RUOKINTATAPA EI OLE ÄITIYDEN MITTARI.
Aihe joka nostattaa tunteita, jakaa mielipiteitä, aiheuttaa arvostelua, syyttelyä sekä paineita. Sen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa arvostelua, syyttelyä eikä paineita. Yhdenkään synnyttäneen ei pitäisi pelätä, että miten hänen päätös/lopputulema ruokintatavasta otetaan vastaan.
Oma kantani raskausaikana oli se, että kokeilen imetystä, mutta en ota siitä paineita. Olin asiasta avoimin mielin ja ajattelin, että ehdottomasti kokeilen, mutta ajatuksena imettäminen kuulosti itselleni vieraalta - mahdollisesti myös täysin siksi, ettei minulla ollut juurikaan käsitystä asiasta. Tiesin kuitenkin, että olisi lopputulos mikä tahansa, niin kumpiki tapa on yhtä hyvä.
Postauksessa SYNNYTYS + OLEMATON TUKI SYNNYTTÄJÄLLE.. kerroin mun huonosta osastojaksosta ja siitä, että en saanut mitään tukea siellä ollessani, en myöskään mitään ohjausta imetyksestä.
Poika oli rinnalla heti synnytyssalissa useampaan otteeseen ja siellä kaikki oli ihan ok. Siirryttyämme aamulla kuudelta osastolle, hän sai lisämaitoa pullosta heti seitsemältä, imetyksestä ei tällöin ollut puhetta laisinkaan. Imetystä yritettiin myöhemmin, mutta se ei onnistunut, joka lisäsi omaa ahdistusta entisestään. Viimeisellä kerralla, kun koitin olin jo todella ahdistunut ja tunsin, kuinka koko kehoni meni kramppiin, päässä pyöri ja oksetti sekä itkin jo hysteerisesti - tällön päätin, että kokeilen kotona sitten uudestaan. Myös pumppaus aiheutti myöhemmin vastaavan olotilan eli lukko asian suhteen oli jo luotu.
Torstaina, kun meillä olisi ollut kotiutuminen, poika lopetti syömisen ja bilirubiinit oli rajoilla, jolloin syöminen oli lähes olematonta ja se, että edes 10ml saataisiin menemään oli kovan työn takana. Perjantaina asia oli jo parempaan päin, mutta syöminen oli edelleen hankalaa ja vähäistä, mutta päästiin siitä huolimatta kotiin. Viikonloppu meni siinä samassa jamassa ja stressaten asiaa hurjasti, oltiin useampaan otteeseen yhteydessä myös sairaalaan. Tässä samassa kohtaa sohvaa, jossa nyt kirjoitan, istuttiin pojan kanssa hädässä - hän nukkui eikä jaksanut syödä ja minä huolesta sekaisin ja kyyneleet silmissä.
Tässä vaiheessa päätin, että meillä jäädään pulloruokinnalle enkä aio imettää.
Stressi hänen syömisestään oli niin suurta, että en olisi osannut kuvitella, että pitäisi vielä siihen päälle opetella imettämään ja yrittää päästää omasta ahdistuksesta, joka sairaalasta jäi eroon. En uskonut, että minusta olisi henkisesti enää niin hurjan osastojakson päälle ollut siihen. Pullosta näin suoraan paljonko hän sai juotua, pystyin merkkaamaan määrät ylös ja seuraamaan niitä - imettäessä tämä ei olisi ollut mahdollista. Koin, että minun ei tarvitse menettää järkeä tämän takia. Ehkä tulevaisuudessa, kun tilanne tulee eteen, pystyn työstämään asiasta jäänyttä ahdistusta ja imetyskin onnistuu silloin. Tiedän nyt ainakin, että lähipiiristä löytyy koulutettu imetystukiäiti, jolta saa tarvittaessa apua.
Päätökseen jäädä pullolle vaikutti myös se, että saatan saada jo syksyllä lääkityksen, joka estää imetyksen joka tapauksessa. Mulla ei myöskään sitten koskaan noussut maito, johon ilmeisesti voi vaikuttaa myös pojan ennenaikaisuus.
Kumpikaan ruokintatapa ei ole toistaan parempi. Imettävä äiti ei ole sen parempi eikä korviketta antava sen huonompi. On ihan yhtä ok antaa lapselle korviketta tai imettää julkisella paikalla. Sillä ei ole väliä onko kyseessä vain oma haluttomuus imettää tai se, että sen on estänyt joku äidistä riippumaton seikka.
Itse en ole saanut keneltäkään arvostelevia kommentteja siitä, että en imetä ja se on luonut muhun uskoa siitä, että sellainen on nykyään vähenemään päin.
Pulloruokinnasta en myöskään saanut ohjausta, en sairaalasta enkä neuvolasta, joka meillä oli heti, kun syntymästä oli kulunut viikko. Asiasta ei myöskään tunnu hirveästi löytyvän tietoa netistä, joka on mielestäni harmi. Imetyksestä löytyy paljon ja todella hyviä juttuja, jonka ymmärrän hyvin, sillä se yleensä on se ensisijainen ruokintatapa, mutta olisi hyvä löytyä kuitenkin myös siitä pulloruokinnasta enemmän.
Markkinoilla on useampaa erilaista korviketta ja usein on hankalaa löytää niistä se, mikä omalle lapselle sopii. Usein oireet sopimattomasta korvikkeesta kuitenkin tulevat pian.
Meillä on alusta asti käytetty Nan Ha 1, jonka pitäisi vähentää maitoproteiiniallergiariskiä. Päädyttiin tähän, sillä M:llä on kyseinen allergia melko pahana. Vanhemman allergiahan ei tarkoita, että lapsi sen saa eikä kyseinen korvike takaa, että allergiaa ei tulisi, mutta se tuntui meille loogiselta valinnalta.
Meillä maito lämmitetään ihan vaan mikrossa ja koitetaan kämmenelle, onhan lämpötila sopiva, pullolämmittimen miellän itse turhaksi eikä meillä semmosta olekaan. Käytämme MAM:n Anti Colic pulloja, sillä sen venttiilisysteemin ansiosta pulloon ei kerry ilmaa, joten sitä ei kulkeudu niin paljoa myöskään vauvan vatsaan. MAM:n tuttipäät olivat meillä käytössä myös sairaalassa ja ne tuntui jo silloin olevan parhaita.
Parasta tässä on ehdottomasti se, että syötön voi hoitaa ihan kuka vaan. Täten esimerkiksi yöt meillä on olleet helppoja, sillä meistä kumpikin pystyy syöttämään, joka tarkoittaa, että meistä kumpikin voi myös nukkua - on voinut heti kotiutumisen jälkeen. Nälän iskiessä se ei myöskään ole pelkästään äidin syli, josta saa lohtua, vaan myös isin syli voi olla se ihana paikka, jonne rauhoitutaan syömään. Ollaan syöttämisen kanssa täysin tasavertaisessa asemassa♥
Muistakaa, että tämmöiset asiat ei määritä sitä, kuinka hyvä vanhempi lapsellesi olet!
