Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

TENERIFFA

Joulukuun alussa tein extempore päätöksen tammikuulle - lähen lomalle Tenriffalle! Täytyy sanoa, että päätös oli erinomainen ja matka tuli todella tarpeeseen. Sain liikku rauhassa, sillä en odottanut mitään jäätävää määrää nähtävyyksiä tai muutakaan. Otin vain kaiken ilon irti maisemista, lämmöstä ja siitä, että ei ollut pakko tehdä mitään - sai olla täsyin rauhassa.



Teneriffa ei ollut mulle edeltä tuttu kohde, joten oli mielenkiintoista seikkailla ympäriinsä musiikit korvilla ja kävellä paljon. En oikeastaan osannut odottaa mitään, joten yllätyin paikoista sekä siitä miten lämmintä siellä sitten lopulta olikin. Kotona pakkaaminen nimittäin oli melko haastavaa, kun en yhtään osannut ajatella, että millaista kannattaisi ottaa mukaan..


Mun ihan lemppari juttu reissussa oli ehdottomasti auringonlaskut ja rannalla hengailu. Auringonlaskut olivat niin upeita ja kun sai vaan katsoa niitä samalla, kun joku hyvä biisi soi korvissa niin olo oli mieletön. Tunsin päivä päivältä, kuinka kaikki Suomessa kerääntynyt stressi alkoi jäämään taakseen ja kroppa alkoi rentoutumaan ja voimaan yhä paremmin. Ylipäätään rannalla kävely tai rauhassa istuminen, kun sai katsella aaltoja, oli huippua. Jotenkin mieli vain rauhoittuu ihan eri tavalla.

Mielen rauhoittumiseen ja ajatuksiin vaikutti varmasti myös reissun kirja valinta, josta pääsette lukemaan klikkaamalla TÄSTÄ. Kirjana oli siis tämä paljon puhuttu Idiootit Ympärilläni ja se auttoi mua ymmärtämään monia asioita menneisyydestä sekä nykyhetkestä itseeni sekä muihin liittyen, joten se varmasti rauhoitti myös ajatuksia omalla tavallaan. Sain myös moneen omaa käytöstäni koskevaan seikkaan vastauksia.


Ehdottomasti positiivisesti mieleen jäi myös ruoka ja juoma. Söin niin paljon kaikkea hyvää ja raikasta, että nam! Ehdottomasti mun lemppareiksi nousi TOMAATIT, sillä ne olivat niin maukkaat ja mehukkaat, että söin useasti iltapalaksi vain tomaatteja, haha! Tietenkin myös super hyvää viiniä sekä kaikkia erilaisia mehuja sieltä sai. Join esimerkiksi vesimelonimehua enkä ollut edes ikinä kuullut mistään tommoisesta, mutta oli kyllä hyvää!

Toinen huippu juttu oli se, että vaikka turisteja oli melko paljon(erotti helposti paikallisista, sillä heillä oli toppatakit melkein päällä) mitään älytöntä ruuhkaa ja ryysistä ei kuitenkaan ollut. Rannatkin olivat sopivan väljät, olihan siellä sen +20-22, joten aurinkoa riitti kuitenkin, mutta ei ollut super kuumaa, joten paikat eivät olleet super täynnä. Toki illat vaativat sitten jo kunnon pitkähihaisen ja pitkät housutkin, sillä tuuli oli viileä heti kun aurinko laski. Itse voisin kuitenkin lähteä toistekin, sillä vaikka lämpötila ei ollut mulle mieluisa +30, oli tuommoinen pieni hyppy kesään näin talven keskellä aivan huippu.



Vaikka matka oli kertakaikkiaan upea, nautin täysillä lämmöstä ja super ihanasta kokemuksesta niin kotiin palaaminen on aina ihanaa. Oli mahtavaa päästä kokkaamaan taas itse perus kotiruokaa, siivoamaan ja heräämään aamuihin omasta sängystä. Vaikka Suomessa oli HUOMATTAVASTI kylmempää sekä ihan super paljon luntaa niin se ei haitannut, oli vain kiva päästä taas takaisin omaan kotiini. Reissussa olemisessa on aina se puoleensa, että omaa kotia alkaa arvostaa taas uudella tapaa.


Nyt olen jo hetken kerennyt nauttimaan omasta kodista, mutta tarpeekseni en ole kyllä saanut. Uusia reissuja tietenkin pohditaan aina, mutta kohta käy matka kohti Viroa ja toukokuussa Prahaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti