Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 27. maaliskuuta 2018

DESENION JULISTEET + ALEKOODI

Pidemmän aikaa on mietinnässä ollut se, että jotain pitäisi olohuoneen tyhjille seinille keksiä. Seinähylly löytyi jo valmiiksi kotoota, mutta en sitä halunnut seinään laittaa. Taulut ovat itselleni ollut jotenki hankala aihe - ei sopivan näköistä, seinään jäävät jäljet jne. Tutustuin sitten kuitenkin jossain kohtaa Desenion valikoimaan, mutta en sitten mitään tilanut, sillä valikoima oli niiiin laaja, että en osannut päättää.


Sain kuitenkin sitten mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Desenion kanssa - se oli viimeinen naula arkkuun ja päätin, että yhden seinän pelastukseksi tulee taulut. Meinasin jo luovuttaa, sillä valikoima on todellakin niin laaja, että päätöksen tekeminen oli SUPER hankalaa.
https://desenio.fi/


Valitsin Palm Trees julisteen  sekä Moon In Pink julisteen.  Tuo pinkki kuu päätös tuli siitä, että sohvatyynyt jo ovat hieman sitä sävyä sekä toivon myös verhoihin saavani jossain kohtaa samanlaista sävyä. Palm Trees julisteen päätös tuli enemmänkin toiselta taholta ja lopulta aloin itsekin tykkäämään siitä. Julisteet toi todella paljon lisää huoneeseen vaikka se nyt ei näistä kuvista välitykään, pitää jossain vaiheessa ottaa kokonaisvaltaisempaa kuvaa koko huoneesta!
Haaveena on vielä muutama juliste makuuhuoneeseen sekä keittiöön, tulen sitten esittelemään kun sellaiset joskus kotiutan!
Mikäli joku teistä haaveilee värikkään sijasta mustavalkoisista kuvista, käykää kurkkaamassa Desenion sivuilta mustavalkoiset julisteet: https://desenio.fi/fi/artiklar/julisteet-ja-printit/mustavalkoiset/index.html#{}.


Jos jonku muun seinät kaipaa piristystä niin nyt kannattaa hyödyntää tilaisuus, 
nimittäin koodilla "adrianne25" saatte -25% alennusta kaikista Desenion julisteista
Kannattaa kuitenkin olla ripeä, sillä koodi on voimassa vain 27-29.3. 

Alennus ei koske kehyksiä, eikä handpicked-merkittyjä julisteita. 

The code “adrianne25” gives 25% off posters between 27th-29th of March. Follow @desenio for more inspiration!
Except for handpicked-/collaboration posters and frames. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti