, kuten miksi minä, miksi näin tapahtui, miten tästä eteenpäin jne. Sen yön onneksi nukuin kuitenkin hyvin omassa sängyssäni, vaikkakin nukkumista varmasti helpottivat vahvat lääkkeet.

Tämän läpi käyminen tälleen osa osalta tuntuu oudolta.
Tuntuu tavallaan hyvältä miettiä asioita läpi kunnolla ja saada kulkua myös kirjattua ylös.
Toki samalla se sitten tuo kaikkea kivuliasta mieleeni sekä vanhoja kuopattuja näkyjä silmieni eteen.
Uskon kuitenkin, että tästä läpi käymisestä hyötyy kaikki - ne joita asia on kiinnostanut ja minä.
Jos on jotain mitä haluaisi kuulla tai mihin saada vastauksen asiaan liittyen
niin jättäkää mulle vinkkejä kommentteihin, kertokaa instagramissa tms!

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

"OLEN RASKAANA ELI VOIN SYÖDÄ MITÄ VAAN"

Raskaushimot. 
"Syön kun nää on nää raskaushimot " "Sulla on oikeus syödä, kun oot raskaana"
"Kamalaa, kun ahdistaa tämä paino" 

Saako raskaana oleva oikeasti tunkea kurkusta alas ihan mitä tahansa vedoten ainaisiin raskaushimoihin? Onko se järkevää? Onko raskauskilot oikeasti aina vaan raskauskiloja?


Moni arkailee kehoansa, taistelee painonnousun ja raskaushimojen kanssa, mutta samalla oikeuttaa sitä älytöntä mässäilyä niillä raskaushimoilla päivästä toiseen, syömättä kunnon ruokaa. Mullekin on sanottu, että nythän mä voin syödä mitä vaan mieli tekee, kun kerta olen raskaana.
Mainittakooon heti tähän alkuun, että jokainen toimii tavalla, minkä parhaaksi kokee.

Minusta on älytöntä oikeuttaa jäätävää määrää karkkia, sipsiä, mäkkiruokaa tai mitä tahansa epäterveellistä, sillä että on raskaana ja ne kuuluisat raskaushimot.

Raskaus ei mielestäni ole sairaus eikä tekosyy huonoille valinnoille ja sille, että ahdataan alas ihan mitä vaan järkyttäviä määriä. Eikä se toki mielestäni ole muutenkaan tekosyy laiskuudelle. Itselle ainakin tulee niin huono ja väsynyt olo, kun en syö normaalisti ja ahtaan sisälleni rasvoja sekä sokereita. Myöskin siis ihan ilman raskautta. En ole jaksanut ihmetellä asiaa ennen raskautta, mutta raskaus on laittanut mut ihmettelemään sitä, sillä se ruokavalio ei vaikuta enää vaan siihen syöjään vaan myös kasvavaan uuteen ihmiseen.
Raskausajan ruokavalio kuitenkin vaikuttaa suoraan siihen kasvavaan lapseen ja on todella oleellinen asia sen sikiön kehityksen kannalta. Odottavan energiantarve lisääntyy, proteiininsaanti vaikuttaa mm. sikiön kudosten kehittymiseen sekä muodostumiseen, vitamiiniensaanti vaikutta sikiön luustoon sekä immuunijärjestelmään.  
Kielletyistä ruuista jaksetaan kyllä paasata ja puhua äärettömästi ja jos joku kehtaa myöntää, että on jotain kiellettyä syönyt saa hän osakseen joukkolynkkauksen. Jos joku sanoo, että on koko päivän herkutellut, syönyt roskaruokaa jne on kanalauma yhteen ääneen, että " ne on ne raskaushimot".
Omalla kohdallani suurin himo kielletyistä on ollut jouluna graavilohi ja valkoviini. Suurin hankaluus ainakin suomalaisille taitaa olla se salmiakki, joten olen ihan onnellinen, että näin virolaisena en sitä syö :D

Herää kysymys miksi kukaan laiminlöisi omaa ruokavaliota,
kun sen vaikutukset on noin suuret?
  
Koen, että on myös jokseenkin älytöntä paasata muille kielletyistä, jos itse siinä sivussa ei pidä omasta ruokavaliosta huolta laisinkaan. Yhtä älytöntä on se, että stressataan siitä, että raskaus tuo niin paljon painoa lisää, jos samalla ollaan alusta asti mässäilty ihan mitä tahansa ja syödään todella epäterveellisesti, jäädään aina vaan löhöömään sohvalle ja lopetetaan liikkuminen. Ihan itsestä se on kiinni miten se paino lähtee nousemaan, jos syö ihan miten sattuu.

Painonnousu raskausaikana on täysin normaalia ja kuuluu asiaan.

Raskaus ei kuitenkaan ensimmäisellä kolmanneksella juurikaan nosta painoa, joten jos siihen puoliväliin mennessä painoa on tullut lisää jo se 10kg, niin kannattaa suunnata katseensa siihen ruokavalioon.
Tässä asiassa on toki poikkeuksensa, jonka taustalla on monia sairauksia jne,
joten kaikki poikkeustilanteet jätetään nyt tämän minun kannanottoni ulkopuolelle. Sairaudet, kivut, pahoinvoinnit jne jätän asian ulkopuolelle, sillä on selvää, että silloin asia on erilainen.
Normaalipainoisen naisen painonnousu raskausaikana on noin 10-16kg, mitä isompi painoindeksi on, sen pienemmäksi painonnousun pitäisi raskausaikana jäädä, terveydellisistä syistä.
Raskaana ollessaan varsinkin kannattaa kiinnittää huomiota painonhallintaan, siitä kuitenkaan stressaamatta, ja ajatella, että ne terveelliset valinnat vain tukevat maailmaan valmistuvan pienen ihmisen kehitystä.

Herkuttelu on fine, kuitenkin kohtuudella.

Se herkuttelu on ihan täysin normaalia, olisi raskaana tai ei. Kaikki me joskus otetaan kakkua, karkkia tai syödään jotain mäkkärin ravintoköyhää ateriaa. Elämässä kuuluukin olla omat nautintonsa ja niistä pitää voida nauttia. Herkuttelu ei kuitenkaan ole fine enää, kun sitä tehdään aamusta iltaan ja viikosta toiseen. Varsinkin raskaana olevan kannattaisi siinä kohtaa miettiä, että se sikiö ei tosiaankaan saa sellaisesta ruokavaliosta kaikkia tarvittavia ravintoaineita, eikä kyllä se odottavakaan.
Fakta on myös se, että mikäli syö monipuolisesti ja säännöllisesti, se napostelu ja himoille altistuminen on huomattavasti pienempää.

Kannattaa muistaa, että myöskään se ei aina toimi, että "syö kuten ennen". Raskaus vaikuttaa energiantarpeeseen, joka alussa lisääntyy, mutta voi sitten yhtä hyvin vähentyä, jos on pahoinvointia tai pidemmällä raskautta ei jaksa, kykene, pysty liikkumaan. 
Itse olen hyvä esimerkki asiasta - jos söisin kuten ennen raskautta, niin kesäkuuhun mennessä kiloja olisi varmaan +20. Liikun huomattavasti vähemmän, kun ennen raskautta, joten kulutuksenikin on huomattavasti pienempi.

Itse huomaan olevani myös esimerkiksi se, joka ajattelee toisinaan, että "no mitä mä turhaan treenaan nyt" - todellisuudessahan se ei ole turhaa. Kunnon ylläpito on tällä hetkellä vain se avainasemassa oleva eikä sen kehitys, mutta kyllähän se ottaa koville pitkän tauon jälkeen treenata, kun painotkin ovat puolet pienemmät. Toisinaan myös väsyttää kovasti ja olisihan se nyt paljon helpompaa jäädä kotiin sohvalle syömään herkkuja ja katsomaan netflixiä. 
Tässä kohtaa kuitenkin on pakko tehdä ratkaiseva valinta asian suhteen, toisinaan se osoittautuu saliksi ja toisinaan netflixiksi. En ota paineita siitä, että joskus se on netflix, mutta silloin yritän myös syödä paremmin - samalla tavalla toimin aina, olisin raskaana tai ei.
Oma suurin ns. raskaushimoni on ollut jäätelö, sillä normaalisti en siitä juurikaan välitä. Joskus tuntuu, että voisin vetää kolmekin tuuttia peräjälkeen ja syönkin ne, jos siltä tuntuu. Syön sitten muun viikon vähän paremmin enkä änge samalla kaavalla sokeria sisälleni, sillä jään helposti sokerikoukkuun. En myöskään syytä tästä raskaushimoja, vaan omaa heikkoutta.
Jokainen tekee omat valintansa. 
Ketään ei voi pakottaa syömään terveellisesti, ei raskaana olevaa tai ei raskaana olevaa.
Suosittelen kuitenkin jokaiselle, että kiinnittää huomiota siihen, mitä suuhunsa laittaa.
Painoansa raskaana ei tarvitse tai kannata stressata, mutta siihen voi normaali tilanteessa vaikuttaa. 

maanantai 3. helmikuuta 2020

HORMONIHUURUISSA MUTTA KIITOLLINEN

Tänään valitsen olla kiitollinen kaikesta ♥

 Syksy oli fyysisesti raskasta aikaa, kun olo ei ollut mitä mainioin. Kerkesin kuitenkin pahoinvoinnin ohella usein pohdiskella sitä, että miten hyvin mulla asiat on. Viime aikoina mielialavaihtelut ovat astuneet kuvioihin ja tämä on minulle täysin uusi aluevaltaus, sillä en ole kärsinyt tällaisesta koskaan. Usein on päiviä, jolloin tuntee oikein jokaisessa solussa, että ärsyttää ja väsyttää, monesti ilman syytä. Niinä hetkinä yrittää aina muistella, että kuinka ihanasti kaikki todellisuudessa on ja on ollut jo hyvän tovin. En aikaisemmin ollut henkilö, joka olisi painoittanut, että kannattaa keskittyä niihin hyviin juttuihin ja olla kiitollinen, mutta siihenkin oli syy - en osannut sitä itse. Katsoin ja luin usein ihmisten juttuja, mystoreja yms siitä, että ei kannata keskittyä negatiivisiin juttuihin jne, mutta en vain osannut olla tyytyväinen omaan elämääni. 
Nyt kun osaan, ymmärrä hyvin miksi tästä asiasta puhutaan. 

1. Olen erittäin kiitollinen mun perheestä, sillä se on aina ollut suurin tukipilarini sekä apuni. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt miten suuria uhrauksia eteeni on tehty ja paljon minua on autettu. Onnea lisää se, että oman pienen perheen lisäksi olen saanut M:n myötä todella ison ja ihanan perheen. Erityisen kiitollinen olen jokaisena päivänä äidilleni, johon voin luottaa aina.
2. Ystävät ovat olleet voimavarani varsinkin tässä raskaudessa sekä hääsuunnitelmissa. Olen aina tiennyt, että minulla on äärettömän ihanat sekä hyvät ystävät, mutta nyt kun olen tarvinnut heidän apua, vinkkejä ja mielipiteitä on se tullut konkreettisesti taas esille, miten kultaisia he kaikki ovat.
3. Avopuolisoni. M ansaitsisi mitallin siitä hyvästä, miten hän on selvinnyt tästä raskaudesta. Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja, kun en voinut tehdä itse mitään ja hän pyöritti tästä syystä koko huushollia. Hän on yrittänyt alusta asti ymmärtää mun pahoinvointeja, kipuja, mielialavaihteluja, huolia jne. 
4. Joulukuussa selvitin itselleni vihdoin, että miten etenen koulutukseen liittyvien asioiden suhteen ja olen ollut äärimmäisen onnellinen tapahtumien kulkuun. Kesken olevat opinnot edistyy ja saan ne loppuun synnytyksen jälkeen, kun taas uusi koulutus on lähtenyt käyntiin todella hyvin ja olen todella iloinen, että päätin siihen ryhtyä.
5. On sanomattakin selvää, että pieni ihminen, joka sisälläni kasvaa luo kiitollisuutta ja onnea eri tavalla, kun mikään muu. Olen kiitollinen, että hän on voinut hyvin vaikka itse en aina olekaan.
6. Eniten kiitollinen olen täysin tavallisesta asiasta, nimittäin arjestani. Toki minulla ei ole tällä hetkellä perus arkirutiineja, sillä olen sairaslomalla, mutta koen, että kaikki mun arkeen kuuluva tekee minusta erittäin onnellisen. Tämä on varmasti yksi isommista syistä, miksi elämäni on kokenut isoimman muutoksen, opin nauttimaan täysin tavallisista asioista. 
7. Todella tyytyväinen olen myös siihen, että miten ollaan saatu hääjärjestelyjä eteenpäin ja, että sitten ensi vuonna ei tarvitse enää niistä niin paljoa stressata. Olen ajatellut, että voisin jossain kohtaa avata tänne vähän enemmän missä kohtaa meidän suunnittelut menee.


tiistai 28. tammikuuta 2020

YLI PUOLIVÄLIN RASKAUDESSA

Raskauteen liittyvät postaukset ovat olleet suosittuja ja vaikka tarkoituksenani ei ole tehdä tästä täysin vauva sekä perheaiheista blogia, jaan tänne mielelläni ainakin jonkun verran näitä juttuja. Varmasti syntymän jälkeen blogi ja sen aiheet muuttuvat ainakin jonkun verran, sillä se toki muuttaa elämää suuresti. Nyt kuitenkin sukelletaan raskauden ihmeelliseen maailmaan..


Raskaudesta on nyt puolen taputeltu ja edessä on kokonaisia kuukausia enää 4. Tällä viikolla on myös neuvola, josta saa jo raskaustodistuksen mm. kelan etuuksien hakemista varten. Tarkoittaa siis sitä, että raskautta on takana 154 päivää eli ajankohta on tällöin 22+0. Rakenneultraa en itse jännittänyt laisinkaan, en ole mikään jännittäjä tyyppi näin yleensäkään kyllä. Sukupuolikin meillä oli tiedossa jo joulukuusta asti, joten sitäkään tietoa ei tarvinnut varsinaisesti odottaa vaan lähinnä varmistusta, että onhan siellä edelleen samaa sukupuolta oleva mini. 
Rakenneultrassa tosiaan kaikki oli oikein mainiosti, sukupuoli pysyi samana ja mini hakkasi ultrauslaitetta. Meidän rakenneultra oli 20+1 ajankohtana ja painoa löytyi tässä vaiheessa 370g.


Nämä kuvat on otettu 24.11, 12+3 viikoilla, jolloin ensimmäinen julkisen puolen ultrakin oli vasta edessä. Kyseiset ultrakuvat on otettu rv8, jolloin käytiin yksityisellä kurkkaamassa. Muistan yhä edelleen tämän yksityisen ensi käynnin, sillä silloin ei ollut vielä oikeastaan mistään mitään hajua. Juuri kukaan ei asiasta tiennyt edes ja itsekin ei oltu vielä oikein sisäistetty asiaa.
Marraskuun loppu ja rv12 oli muutenkin raastava, olin voinut pitkään pahoin ja aika oli mennyt eteenpäin todella hitaasti ja odotin vain jännityksellä nt-ultraa, että onko kaikki okei.



Potkuja olen tuntenut itse jostain rv17 asti, mutta nyt viimeisen viikon aikana(tänään 21+5) potkut ovat voimistuneet sekä tihentyneet todella paljon. Rv17-19 liikkeitä tunsi aina toisinaan, mutta ei läheskään päivittäin. Nyt liikkeet tuntuvat jo päivittäin ja todella selkeinä, joskus nukkumaan mentäessä on vaikeaa nukahtaakin, kun toinen vaan myllää menemään. M on myös tuntenut jo useamman kerran liikkeet kädelle ja itsekin olen saanut ne jo kerran taltioitua videolle.
Se tunne, kun joku pieni ihminen "hakkaa" sinua sisältä päin on erikoinen sekä ihmeellinen eikä sitä oikeastaan osaa kuvailla edes. Odotan innolla miten voimakkaaksi potkut käy, kun ne on jo tässä vaiheessa näin voimakkaita. Toisinaan tuntuu, että se yrittää jo nyt vatsan kautta ulos.

Alkuraskauden oireet ovat jääneet aika lailla taakseni, mutta uusia vaivoja on toki tullut niiden tilalle.
  • Vessahätä: Se jatkuva vessassa ravaaminen katosi jossain kohtaa, mutta nyt se on tehnyt paluun. Tosin neuvolalääkärin kanssa asiasta keskustellessa tultiin siihen lopputulokseen, että jonain iltana, kun sitä jatkuvaa ravaamista on ilmeisesti mini vaan nojaa sopivasti rakkooni.
  • Selkäkivut: Selkäkipuja osasin odottaa, varsinkin, kun multa se skolioosi jo löytyykin. En kuitenkaan osannut odottaa, että selkäkipuni tulisivat sijaitsemaan enimmäkseen keskiselässä eikä niinkään sijoitu alaselkään. Tämä toki voi muuttua, kun vatsa kasvaa. Selkäkipujani onneksi hoidetaan fysioterapeutilla. 
  • Allergiat: Olen koko lapsuuteni ollut todella paha astma-allergikko, mutta en ole kärsinyt allergiaoireista, kesää lukuun ottamatta, noin 13 vuoteen. Nyt raskaus on kuitenkin taas herättänyt allergiani eloon ja melko voimakkaasti. Toivotaan, että vaiva jää synnytyssairaalaan tai viimeistään imetyksen loppuessa lähtee sinne mistä tulikin.
  • Jatkuva nälkä&jano: Varsinaisia himoja mulle ei vielä ole tullut, mutta jatkuva nälkä ja jano kylläkin. Minun onnekseni himoitsen kuitenkin aina kotona tehtyä terveellistä ruokaa ja mielettömästi ihan vain vettä. Viimeiseen varmaan vaikuttaa myös se, että limuista tällä hetkellä tulee aikamoinen allergiakin..
  • Ihottuma: Iho on kuiva ja kutisee. Olen käynyt asiasta lääkärissäkin ja olen menossa uudestaankin, sillä ei auta voitelu eikä allergialääkkeet eikä edes hydrocortistoni.
  • Mustelmat: Saan mustelmia, vaikka en edes kompuroisi. Mun jalat näyttää siltä, että voisi luulla, että olen ollut tappelussa. Tästäkin olen käynyt lääkärissä, mutta verenkuva oli ok, joten nyt vaan seurataan tilannetta.

Se sukupuoli sitten.. Moni varmaan lukee tätä postausta ajatuksella, että se sukupuoli selviää tässä, kun enhän ole sitä missään esille tuonut. Joudutte pettymään..
Sukupuoli pysyy edelleen salaisuutena. 
Jossain kohtaa jo ajattelin, että voisin sen tänne jakaa, sillä olisihan se kirjoittaminenkin helpompaa, kun ei tarvitsisi muotoilla lauseita ilman tyttö ja poika sanaa. Ajatukseni kuitenkin kaikkosi yhtä nopeasti, kun se tulikin, sillä olen saanut kyselyitä siitä sukupuolesta jo yli kuukauden. Ymmärrän läheisteni kiinnostuksen, mutta en ymmärrä, kun tuiki tuntemattomat multa sitä tulevat tivaamaan. Multa on useamman kerran esim. instagramissa tullut vastaan tilanne, että joku alkaa seuraamaan minua ja kaksi minuuttia myöhemmin inboxiin kilahtaa viesti "kumpi teille on tulossa?". Itse en edes kehtaisi ikimaailmassa kysyä tuollaista asiaa tuntemattomalta ihmiseltä.. eihän se minulle edes kuulu ja jos sitä ei ole julkisesti kerrottu niin miksi minun sitä pitäisi udella? Ehkä mä sen vielä tännekin jaan, kun suurin ärsytykseni vähän liian uteliaista ihmisistä on mennyt ohi.

Tällä hetkellä koen, että voin jopa nauttia tästä raskaudesta. Vaivoja on ja ne himmaa jokaisen päivän menoa ja meininkiä, mutta kykenen elämään niiden kanssa. Tuntuu kivalta, kun tuntee sen oman pienen ihmisen potkut ja saa valmistautua hänen syntymään, johon ei loppujen lopuksi edes ole enää kovin pitkä aika. Aika tuntuu tällä hetkellä menevän eteenpäin hurjaa vauhtia, joten koitan nauttia näistä positiivisista jutuista, joita minulla on asiasta. Nautin, kun ollaan hankittu kotiin lastentarvikkeita ja tällä hetkellä odotan kovasti muuttoa, jotta pääsen valmistelemaan minin huonetta. Ennen kaikkea toki odotan jo loppu kevättä tai kesänalkua ja syntymää.

"Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi."

perjantai 24. tammikuuta 2020

2019 VS 2020 - MIKÄ MUUTTUI JA MIKÄ EI?

Vuotta 2020 ollaan eletty jo pieni tovi.
Vuosi 2019 toi paljon isoja muutoksia eteeni, joten nyt olisi hyvä katsoa, mikä kaikki oikeasti muuttui vuodessa. Vuosi sitten olin nimittäin aika sekavissa tunnelmissa koko elämästä enkä oikeastaan edes tiennyt, että mikä olisi se suunta mihin haluaisin lähteä.



Mikä kaikki muuttui vuoden aikana?

Olen onnellisempi. Mun 2018 vuosi oli ollut aikamoista pyörremyrskyä ja se jatkui hieman myös 2019 puolella. Loppuvuosi meni kuitenkin paljon tasaisemmin sekä rauhallisemmin. Löysin tavallaan oman paikkani maailmasta uudella tapaa. Löysin semmoiset arvot, tilanteet sekä ajatukset, joiden parissa olen eri tavalla onnellinen, kun aikaisemmin. Enkä olisi ikinä uskonut 2019 tammikuussa, että elämäni olisi tällaista vuoden päästä. Täytyy sanoa, että elän melkein kun unelmaa - odotan lasta, suunnittelen häitä, mulla on maailman upein perhe sekä ihanat ystävät ja myös koulutus jutut ovat lähteneet etenemään haluttuun suuntaan. En usko, että voisin paljon muuta toivoakaan.

Olen oppinut hölläämään. Olen aina ollut TODELLA tarkka kaikesta. Koen, että varsinkin siivouksen suhteen olen osannut löysää otetta, toki tänä syksynä niin on ollut myös pakko tehdä, kun itse en mihinkään kyennyt. M myötä olen myös oppinut, että on muita tapoja, jotka ovat ihan yhtä hyviä, kun omatkin ja se ei haittaa, jos jotain tekee eri tavalla, kunhan se tulee tehtyä. Tästä olen ollut erityisen iloinen, sillä kun on perfektsionisti luonteeltaan, on ollut todella hankalaa irroittautua omista kaavoista.

Tulevaisuuden suunnitelmat. Viime vuonna tammikuussa suunnitelmat tulevaisuuden suhteen olivat ensinnäkin todella epäselvät enkä oikeastaan tiennyt, mitä tekisin tai minne lähtisin. Olin paikoillani, kun en osannut kulkea suuntaan enkä toiseen, mutta koin, että kyseinen paikka ei ollut se oikea paikka. Nyt koen, että asiat liikkuu juuri oikeaan suuntaan, sillä koulutukseni liikkuvat eteenpäin ja yksi tuleekin päätökseen jo kesä-syksy välisenä aikana. Olen löytänyt itselleni uusia harrastuksia kuntosalin lisäksi, jotka tuovat elämään ihan erilaista sisältöä.

Ajankäyttö ja sen hallinta. En vieläkään ole tässä mikään mestari ja parantamisen varaa on paljon, mutta olen oppinut priorisoimaan asiat niin, että haluamalleni asioille jää tarpeeksi aikaa. Tulee kuitenkin hetkiä, kun harmittelee, kun "ei ole aikaa" lukemiselle tms, mutta nykyään se on huomattavasti vähäisempää. Tänä vuonna sitä ajankäyttöä tulee varmasti opittua vielä lisää, jotta saa vauva-arjen soviteltua yhteen treenaamisen, opiskelujen sekä myös oman ajan kanssa.

Taloudellinen tilanne. Opin käyttämään rahaa eri tavalla, jonka myötä sain taattua omasta taloudellisesta tilanteesta ihan erilaisen, kun tähän asti. Olen innostunut budjetoimaan elämistä ja rahankäyttöä, joka on varmasti ollut yksi syy tähän muutokseen.



Mikä ei muuttunut vuoden aikana?

Treenaaminen. Toivoin kovasti vuodelta 2019, että mun treenit olisi lähtenyt kehittymään uudelle tasolle ja olisin saanut kehitettyä omaa kroppaa enemmän. Leikkaus ja sen jälkeen raskauspahoinvointi kuitenkin tuhosivat tämän suunnitelman oikeastaan kokonaan. Synnytyksestä palautumisen jälkeens saa lähteä aika nollista taas rakentamaan.
Some. Tarkoituksena oli panostaa someen yhä enemmän ja kehittää sitä lisää ja alkuun se lähtikin ihan hyvin nousuun. Syksyllä kuitenkin, kun voin todella huonosti en enää kyennytkään enää tuottamaan materiaalia ja mun some kuihtui aika kasaan. Mutta ehkä tämän kohdan voi korjata taas tämän vuoden aikana.

Nyt odotan innolla, mitä kaikkea vuosi 2020 tuo tullessaan.

maanantai 20. tammikuuta 2020

ÄRSYTTÄVÄT KOMMENTIT ODOTTAVALLE

Aloitin taannoin instagram storyssani keskustelua siitä, miten raskaana olevalle toitotetaan, että pitäisi aina vaan nauttia siitä raskausajasta. Samalla otin hieman kantaa yhteiskunnan tuomaan paineeseen, että aina pitäisi jaksaa ja jos uskaltaa sanoa ääneen, että ei jaksa tai ei nauti, saa helposti leiman, että on huono äiti tms. Totesin siinä itsekin, että kun on viikkotolkulla kärsinyt kovasta pahoinvoinnista, kovista päänsäryistä ja pian sen jälkeen on tulleet kovat selkäkivut, se raskausaika ei välttämättä ole aika josta pystyisi nauttimaan. Eikä siitä ole mikään pakko nauttia tai pystyä nauttimaan. Sain storyen myötä paljon viestejä, joiden pohjalta aloin miettimään, mitä kaikkea rasittavaa näin odotusaikana saa kuulla.

NAUTI - Ja tästä kaikki eri variaatiot mm. "nauti nyt kun voit", "nauti raskausajasta, se on ihmeellistä" ja tuhat muuta, jossa kehoitetaan nauttimaan.
On ihmisiä, jotka eivät tule KOSKAAN nauttimaan raskaudesta. Toiset ei viihdy siinä olotilassa, toisilla raskausaika on täynnä haasteita jne. Kaikki raskaudet on erilailla eikä kaikista edes pysty nauttimaan. Moni ihminen myös ilmaisee asian tyylillä, että elämästä katoaa ilo ja nautinto kokonaan lapsen synnyttyä.



ODOTA VAAN - Mitä? Sitä lapsen syntymää? Mahdollisesti pahenevaa olotilaa? Lisää vaikeuksia?
En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä lausetta. Varmasti jokainen raskaana oleva tietää, että tilanne voi pahentua lähempänä laskettua aikaa, mutta ei se kaikilla mene niin ja miksi kukaan odottaisi sitä pahenemista? Jatkuvasti saa lukea ryhmistä tai keskustelupalstoilta "Ai raskaus meni hyvin, no odota vaan, kun ne raskauskilot ei lähdekään. Ai sulla ei ollut pahoinvointia, odota vaan, kun loppuraskaus on hankala. Ai teillä on mennyt kaikki hyvin, odota vaan, kun se uhmaikä alkaa. EN YMMÄRRÄ.

NO KUMPI TEILLE NYT TULEE? - Mitä se sulle kuuluu?
Luin syksyllä Desire Nymanin postauksen Tämän takia emme kerro vauvan sukupuolta  ja silloin ihmettelin, mutta jotenkin ymmärsin jo silloin. Mitä enemmän aika on mennyt eteenpäin, sitä enemmän olen alkanut ymmärtämään. Todella ärsyttävää, kun kaikki on kyselemässä ihan jatkuvasti, varsinkin puolitutut, joille asia ei kuulu pätkän vertaakaan.


KOHTA SE ELÄMÄ ON OHI - Ai koska saadaan lapsi niin elämä loppuu? Mikäs sen elämän lopettaa? Osa ihmisistä kokee, että elämä on alkanut vasta, kun lapsi on syntynyt.
Olen kuullut jo nyt, kuinka saan heittää hyvästit omalle elämälleni, parisuhteen elämälle, eikö ole huono ajoitus järjestää häitä vuoden päähän syntymästä, kun ei ole ollut vuoteen aikaa parisuhteelle, ei voi enää matkustaa eikä suurin piirtein edes hengittää.
Se on fakta, että lapsen synnyttyä elämä muuttuu, parisuhde muuttuu jne, mutta ei se elämä lopu. On totta, että parisuhteelle jää varmasti vähemmän aikaa ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta ei mun tarvitse hyvästellä parisuhteeni elämää tämän takia. Ei lapsen saaminen ole riippakivi. 
Sille, miksi en voisi matkustaa, treenata tai tehdä muutakaan lapsen synnyttyä, lapsen kanssa, ei ole mulle vielä kukaan kertonut.



NUKU VIELÄ KUN VOIT - Nukunko seuraavat viisi kuukautta etukäteen johonkin varastoon? Mistä edes tiedät voinko nukkua tälläkään hetkellä? Ennustatko millainen nukkuja lapsestani tulee?
Kukaan meistä ei tiedä saako se toinen odottava äiti nukuttua nyt, vai vaivaako jatkuva pissahätä tai kivut. Kukaan meistä ei tiedä myöskään tuleeko toisen lapsi olemaan millainen nukkuja, toisilla sitä univelkaa ei kerry ja toisilla sitä kertyy muidenkin edestä vauva arjessa.

OLET JO VALTAVA, MITENKÖHÄN ISOKSI KASVAT LOPPURASKAUDESSA - Kiitos. 
Jokainen odottaja varmasti tietää minkä kokoinen on eikä sitä tarvitse kommentoida sen enempää. Toisille tulee vatsa jo alkumetreillä, joka pysyy sen kokoisena melkein koko loppuraskauden, toisille se vatsa tulee vasta puolivälissä raskautta, toisille ei tule vatsaa ollenkaan.
Raskaana oleva nainen käy läpi isoa muutosta kehossaan eikä ole kenenkään ulkopuolisen asia lähteä kommentoimaan sitä, niin kuin ei muutenkaan kenenkään kokoa eikä raskaana oleminen tee siitä yhtään hyväksyttävämpää. Osa naisista ei ole sinut kehonsa kanssa raskausaikana eikä nauti tai pidä peilikuvastansa, joten on täysin aiheetonta lisätä heidän stressiä kommentoimalla sitä kokoa.

KYLLÄ SE MIELI VIEÄ MUUTTUU - Miksi sen pitäisi muuttua?
Tämä kommentti taitaa olla yleisin kasvatustapojen sekä lasten lukumäärän suhteen. Viimeisestä sainkin viestiä instagramissa, kun kyselin, mitä muita ärsyttäviä kommentteja muut ovat saaneet raskausaikana. Miksi pitäisi muuttaa mieltänsä siitä, että ei halua, kun yhden lapsen? Miksi ei ole ok haluta vain yksi lapsi? Jotkut ei halua lapsia ollenkaan ja senkin pitäisi olla täysin hyväksyttävää. Ei kaikkien tarvitse haluta isoa perhettä, omakotitaloa ja kultaistanoutajaa. En myöskään ymmärrä tätä kommenttia liittyen kasvatukseen. Jos joku on vaikka päättänyt, että ei aio imettää, antaa lapselle sokeria tms. miksi sen mielipiteen pitäisi muuttua, jos se ei ole täysin päätön vaan täysin normaali asia? Kaikki eivät kasvata lapsia samalla tavalla ja se on täysin okei.

KASVATUSVINKIT YLIPÄÄTÄNSÄ
Lapsi ei ole vielä edes syntynyt, kun varsinkin juuri lapsen saaneet, jotka kokevat olevansa yhtäkkiä alan ammattilaisia ja tietävänsä kaikesta kaiken, tulevat neuvomaan. Toinen joukko on lapsettomat, joilta löytyy kyllä vinkkejä jokaiseen tilanteeseen, vaikka ei heillä välttämättä ole edes sen suurempaa kokemusta lapsista. Sieltä tulee aina se "mä ainakin tekisin näin, jos mulla olisi lapsia". Ensinnäkin kukaan meistä ei voi ennustaa millainen lapsi sieltä syntyy, onko kyseessä helppo vai hankala lapsia, tuleeko hänellä olemaan jotain vaikeuksia tms, joten myös se, että miten se kannattaa kasvattaa on mahdotonta ennustaa. Jokaisella lapsella ei myöskään toimi kaikki, mikä toisella toimii. Se, että sinun kahden viikon ikäinen Pirkko-Petteri käyttäytyy tavalla X, ei tarkoita, että minunkin käyttäytyisi.
Kasvatustapa on myös jokaisen oma henkilökohtainen asia ja jokainen tietää itse, miten kokee parhaakseen oman lapsensa kasvattaa. Jokainen myös varmasti osaa tarvittaessa pyytää apua ja neuvoja silloin, kun kokee niitä tarvitsevansa ja haluavansa.


Jättäkää kommentteihin omia kokemuksia siitä, 
millaisia ärsyttäviä kommentteja raskaana ollessaan saa. 
 



maanantai 13. tammikuuta 2020

VUODEN 2019 PARHAAT

Mun vuoden 2019 parhaimmistoon kuuluu aika paljon erilaisia tuotteita ja paljon sellaisia, joista en ollut edes kuullut vielä 2018. En ole kovin merkki enkä myöskään tuoteuskollinen ja kokeilenkin todella helposti uusia tuotteita. Tämä sit toki aiheuttaa sen, että lempparit vaihtuu helposti sekä nopeasti, mutta sit jää jotain tiettyjä yksittäisiä joista en kovin helposti luovu.

MAYBEAUTY
Pääsin yhteistöiden mukaan kokeilemaa todella erilaisia ja monia tuotteita, joista tykkäsin kaikista paljon. Kaikki ovat jääneet mulle itselleni käyttöön myös yhteistöiden jälkeen, olen vain onnellinen, että tuotteisin yhteistyön myötä törmäsin. Muutama yksittäinen tuote kuitenkin nousi ylitse muiden:
Face Gel - Klikkaamalla tästä pääsette kurkkaamaan mun instagram postauksen aiheesta.
Geeli tosiaan hierotaan kasvoille pyörivin liikkein ja aika pian hieromisen aloittamisen jälkeen saa huomata, että ihoa alkaa irtoamaan. Tämä poistaa kuolleen ja kuivan ihon todella tehokkaasti ja samalla syväpuhdistaa ihoa. Parasta on, kun sen ihon irtoamisen huomaa heti ja näkee, että jotain tapahtuu. Kasvojen pesun jälkeen iho on todella pehmeä ja sileä.
Moroccon Hair Serum - Tästä pääsee kurkkaamaan mun juuri kirjoittamani postauksen sekä nappaamaan alekoodin. 
Tämä kyseinen hiusöljy on pelastanut mut pahimmilta takuilta, joita raskaus minulle on aiheuttanut. Tekee hiuksista todella helposti harjattavat sekä pehmeät. Tukka on aina pesun jälkeen todella miellyttävä ja sen kanssa ei tarvitse menettää hermojaan.


Kat von D Lock-It Foundation
Tämän nappasin mukaani 2018 lopulla Jenkeistä jo ja siitä asti olen ollut sille uskollinen. Parhaillaan juuri pohdin, että lähtiskö Ruotsiin hakemaan tätä vai tilaisiko netistä.. Tykkäsin aiemmin kovasti Macin meikkivoiteista ja olin ehdottoman uskollinen Fix Fluidille sekä Pro Longwearille. Kat Von D:n astuessa kuvaan se kuitenkin meni heittämällä ykköseksi. Se sopii tämmöiselle pintakuivalle, mutta T-alueelta rasvoittuvalle, kuin piste iihin, se on  myös huomattavasti peittävempi sekä pysyvyydeltään parempi, kun Macin meikkivoiteet. Kat Von D:ltä löytyy myös mun iholle kaksi ihan täydellistä sävyä, yksi talveen ja toinen kesään.



The Ordinary
Tämä oli mulle merkkinä melko tuntematon ennestään, mutta muistaakseni joskus keväällä taisin tutustua tähän ensimmäistä kertaa, jonka jälkeen olen kokeillut merkiltä useampia tuotteita. Kaksi ehdotonta suosikkia kuitenkin on noussut tähän mennessä ylitse muiden.
Salicylic Acid 2% Solution
Tästä mainitsinkin jo kesällä, kun kirjoittelin kesän kosmetiikkasuosikeista. Seuraava on lainaus sieltä. 
"Tuote lupaa tehdä ihosta kirkkaamman ja säännöllisen käytön myötä puhtaamman sekä ehkäistä epäpuhtauksia, puhdistaa ihonhuokoisia ja kuoria ihoa. Kuulosti ainakin minun korvaan ihan liian hyvältä ollakseen totta, joten oli pakko päästä testaamaan, kun hintakin 30ml pullosta on vain 6€. 
Tuote ei todellisuudessa ollut ollenkaan liian hyvä ollakseen totta. Seerumi tosiaan siloittaa ihoa ja tekee siitä puhtaamman. Itse olen surkea käyttämään kaikkia tuotteita säännöllisesti enkä tätäkään ole muistanut aamuin illoin käyttää, muta siitä huolimatta olen huomannut muutoksia ihossa."

Nyt kun käyttöä on takana vielä pidempi aika, edelleen epäsäännöllistä käyttöä tosin, iho tosiaan on sileämpi. Ainakin mulla, jolla pitkin talvea on aina nuhaa, joten nenän iho kuivuu, tämä on pelastanut paljon!
Natutal Moisturizing Factors + HA
Kyseessä on kosteusvoide, jossa on luonnollisia kosteuttajia, mm. aminohappoja, rasvahappoja, sakkarideja, hyaluronihappoja jne. Tuote lupaa näiden luonnollisten kosteuttajien suojaavan ihoa, pitävän ihon pintakerroksen kosteutettuna ja vaikuttavan tehokkaasti ihoon.
Yksi ihanempia juttuja tässä on ehdottomasti se, että se imeytyy todella tehokkaasti sekä nopeasti eikä jätä ihosta rasvaista ja tahmeaa. Kosteutus on tässä myös ihan omaa luokkaansa ja tuotetta riittää hyvin pieni määrä kerrallaan - on siis myös todella riittoisa! 


 MoroccanOil
Mun kaikkien aikojen lemppari hiustenhoitotuote, myös tänäkin vuonna. Tämä on kulkenut mun matkassa nyt jo useamman vuoden ja täytyy sanoa, että tästä en pois vaihda. Ehdottomasti se THE öljy, jota käytän, kun hiukset oikein huutaa sen öljyn perään. Tätä voittanutta ei vain ole olemassa..


Pysyttekö ennemmin tutussa ja turvallisessa vai kokeiletteko helposti uusia tuotteita?
Kertokaa teidän vuoden 2019 lempparit ehkä mullekin löytyy uusia, ainakin kokeiluun!