Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 25. helmikuuta 2020

KAUNIS ODOTUS & 3/4D ULTRA

Kaunis Odotus on meidän luottopaikka käydä ultrassa heti alkuraskaudesta saakka.
Hakeuduttiin ensimmäistä kertaa vastaanotolle jo rv9, sillä mulla ei tullut mieleenkään, että pystyisin odottamaan siihen ensimmäisen sikiöseulonta ultraan asti 12 viikolle, jolloin kunnallisella tilanne tarkistetaan ensimmäistä kertaa. Toinen kertamme vastaanotolla oli keskiraskaudenultrassa joulun jälkeen rv18, jossa selvitettiin myös sukupuoli pienellemme. Tämän jälkeen meille olikin selkeetä, että käydään myös 3/4D ultrassa samassa paikassa, sillä saatiin jo ensimakua keskiraskaudenultrassa.
3/4D ultran aika meille koittikin 22.2 rv26, jolloin mukana oli meidän lisäksi tuleva mummi sekä kummitäti. Aulassa istuskeltaessa ja odotellessa tuli palattua ajatuksissa takaisin ensimmäiseen käyntiimme.


Ensimmäinen ultra oli pelottava. Muistan, kun istuin siinä aulassa ihan hiljaa enkä tiennyt mistään mitään. Odotin vaan kauhulla, että saan tietää mikä tilanne siellä masussa nyt oikein on. Jo silloin tykästyin Tiinaan ja siihen, miten hän sai jännityksen helpottamaan ja olon tosi mukavaksi hänen luonaan.
Keskiraskaudenultrassa oli melko rauhalliset fiilikset, mutta lähinnä odottelin tietoa, että onko vaistoni sukupuolesta oikea. Vaistoni heräsi tosi myöhään, mutta matchasi sitten ultrassa oikean sukupuolen kanssa. Tiesin heti sieltä poistuttuamme, että en malta odottaa seuraavaa käyntiä.

3/4D ultra käynti toteutettu yhteistyössä Kaunis Odotus kanssa, hinnasta saatu alennusta


Meidän Mini ei ole mikään järin yhteistyökykinen ultrattava, sillä 1,5h aikana hän ei suostunut kääntymään edes hiukan parempaan asentoon, jotta hänen kasvot näkyisivät. Hän piti naamalla kättä, jalkaa sekä mahdollisimman paljon myös napanuoraa. Siinä sitten tehtiin kaiken maailman X-hyppyjä, jos hänet vaikka saataisiin liikkeelle. Minua hän kyllä jaksoi yhä vaan töniä, mutta sitä se meillä nykyään on aamusta iltaan, silkkaa mekkastamista siellä hänen pienessä yksiössä :D Saatiin kuitenkin tosi kivoja kuvia sekä videoita mukaamme ja mennään koittamaan vielä uudestaan, mikäli hän viitsisi ottaa kädet ja jalat pois kasvoilta.
Painavin syy, miksi olen viihtynyt kerta toisensa jälkeen Tiinan vastaanotolla, on se, että siellä ei ole kiire, saa rauhassa kysyä mitä vaan ja hän myös mielellään käy niitä keskusteluja eikä pidä mitään kysymyksiä tyhminä. Tämän lisäksi palvelu myös muuten on aina mielettömän hyvää sekä laitteet aivan erinomaisen tarkkoja, jolloin mukaan saatavat on aina mielettömän näköisiä.

Miniä olisi voinut tuijottaa vielä toiset puolitoistatuntia, sillä tällainen mahdollisuus tutustua omaan lapseen jo ennen syntymää on aivan huikea. On mieletöntä nähdä toisen elehtivän ja niiden pienten sormien liikkuvan, asiasta tulee jotenkin vielä erityisemmin todellista, kun tällaista näkee.
On mieletöntä, että meille odottaville ja kärsimättömille tarjotaan tämmöinen mahdollisuus tutustua pieneen. Huippua Kaunis Odotuksessa on myös se, että sinne saa mukaan ottaa myös muita läheisiä tai vaikka lapsia. Julkisella mukaan ei sallita, kun yksi aikuinen ja ei lapsia laisinkaan, joten on kiva, että myös muut halukkaat pääsevät täällä tutustumaan siihen pikku ihmiseen.

Minulta ainakin lämmin suositus Kaunis Odotukselle ja Tiinalle ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti