AMPUTOITU PEUKALO: MITÄ, MITEN JA MIKSI? 1

Saan yhä edelleen paljon kysymyksiä aiheesta ja aina, kun uusi seuraaja/lukija löytää tiensä mun someen, kysymys nousee esille. Mä olen tehnyt kaksi postausta peukalooni ja sen kohtaloon liittyen, mutta en ole koskaan avannut asiaa syvällisemmin. Usein ihmisiä kuitenkin kiinnostaa nimenomaan se, että miten ja mitä tapahtui ja mitä kaikkea olen käynyt läpi, henkisesti sekä fyysisesti.
Toteutan tämän osissa, sillä asiasta on paljon kerrottavaa, mutta haluan itse kyseisen päivän kulusta.

PS. Postaus sisältää arkaluonteisia kuvia ja kertomuksia.

9.8.2017
Tämä päivä alkoi kuten mikä tahansakin päivä. Menin aamu seitsemäksi töihin, kävin lounaalla normaaliin tapaan, mutta sen jälkeen asiat alkoi menemään täysin uudella tavalla.
Olin leikkaamassa asiakkaallemme tilaukseen tavaraa, kunnes kone takkusi ja jätti leikatun palan leikkurin väliin. Olin ottamassa jumiin jäänyttä palaa pois, mutta horjahdin ja onnistuin jotenkin painamaan jalallani poljinta, josta leikkurin terä laskeutui sormeni ollessa vielä siinä välissä.
Tilanne oli sekava enkä muista hetkestä paljoakaan, ainoastaan sen, että totesin työkaverilleni, että "leikkasin kai sormeen" ja sen, että lattia täyttyi äkkiä verestä. Siitä sitten kiireellä terveydenhoitajan koppiin, joka onneksemme oli sinä päivänä paikalla.
Hanska otettiin pois, itse en ole tällöin katsonut ja tila katsottiin, jonka jälkeen sormi sidottiin kiinni ja soitettiin ambulanssi. Siitä, paljonko tässä kaikessa meni aikaa, mulla ei ole pienintäkään aavistusta. Kymmenisen minuuttia ennen kello yhtä olen kuitenkin maannut käsi sidottuna odottamassa ambulanssia ja laittanut äidilleni sekä silloiselle avopuolisollen viestiä tapahtuneesta.
Tässä vaiheessa tiesin, että ilmeisesti puolet peukalostani on tallella ja kipui alkoi tekemään tuloaan. Tuntui, että olisin voinut lyödä myös oikeankäteni vieressä olevan seinän läpi.

Ambulanssi sekä poliisit tuli ajassa x. Jouduin ambulanssiin päästyäni käymään keskustelun vielä poliisin kanssa tapahtumien kulusta, sillä vastaavista työtapaturmista tehdään työturvallisuusrikos nimikkeellä poliisi asia. Ambulanssilla päästiin liikenteeseen ja täytyy sanoa, että kanssani takana ollut ensihoitaja oli erinomainen - kiitos hänen selvisin matkasta. Matkan varrella tehtiin pysähdys, sillä kipuni alkoivat yltymään niin pahaksi, että en enää kestänyt, joten sain matkan varrella tipan ja sen kautta kipulääkkeet. Käteni oli sidottu kovaa kiinni ja pikkuhiljaa kipua alkoi olemaan myös muissa sormista siitä johtuen. Tunsin edelleen, että voisin lyödä oikeankäteni ambulanssin seinään.
Ambulanssista ulos kävelin omin jaloin sairaalaan ja muistan vain, että aurinko paistoi ja päässäni huippasi.
Pääsin pitkäkseni sairaalassa, side avattiin tilanteen tarkistusta varten ja ainoa muisto siitä on, että se sattui HELVETISTI. Tämän jälkeen makasin, soittelin läheisiäni läpi ja kysyin henkilökunnalta, että missä mä edes olen. Sain kuulla olevani Töölössä ja että sairaalaan täytyisi todennäköisesti jäädä viikoksi, sillä kyseessä tulisi olemaan verisuonileikkaus. Sormeni kuvattin röntgenillä, jonka jälkeen hoitaja vaihtoi kanssani vaatteet. Tässä ajassa verilammikko sängyn vasemmalla käden kohdalla oli iso, levinnyt ja laaja - en varmastikaan voi sitä näkyä unohtaa.

Mulle ei löydetty heti sänkyä, joten muistan seisoneeni käytävällä, nojanneeni tippaan ja itkevän. Tässä vaiheessa eräs naishoitaja tuli luokseni, halasi minua ja tuli kanssani istumaan käytävältä löytyvälle penkille siksi aikaa, että minulle saatiin sänky. Olen erittäin kiitollinen tälle kyseiselle hoitajalle saamani huomiosta.
Matkalta heräämöön, ennen leikkaussalia, muistan sen, että näin itseni hissin peilistä ja suoraan sanottuna näytin KAMALALTA. Toki ei kai ihminen, joka on itkenyt taukoamatta useamman tunnin, voi kovin hyvältä näyttääkään. Hissiin astuessa tuli esille myös se, että irronnut peukalon kärki oli jäänyt alakertaan.. Tämä ei naurattanut silloin, mutta kun jälkikäteen mietin kommenttia "peukalo jäi alakertaan", olen hörähtänyt kerran, jos toisenkin.
Heräämössä esille tuli se, että olen lapsena ollut allerginen puudutusaineelle, jonka takia siinä tehtiin sitten vielä allergiatestejä jne. Heräämössä koin ärsyyntyneisyyttä, sillä lääkäreitä, hoitajia jne ravasi ympärilläni PALJON, kaikki esittäytyivät ja kertoivat ketä ja miksi ovat. Tokihan ymmärrän, että se kuuluu asiaan, mutta silloin se ääretön selittely otti päähän.
Heräämössä aloin jo olemaan niin monen eri lääkkeiden vaikutuksenalaisena, joita olin saanut isoja annoksia, joten lopulta simahdin sinne. Heräsin, kun minua siirrettiin leikkaussaliin sekä pöydälle.

Kyseinen kuva on otettu 22:11. Olin leikkauksessa n. 16-21 eli viisi tuntia.
Leikkauksesta muistan tasan yhden hetken, jolloin miehen ääni kommentoi, että otetaan tästä oman kynnen kohdalta. Tämän jälkeen simahdin taas, sillä sain rauhoittavia suoraan tipasta koko tämän ajan. Seuraavaksi muistan, kun näin leikkaussalin kellon, joka näytti muistaakseni 20:45. Heräämössä minut leikannut kirurgi tuli kertomaan tilanteen, jonka jälkeen minut siirrettiin huoneeseeni. Vessaan mentäessä huonessani meinasin pyörtyä, mutta sama ihana hoitaja onneksi pelasti minut tältä tilanteelta. 21:40 olen pystynyt laittamaan viestiä, että minulle pitäisi tuoda tavarat, jotka sainkin sitten vielä tuntia myöhemmin.
Yö oli minulle todellinen helvetti, sillä en pysty sairaalassa nukkumaan ja tilanne oli muutenkin melko ahdistava sekä siellä oli todella kylmä, johon varmasti vaikutti se, että mulla sitten nousi aamuyöstä lämpökin.

10.8.2017
Muistoni tästä päivästä ovat melko sekavat ja hatarat. Tähän vaikuttaa varmasti lääkitys, shokki, tilanne ja kahden tunnin yöunet. Äitini tuli aamulla sairaalalle seurakseni ja samaan aikaan sänkyni ympärys vuorattiin lääkäreillä, kun sormea tultiin katsomaan. Itse en myöskään tässä vaiheessa sormeani katsonut. Lääkäriltä, joka oli minulle edeltävänä päivänä puhunut viikosta sairaalassa, tokaisi "nyt sinun ei ainakaan tarvitse olla täällä viikkoa, kun kärkeä ei voitu operoida takaisin" - en ollut vakuuttunut hänestä. Koin kommentin melko tökerönä ja olen sitä mieltä edelleen.
Ilmoitin tässä vaiheessa myös, että en aio jäädä sairaalaan toiseksi yöksi ja vastahakoisesti he siihen suostuivatkin, kunhan kävin näytillä vielä muutaman päivän päästä.
Pääsin lähtemään sairaalasta viiden aikoihin ja suoraan apteekkiin. Apteekissa olosta muistan sen, että olin vähän hämilläni tuon isoksi mytyksi sidotun käteni kanssa ja mietin, että mitäköhän ihmiset ajattelee. Siitä seuraava muisto on vasta sitten hetkestä, kun olin sängyssä menossa nukkumaan, sillä silloin se iski. Itkin vuolaasti ja esitin kysymyksiä, kuten miksi minä, miksi näin tapahtui, miten tästä eteenpäin jne. Sen yön onneksi nukuin kuitenkin hyvin omassa sängyssäni, vaikkakin nukkumista varmasti helpottivat vahvat lääkkeet.

Tämän läpi käyminen tälleen osa osalta tuntuu oudolta.

Tuntuu tavallaan hyvältä miettiä asioita läpi kunnolla ja saada kulkua myös kirjattua ylös.

Toki samalla se sitten tuo kaikkea kivuliasta mieleeni sekä vanhoja kuopattuja näkyjä silmieni eteen.

Uskon kuitenkin, että tästä läpi käymisestä hyötyy kaikki - ne joita asia on kiinnostanut ja minä.

Jos on jotain mitä haluaisi kuulla tai mihin saada vastauksen asiaan liittyen

niin jättäkää mulle vinkkejä kommentteihin, kertokaa instagramissa tms!