Kun elämä on potkinut päähän

Mietin pitkään julkaisenko tätä postausta tänne, mutta toisaalta ihan kiva myös hetkeksi avata asioita enemmän, kun vain kertoa siitä mitä olen viimeksi pukenut tai syönyt. En halua enkä myöskään voi tänne kirjoittaa kaikkea elämäni yksityiskohtia ja yleisesti mun ajatuksista, mutta kivaa jakaa tänne edes hieman omia ajatuksia.

Viimeiset 12 kuukautta mun elämästä ovat olleet aikaa, joista en välttämättä osaisi edes mitään sanoa. Aikaa jota en oikein edes osaa luonnehtia. En voi sanoa että aikaa olisi ollut yhtäjaksoisesti huonoa, mutta en myöskään voi sanoa että se olisi ollut yhtäjaksoisesti hyvää. Varsinkin alku vuodesta syyskuuhun elämäni oli melko sekavaa ja päälaellaan. Nyt kun jälkeenpäin mietin en osaa ymmärtää itseäni, en ollenkaan. En tiedä mitä mun mielessä on liikkunut tai kuka oon ollut, en oikein tunnista itseäni edes kun katson edeltäviin kuukausiin. Tosin varmasti näin ajattelen vielä tästäkin ajasta sitten taas noin puolen vuoden päästä.
Se on ihmeellistä miten tilanteet ja ulkopuoliset tekijät osaavat muuttaa ihmisen jopa itsellensä tunnistamattomaksi. Myönnettäköön että aina se ei ole niin ihmeellistä sillä sitä ei välttämättä edes huomaa ja kun huomaa, tajuaa että se ei todellakaan ole ollut positiivinen juttu.
Olin kuitenkin haudannut kaikki omat unelmani, omat toiveeni ja asiat mitä haluan, en kokenut että olisin voinut niistä puhua tai niitä edes ajatella. Jollain tapaa olin kadottanut itteni, mulla ei ollut tavoitteita, unelmia tai toiveita. Mä vaan olin. En olisi koskaan uskonut että itse voin olla tuommoisessa tilanteessa jossa olin.
En oikeastaan edes uskonut että sellaiseen tilanteeseen voisin joutua, enkä ymmärtänyt miten ihmiset sellaisiin tilanteisiin joutuu. Nyt ymmärrän, paremmin kun hyvin. Vaikkakin tänne en voi asioita sen enempää avata ja asiat näin on melko mustavalkoisia, niin haluan muistuttaa kaikkia että älkää koskaan kadottakaa iteänne.

Tuosta instagram kuvasta asti mietin että josko kirjottaisin myös tänne, joten tässä sitä nyt kirjotellaankin..
Siitä huolimatta että vielä parisen kuukautta sitten asiat olivat todellakin päälaellaan, niin asiat sujuvat pikkuhiljaa eteenpäin. Pikkuhiljaa motivaatiota löytyy aina lisää ja osaa olla positiivinen. Löysin myös oman kotini, josta en uskaltanut edes haaveilla vielä vähän aikaa sitten. Olen myös löytänyt ne omat tavoitteet, omat toiveet ja omat unelmat takaisin osaksi mun elämää. Mun ei tarvitse enään pelätä mitään, ei sitä mitä itse sanon tai mitä joku toinen sanoo.
Uskallan taas nauttia elämästä, luoda itselleni tavoitteita ja pyrkiä niihin tavoitteisiin. Vaikkakin elämäni tällä hetkellä junnaa aikalailla paikoillaan kouluni takia, koitan jatkuvasti pienillä teoilla pyrkiä siihen mihin aion tähdätä.
Jokaisen ihmisen pitäisi pystyä nauttimaan omasta elämästä ja yrittää pyrkiä niihin omiin tavoitteisiin. Välillä ensimmäinen askel tuntuu todella raskaalta, mutta jos huomaat että et ole tyytyväinen tai onnellinen tilanteessa jossa olet, tee asiaan muutos. Muutoksen ei tarvitse aina olla iso, se riittää täysin että lähtee pikku asioista liikkeelle. Muistakaa myös isojen ongelmien edessä puhua läheistenne kanssa, he varmasti osaavat auttaa. Tarvittaessa menkää puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, joka katsoo asiaa ulkopuolelta. Itsellä auttoi henkilöiden, jotka eivät olleet niin läheisiä, sanat ja puheet.

You never know how strong you are,

until being strong is the only choice you have.