Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 26. joulukuuta 2017

JOULU 2017

Tämän vuoden joulu oli kaikista edeltävistä jouluista TÄYSIN poikkeava, mutta mielenkiintoinen ja ihana silti. Joulusuunnitelmat selkeni lopullisesti melko viime tipassa, mutta siitä huolimatta kaikki saatiin järjestettyä. Tavalliseen tapaan joulua vietettiin taas useampana kun yhtenä päivänä eli 24 ja 25.12.


24.päivä vietettiin puolet päivästä meillä kotona ja loput päivästä sitten Tuusulassa. Pakko sanoa, että ruokaa tuli syötyä niin paljon, että ei kyllä hetkeen taas tarvitse syödä. Olin launtaina kokkaillut ja siivoillut kotona kaikenlaista, joten meillä oli ihan mukavat oltavat.


25. päivä meininki oli huomattavasti energisempi, sillä mukana oli rakas kummityttöni, joka pitää juhlan ku juhlan pystyssä  - kunnes väsyy itse. Hän auttoi meitä kaikkia avaamaan lahjat, tanssi, leikki piilosta sekä jakoi rakkautta kaikille läsnäolleille.


Loppuilta menikin sopivasti skumppalasin ääressä löhöillen, mikäs sen parempaa! Maanantaina nukkumaan mentiin jo suht aikasin, sillä sunnuntaina oltiin vasta myöhään kotona kun juhliminen oli vierähtänyt pitkäksi.
Pakko sanoa, että vaikka nämä joulun muutamat päivät vierähtävät aina todella nopeasti niin on nämä aina aivan huiput. Varsinkin se antamisen ilo on yksi lemppari jutuista itselläni, on ihanaa nähdä kun ihmiset ilahtuu ja on onnistunut lahjoissa.


Itse sain tänä vuonna GUESS-jackpotin. Kelloa olen toivonut jo ainakin vuoden, joten tämä tuli enemmän kun tarpeeseen. Lompakko ja laukku ovat myös ollut omalla ostoslistallani pitkään ja nämähän ovat kuin unelma! Vuodesta toiseen mun lahjoista on Guessia löytynyt, mutta tänä vuonna löydökset olivat kyllä aivan huikeat!


Sekä sitten oli lahja, joka sai itkun silmään. Kortin sisäpuolelta löytyi niin upeita sanoja, että kyyneleitä ei voinut pidättää. Blue Lagoonin välistä löytyi hieronta lahjakortti kuumakivihierontaan. Itsellä ollut viime aikoina niin suuria ongelmia taas selän kanssa, että tässäkin osuttiin aivan oikeaan paikkaan.

Pakko sanoa näin ihan yleisesti, että kaikki lahjat olivat aivan ihania, mutta ihanin lahja tänäkin vuonna olivat kaikki läheiset ihmiset. Olen niin super kiitollinen kaikista ihmisistä, jotka ovat olemassa ja olleet mun tukena tämän syksyn ajan. Vuosi on kuitenkin ollut haastava ja vaikeuksia on ollut, mutta pakko sanoa, että ihmiset, jotka ovat olleet läsnä ovat tehneet vuodestani aivan päätä huimaavan ihanan. Siitä olen kiitollisempi kun mistään niistä ihanoista lahjoista mitä taas tänäkin vuonna sain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti