4 KUUKAUTTA

Ymmärrän nykyään, miksi sanotaan, että lapsien myötä huomaa, miten nopeasti aika menee. Kuukaudet on vierineet vauhdilla eteenpäin ja tuntuu edes hullulta ajatella, että enää kaksi kuukautta niin Remi täyttää puoli vuotta. Hullua!

R tuntuu niin isolta jo. Toki onhan hän kasvanutkin todella huimasti jo ja vähän väliä saa olla laittamassa jotain pieneksi jääneitä vaatteita pois. Moni raskausaikana siitä puhuikin, että vaatteita ei kannata olla liikaa, koska pienet kasvaa niin nopeasti ja allekirjoitan tämän täysin. Meillä ei ole hirveän paljon vaatteita ollutkaan ja olen tykännyt siitä. Vaikka omien vaatteiteni suhteen olen aikamoinen hamsteri niin pojan kohdalla järki on pysynyt päässä ja liiallinen tavaramäärä on lähinnä ahdistanut. Sen myötä onneksi on myös oppinut karsii paljon myös muista.. :D Itsekin siis kannatan ehdottomasti sitä, että vaatteita ei hamstraa liikaa. Meillä on ollut about 10 per koko kaikkea ja se on riittänyt meillä erinomaisesti. 

Viikot ovat menneet todella nopeasti, sillä tekemistä on ollut todella paljon. On ollut sukulointia, juhlia, uintia, minulla koulujuttuni sekä yhteinen uuden kotimme etsintä.

 Remi 4 kuukautta:   

• 64,4cm ja 6865g.
  

• On oppinut kääntymään vatsalta selälleen. Selältä pääsee toistaiseksi vain kyljelleen.

• Maistelee soseita. Tähän mennessä maisteltu peruna, porkkana sekä juuri aloitettu bataatti. Peruna oli hyvää, mutta porkkana ei ole vielä oikein vakuuttanut.

• Käy vauvauinnissa ja nauttii siitä.

• 4 kuukauden hulinat on kestäneet nyt noin viikon. Päiväunet on lyhentyneet yhteen unisykliin ja niille nukahtaminen ei ole enää yhtä itsenäistä, kuin aikaisemmin. Syödä pitäisi saada koko ajan.

• Ensimmäiset rokotukset tuberkuloosin jälkeen on saatu ja kahdesta reiteen pistettävästä oireeksi tuli kova väsymys sekä kuume pariksi päiväksi.

• On opittu "jutteleman." R:n suu käy koko ajan ja hiljaisia hetkiä ei enää juurikaan ole.

• Musiikin kuunteleminen on edelleen ehdottomasti kiellettyä, sillä poikamme pahoittaa asiasta mielensä :D

• On oppinut yhä enemmän ja paremmin tarttumaan esineisiin.
  
  
• Ikenet kutisevat ja ovat turvonneet, joten purulelut on pop.

• On tehnyt ensimmäisenä matkansa Viroon ja päässyt vihdoin tapaamaan myös minun perhettäni ja sukulaisia. 
  
  
• Jokeltelee ja hymyilee paljon, mikä sulattaa sydämen jokainen kerta yhä enemmän ja enemmän. Sitä piristyy vaikka olisi ennen sitä ollut miten huonolla tuulella tahansa ♥

Ensimmäinen yhteinen kesämme tuli nyt päätökseen ja täytyy sanoa, että odotan todella innolla ensi vuoden kesää. Se tulee olemaan niin erilainen - hiekkalaatikkoja, puistoja, uiskentelua, rantoja, ulkoilua jne. Ensi kesänä hän on jo vuoden, joten pääsee tutkimaan tätä maailmaa niin eri tavoin. Nyt jäädään odottamaan syksyä ja talvea sekä mitä ne tuo tullessaan. On ihanaa, kun asiat ei mene enää tismalleen, kuten ennen eikä aina edes tiedä mitä odottaa, mutta tässä samalla sitä onneksi opitaan ja kasvetaa päivä päivältä, ihmisenä sekä vanhempana. Päivä päivältä tuo pieni ihminen tuntuu olevan yhä rakkaampi ja ihanempi, mikäli se edes on mahdollista :D ♥

    

TÄYDELLISET YHDISTELMÄVAUNUT

Lastenvaunut - se kallein sekä monesti myös isoin hankinta, mikä täytyy tehdä ennen vauvan syntymää. 

Aika alkuraskaudesta jo tuli linjoja pitkin esille, että kälyni on myymässä heidän Emmaljungia, joten me päädyttiin sitten ostamaan ne heiltä. Asioista tietämättömänä oletin, että tämä juttu on siinä ja sitä ei sen enempää tarvitse miettiä.
Melko pian kuitenkin selvisi, että en saa peukaloni vuoksi Emmaljungan runkoa kasaan eli mulle yksin autolla liikkuminen olisi lähes mahdotonta sen vuoksi. Jossain vaiheessa sitten havahduin myös siihen, että mikäli kaukalon haluaa kiinnittää runkoon, jää se todella matalalle. Itse olen lyhyt, mutta silti tuntui, että se jää jonnekin polveakin alemmas. Se ei sitten oikein omaa silmää miellyttänyt eikä tuntunut myöskään järin käytännölliseltä. Tällöin aloin vaivihkaa selailemaan nettiä, että onko edes olemassa vaunuja, jossa se kaukalo jäisi korkeammalle. Sitten se tapahtuikin - rakastuin ensisilmäyksellä!
Jatkossa jokaisella Lastentarvike käynnillä kattelin ja ihailin sekä testailin ja rakastuin joka kerta yhä lisää.

Rakkauteni kohteeksi tosiaan osui Stokken Trailz yhdistelmävaunut. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin ne kuitenkin tilaamaan, mutta tilasin pelkästään rattaat, sillä ajattelin ne lähinnä kaupassa käyntiin, jotta saa kaukalon kiinni. Lenkkeilyyn mulla oli edelleen ne Emmaljungat. Remin ollessa lähemmäs 3 kuukautta lisäksi tuli kuitenkin myös vaunukoppa, sillä oli hankalaa lähteä jonnekin pidemmäksi aikaa, sillä kaukalossa ei saisi järin kauaa istuttaa lasta.

Stokke Trailz plussat

Renkaat - trailzeissa on ilmakumirenkaat ja kääntyvät etupyörät, jotka pystyy lukitsemaan. Näiden ansiosta vaunut kulkevat todella helposti ja näppärästi sekä rullaa eteenpäin super kevyesti. Vaikka kaupassa olisi kuinka ahdas väli niin siitä mahtuu kääntymään. Kulku on myös todella vaivatonta esim. keskustan mukulakivillä. Nämä on myös todella helpot täyttää.
Vaunukoppa - Koppa on todella tilava, pehmeä ja super helppo käsitellä. Hyvät kantoremmit, joiden taskuja itse käytän myös tavaroille, sillä ovat sen verran tilavat. Kopan reunassa(kuva havainnollistaa) on myös pienet taskut, joihin usein pistän esim. nenäliinapaketin. Kuomua pystyy vetoketjun avulla suurentamaan, mikä on myös todella iso plussa aurinkoisina päivinä. 

Paino sekä kasattavuus - Kaikki painaa todella vähän, sekä runko että koppa ja ratasosa. Runko on todella helppo kasata autoon, joka helpottaa minun kulkemista suuresti.
Koppa on todella helppo asettaa paikoilleen sekä irrottaa rungosta. Myös kaukalo on helppo kiinnittää adaptereihin ja irrottaa niistä.
Korkeus - Rakastan sitä, että ne on niin korkeat! Moni sanoo, että Trailzit ovat hyvät pitkälle ihmiselle, mutta olen eri mieltä näin 160 cm lyhyenä. Ihan parasta, kun R on lähellä eikä tarvitse kurotella alaspäin, kun tutti tippuu tms.
Koko - Vaunut on ihanan pienet eikä liian isot möhkäleet. Runko kasattuna myös todella näppärän kokoinen.
Valikoima - Erilaisia väri vaihtoehtoja on paljon, myös nahka elementtien värit voi valita.
Meillä värinä on Black Melange, joka on ainakin minun mielestäni todella kaunis. Myös lisävarusteet, joita on todella laajasti, kuten esimerkiksi varjo, hoitolaukku yms. voi valita väriltään vaunuihin sopivaksi.
Asennot - Ratasosa ei ole meillä vielä käytössä, mutta odotan sitä jo kovasti. Ratasosan saa sekä kasvot- että selkä menosuuntaan. Kasvomenosuuntaan ratasosan saa lepo- ja istuma-asentoon ja selkämenosuuntaan ollessa sen saa makuu-, lepo- sekä istuma-asentoon. Myös työntöaisassa on todella paljon eri vaihtoehtoja.
Tavarakori - Ihan mielettömän tilava sekä tukeva tavarakori! Sinne mahtuu vaikka ja mitä eikä tarvitse murehtia, että laahaako kori pian maassa.
Materiaalit - Kankaat sekä alumiinirunko kummatkin tuntuvat todella laadukkailta ja mieluisilta. Runko ei ole mikään pilipali vaan todella tukeva. Kankaat istuvat todella hyvin ja vetoketjuilla on tehty asioista todella helppoa. 

Stokke Trailz miinukset

Vaunukoppa - Vaunukopan ainoaksi miinukseksi koen, että päällistä ei pysty taittamaan puoliksi niin, että se ei ole kokonaan päällä. Päällinen on melko pitkä ja koppa syvä, joten tuntuu, että lapsi katoaa sinne, kun se on kokonaan päällä. Mikäli lapsi nukkuu se ei ole ongelma, mutta hereillä ollessa hieman hankala.
Koko - Vaunukoppa on tilava, mikä on todella positiivista, mutta se vie myös paljon tilaa autossa. Vaikka meidän farmari bmw:n takakontti on melko iso, saa vaunukoppaa asetella, jotta myös runko mahtuu hyvin.

Sen enempää negatiivista sanottavaa mulla ei sitten Trailzeista olekaan. Pitänee sitten, kun ratasosa tulee käyttöön, päivitellä vielä käyttökokemuksia siitä, mutta tällä hetkellä olen aivan rakastunut ainakin tähän set upiin.
Meillä tosiaan jäi Emmaljungat kotona lenkkeily käyttöön, sillä ne on ihan huiput maastossa kulkemiseen, Stokket sitten kulkee mukana, kun jonnekn tulee lähdettyä. Sunnuntaina lähdetään reissuun ja mukaan lähtee pelkät Trailzit eli nyt saa myös niillä vielä entistä enemmän kokemusta maastossa liikkumisesta.

Minulta ihan täydet suositukset Stokke Trailzeille,  ovat todellakin rahansa ja kehujensa arvoiset.

POIKKEAVIA JA EI NIIN POIKKEAVIA MIELIPITEITÄ ÄITIYDESTÄ

En ollut ajatellut raskausaikana yhtään millainen äiti minusta tulee. En asettanut mitään odotuksia enkä toivomuksia. Ennen raskautta tosin sanoin aina, että toivon osaavani olla tarpeeksi rento ja tarpeeksi tiukka sekä toivon, että minusta tulee vähintäänkin yhtä fiksu äitini, kun omani on. Arvostan montaa tapaa, jota äitini on kasvatuksessa käyttänyt ja niistä varmasti tulen ottamaan vaikutteita. Loppujen lopuksi kuitenkin uskon, että se millaiseksi äidiksi lopulta tulen muovautuu ajan kanssa ja pojan mukana.

On kuitenkin aiheita ja asioita, jotka jakavat vanhempien mielipiteitä ja varsinkin vauvaryhmiä selatessa olen huomannut, että olen monessa asiassa mielipiteeni kanssa vähemmistöä. Tokikaan en jokaisen mielipiteeni kanssa, mutta monien. Ajattelinkin koota tänne siis mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ole niitä suosituimpia ja omia ajatuksia ylipäätään äitiyteen liittyen.

Tämä idea lähti siitä, että sain viime lauantaina paljon tsemppiviestejä sekä viestejä siitä, että kyllä se itku sieltä vielä tulee illan mittaan, kun on lapsesta erossa. Tämä oli minulle itselleni aika iso kysymysmerkki ja onkin ehkä tämän postauksen isoin asia.

• Omaa lasta ei aina tarvitse ikävöidä.
  Kuten mainitsin sain lauantaina paljon tsemppiviestejä ja viestejä sisällöllä, että on ihan ok, kun se itku tulee ikävästä. Mulle ei auennut tämä ollenkaan ja vastasinkin muutamalle, että en tarvitse tsemppejä enkä kyllä näe itseäni itkemässä, mutta takaisin sain, että "kyllä se tulee kaikille". Ei kaikki vanhemmat ole samanlaisia. Usein olen kuullut kyllä, kuinka vanhemmat kertoo, että oli ihana päivä ilman lapsia, mutta kyllä ikävä tuli ja mietti, että miten hoidossa sujuu.
  R on ollut mun äidilläni hoidossa kerran kuukaudessa muutaman tunnin, joko meillä kotona tai äitini luona, eikä minun ole koskaan ollut vaikeata jättää lastani hoitoon. Miksi? Koska kyseessä on tuttu sekä turvallinen ihminen ja paikka. Tällöin mun ei tarvitse pohtia, että miten siellä menee. Toinen syy on varmasti myös se, että koen olevani muutakin, kun pelkkä äiti ja osaan irrottautua siitä äitiydestä. Olen aina viihtynyt paljon myös omissa oloissani, jolloin olen osannut sulkea haluamani asiat sekä ajatukset pois.
  Joka kerta, kun ollaan vietetty ne muutamat tunnit M:n kanssa kaksin, ollaan mietitty kaikkea muuta, kun lastamme. Mielestäni on ihan tervettäkin, että omaa aikaa viettäessä suuntaa ajatuksensa johonkin muuhun. Meille se on ollut helppoa ja ollaan nautittu siitä yhteisestä ajasta. Näin tehtiin myös lauantaina, kun R oli ensimmäistä kertaa yökylässä. Olin sopinut äitini kanssa, etten laittele viestejä, jos hän vaikka kahdesti minulle illan aikana ilmoittaa, että mikä meno. Näin myös tapahtui, vastasin niihin kahteen viestiin, jotka sain ja muutoin nautin illasta olemalla pelkkä puoliso, ystävä ja nainen, ilman sitä äiteyttä. Ainoastaan pari kertaa taisin illan aikana keskustella muutaman henkilön kanssa Remistä ja se oli vapauttavaa.
  Äidin ei tarvitse olla pelkkä äiti ja isän pelkkä isä ja elää elämää aina vaan hillitysti, rauhallisesti tai vanhemman esiliinaa pitäen. Me vanhemmatkin saadaan olla muuta vanhemmuutemme lisäksi ja se olisi ihan toivottavaakin.
  En siis ikävöi lastani parin tunnin poissaolon takia, mutta ilahdun joka kerta, kun hänet saa taas hakea kotiin.
  Loppuelämäksi  blogissa on aivan mainio postaus tähän asiaan liittyen, kannattaa käydä lukemassa!
• Perhepeti.
  Mä en pitänyt perhepetiä vaihtoehtona edes raskausaikana ja toki myös siitä sai kuulla, että kyllä se mieli voi muuttua. Sanoin, että ei voi. Mieleni muuttui ainoastaan sen suhteen, että ei se ole pelottavaa nukkua samassa sängyssä eikä sen lapsen päälle tosiaan käänny noin vaan. Me nukuttiin koko sairaalajakso yhdessä sängyssä, koska sain silloin paljon lohtua Remistä ja hänen läheisyydestä.
  Perhepetiä en kuitenkaan alkanut pitämään vaihtoehtona, vaikka aina välillä nukuttiinkin yhdessä. Vanhempien sänky on vanhempien ja lapsen on lapsen. Meidän kaikkien unet on paljon laadukkaammat, kun nukutaan omilla tahoillamme.
• Omassa huoneessaan nukkuminen.
  Usein törmää kommentteihin, kuinka ei raaski laittaa lasta nukkumaan eri huoneeseen tai haluaa, että lapsi on myös öisin lähellä. Itse sanoin jo raskausaikana, että poika menee omaan huoneeseensa heti, kun tilanne sellaisen mahdollisuuden suo. Se mahdollisuus avautui meille, kun R oli kahdeksan viikkoinen. Päätökseen vaikutti suuresti se, että kun poika meni nukkumaan ennen meitä ja meidän myöhemmin mentäessä makuuhuoneeseen ajatuksena itsekin suunnata nukkumaan, tuli hänen unesta rauhatonta.
  Vietän lapseni kanssa päivisin sen verran paljon aikaa, että minulle sillä ei ole väliä missä se hänen sänkynsä sijaitsee hänen nukkuessaan.
• Oma asenne vaikuttaa vauvavuoteen
  Moni lähtee vauvavuoteen valmiiksi sillä asenteella, että silloin ei kerkeä tekemään enää mitään, on aina väsynyt ja elämä on yhtä hankaluutta. Onhan se sellainen stereotypiakin, että pienen vauvan äiti ei voi koskaan laittautua, ei kerkeä koskaan syömään, ei voi tehdä mitään muuta, kun olla 24/7 siinä vauvassa kiinni jne..  Toki joskus vauvavuosi on todella raskas esimerkiksi jos vauvalla on koliikkia tms. Mutta mielestäni vauvavuosi on asia siinä missä muutkin, jos siihen suhtautuu valmiiksi negatiivisesti niin siitä ei järin positiivinen voi edes tulla.

Vastaavia löytyisi varmasti vielä lisää, mutta koska en kirjoittanut kaikkia ylös heti, on osa tietenkin jo unohtunut. Ehkä tässä R:n kasvaessa tulee joskus tehtyä tästä myös part 2. Instan puolella multa pyydettiin postausta siitä, kuinka vauva-arjen helppoutta usein herkästi paheksutaan, mutta tällaisen postauksen löydätte jo TÄÄLTÄ. 

Muistakaa kaikki rohkeasti olla juuri sellaisia äitejä, kun olette. Äitiys ei ole kisa eikä mihinkään muottiin tarvitse mahtua. Kuuntelee omaa sydäntäsi sekä järkeä ja usko itseesi ♥

 

RISTIÄISET + NIMEN PALJASTUS

Ristiäisistä on pian kulunut kuukausi ja moni on minulta jo instagramin puolella kerennyt kyselemään, että aionko julkaista nimeä. Alkuunhan mietin pitkään, että julkaisenko sitä edes someen, mutta nyt totesin, että voin antaa sen pienen palan.

Etsittiin hyvää nimeä pitkään ja musta tuntui yhdessä vaiheessa, että meidän poika jää ilman nimeä. M:lle olisi käynyt kyllä useampi nimi, mutta omaan mieleeni ei tuntunut oikein mikään olevan.

Nimen kriteereinä oli seuraavat:

1. Ei ole perus suomalainen eikä perus virolainen nimi
   
2. On kuitenkin äännettävissä sekä suomeksi että viroksi ja mielellään myös englanniksi
3. Harvinaisuus

Jokaisesta löytyi aina joku vika, joko se oli jo jollain tutulla tai se oli liian yleinen tai se ei vaan sointunut kumpaankin kieleen tms.

Selattiin netissä nimiä kuukausia ja siihen kului kyllä monta tuntia. Loppujen lopuksi meillä taisi olla ehkä 6 vai 7 vaihtoehtoa kirjattuna paperille, jota pyöritettiin. Osa ei ollut niin järin kivoja edes, mutta kirjattiin ne silti, jotta olisi edes jotain vaihtoehtoja.

Ensimmäistä kertaa sanoessani M:lle tämän kyseisen nimen, oli reaktio todella tuomitseva ja vastaukseksi sain vain, että kuka ihme antaa lapsellensa tuollaisen nimen. Tässä kohtaa sitten oikeastaan jo itse unohdin koko nimen, vaikka se meillä ylhäällä olikin. Sen jälkeen tulikin hetki, jolloin ei paljoakaan nimistä keskusteltu edes, eihän meillä edes olisi kiire, kun laskettuun aikaankin oli reilu kuukausi vielä. Yhtäkkiä sitä aikaa ei enää ollutkaan, kun Mini päätti saapua maailmaan kuukauden etuajassa. Siinä vaiheessa, kun poika oli syntynyt, oli M:lle jo ilmeisesti selvää, että tämä se nimi on. Päästyämme sairaalasta kotiin hän kutsui poikaamme aina sillä nimellä, jonka jälkeen katsoi aina minuun, nähdäkseen minun reaktion. Silloin sitä sitten aloin itsekin uudestaan kyseistä nimeä pohtimaan ja vaikka se oli ollut mun lemppari kaikista, niin sitä alkoi yhtäkkiä epäilemään, että onko se nyt tarpeeksi hyvä ja sopiiko Minille jne..

Vietiin nimipaperit lähimmän toimiston postilaatikkoon, jonka jälkeen tuli paniikki siitä, että olihan sitä kirjoittanut tarpeeksi selkeästi, että siitä saa selvää ja tulee oikea nimi.

Kolme päivää tämän jälkeen nimi vahvistettiin, nimi oli täysin oikein ja se nimi on..

Remi Henrik

Tämän kauniin nimen Mini sai ollessaan kuukauden ikäinen. Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin ei osaisi enää nimeksi mitään muuta ajatellakaan. Nimi on juuri täydellinen meidän pienelle vekkulille. Meillä nimi ei ollut missään vaiheessa salaisuutena, vaan se kerrottiin heti, kun se oli päätetty.

Itselleni kaste ja ristiäiset ovat siinä mielessä vieraita juttuja, että Virossa lapsia ei kasteta, kun emme kuulu kirkkoon. Minut on kuitenkin kastettu Suomessa, sillä kaverini puhuivat minut mukaan riparille, joten sain kasteen ennen konfirmaatiota. Olen myös ollut muutamissa ristiäisissä, joten kaava oli kuitenkin tuttu. Itselleni kasteella ei siis oikeastaan ole varsinaisesti merkitystä ja poika kastettiin todennäköisesti suurimmaksi osaksi vain siksi, että näin nyt yleensä Suomessa tehdään.

Kastejuhla oli kuitenkin todella onnistunut ja päivä oli aivan ihana! Paikalla oli meille tärkeät ihmiset, jotka välittävät pojastamme suuresti. Tilaisuus itsessään oli myös todella kaunis ja en voi kieltää, että oma lempiosuuteni oli E:n laulu ♥

Remi sai juhlan myötä neljä todella ihanaa ja hommaan juuri täydellistä kummia. Oli myös ihan mieletöntä huomata, miten paljon välittäviä ihmisiä Remin elämässä on valittujen kummien lisäksi. Paikalla oli ensin vain perhettämme, jonka jälkeen paikalle tuli vielä kourallinen läheisiä ystäviämme juhlimaan sekä syömään kanssamme. Päivän mittaan oli tarjolla niin monta eri syliä, että ihmiset melkein jonottivat ja itse ei kyllä oikein edes nähnyt poikaansa koko päivänä :D

Ristiäiskuvista vastasi meidän oma perhekuvaaja Karoliina ja täytyy sanoa, että se oli yksi parhaista päätöksistä ristiäisiin liittyen, sillä meidän ei tarvinnut miettiä hetkeäkään itse sitä, että onko tästä tai tosta otettu kuva muistoksi. Se oli vapauttavaa, sillä pystyi itse keskittymään 100% vain juhliin. Suosittelen kyllä lämpimästi jokaiselle tällaista!

Ja se kuva oli kaunis,
Oi ihme suorastaan.
Muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun,
Päde kuolevaisten lait ♥

3 KUUKAUTTA

Mini on tänään kolmen kuukauden ikäinen.

Aika menee ihan hurjan nopeasti ja välillä tuntuu, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja. En ole sellainen äiti, jonka pitäisi 24/7 saada olla lapsensa kanssa tai itkisin ikävää, jos poika on pari tuntia hoidossa. Kuitenkin päivinä, kun ollaan koko päivä liikenteessä, kuten tänään, on ihana tulla kotiin ja rauhoittua Minin kanssa ihan omiin oloihin perheen kesken.

Ennenaikaisuus ei ole edelleenkään elämäämme vaikuttanut, poika kehittyy kalenteri iän mukaisesti ja kasvaa hyvin. Välillä mietin, että olikohan mun laskettu aika ihan oikein..?

MINI 3 KUUKAUTTA

♥ on saanut kasteensa

♥ omistaa ensimmäisen passinsa..

♥ .. jolla matkustaa toiseen kotimaahansa kahden viikon päästä

♥ aloittaa vauvauinnin tulevana sunnuntaina

♥ on about 6.6 kg ja 60cm. 3kk neuvola vasta ensi viikolla, jossa saadaan tarkat mitat.

♥ jutustelee paljon

♥ liikkuu selällään ollessaa eteenpäin

♥ nukkuu todella hyvin, herää harvoin

♥ nukahtaa 90% kerroista itsenäisesti eikä herää unisyklien välissä

♥ on aikamoinen halailija

♥ tykkää kun saa pitää uniriepusta, harsosta tms kiinni

♥ pitelee myös muista esineistä jo hieman kiinni

♥ rakastaa repussa kulkemista

♥ ei ole kärsivällinen

Näitä uusia juttuja olisi paljon, sillä tällä hetkellä uusia juttuja tulee päivittäin. Me vanhemmat huomaamme joka päivä, että jotain uutta on opittu ja Mini huomaa joka päivä jotain uutta itsessään esimerkiksi uudet äänet. Tykkään tällä hetkellä olevasta vaiheesta todella paljon, enemmän kun menneistä. Mini seurustelee, on todella iloinen ja seurallinen, mutta silti osaa jo sylissä hakeutua todella lähelle, joka lämmittää aina sydäntä.

Jotenki nyt, kun Mini on kasvanut isommaksi, se oma rooli äitinä konkretisoituu enemmän. Osaan nähdä nykyään itseni äitinä ja ajatella, että tuo pieni ihminen tarvitsee minua loppuelämänsä ajan. Kuva itsestä äitinä alkaa piirtymään, tähän asti on nimittäin ollut hankalaa nähdä itseänsä äiti-ihmisenä.

Odotan innolla kyllä jokaista aamua, jokaista päivää sekä jokaista viikkoa tämän pienen miehen kanssa. Parempaa ei ole ♥

JÄLKITARKASTUS JA SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN LIIKUNTA + ALEKOODI

Mun synnytyksestä on tänään tasan 12 viikkoa, viikot on hurahtanut silmissä ja tuntuu, että vasta tuo pieni poika vasta syntyi tähän maailmaan. Ymmärrän nyt miksi vauva-arjesta puhutaan ohikiitävänä juttuna. Pikkuhiljaa liikkuminen ja urheilu on kuitenkin tullut takaisin kuvioihin.

Synnytyksen jälkeen liikkeelle lähteminen ei ensinnäkin ole helppoa ja sen turvallisest tekeminen voi olla sitäkin hankalampaa. Tiedon puuttumisen vuoksi moni synnyttänyt aloittaa ihan liian aikaisin treenaamisen, joka voi olla keholle todella iso riski. Riskejä on mm. kohdun laskeuma, virtsankarkailu ongelmat, erkauman paheneminen ja siitä johtuvat ongelmat, kuten keskivartalon heikko tuki, selkävaivat ja huono ryhti ja monia muita ongelmia.

Ongelmana on kuitenkin se, että esimerkiksi erkaumasta ja siihen liittyvästä on vielä todella vähän tietoa ja neuvolassa siihen harvemmin edes otetaan kantaa. Neuvolasta ei myöskään kovin helpolla äitiysfyssarille lähetettä saa, joka olisi pätevä erkauman tilanteen katsomaan. 

Minun jälkitarkastukseni esimerkiksi kesti 8 minuuttia. Siinä ajassa kerkesin lääkärin huoneeseen sekä sieltä ulos. Jälkitarkastuksen ideana on kuitenkin tarkastaa ja tutkia synnyttäneen terveydentila, sanomattakin selvää, että kahdeksassa minuutissa sitä terveydentilaa ei pysty kartoittamaan. Lääkäri kysyi synnytyksestä ja sairaalajaksostani, jolloin kerroin synnytykseen olleen mieleinen kokemus, mutta osastojakson olleen todellinen painajainen. Tähän sain vastaukseksi "aijaa" ja siitä keskustelu olikin sitten siinä.. Erkaumasta sain kuulla, että se on suurin piirtein vitsi eikä sillä mitään merkitystä edes ole. Ei puhuttu siitä, että mitä olisi ok tehdä ja mitä ei. Lääkäri ei vaivautunut edes sen vertaa sanomaan, että hyppyjä ja juoksua olisi vältettävä, mikä on kuitenkin ihan melko yleistä tietoa. 

Noh, onneksi on itsellä tietoa, ammattilaiset treenin tukena ja kyky käyttää googlea tarvittaessa. 

Treenit tosiaan on lähtenyt hissukseen käyntiin. Ensimmäinen treeni oli melkoista hakemista ja sai tehdä huomattavasti isompaa työtä keskivartalon suhteen, kun aikaisemmin, mikä on toki ihan ymmärrettävää. Toinen treeni oli jo selvästi parempi (sain kehun jopa valmentajalta), omaa kehoa pystyi jo hallitsemaan ihan uudella tavalla, jonka myötä treenikin helpottui huomattavasti.

Pitkä on matka samalle tasolle, kun mistä ollaan lähdetty, mutta pikkuhiljaa sitä tasoa ja parempaa kohti. Menen ihan 100% omaa kehoa kuunnellen. Isot painot, kyykyt, juoksu ja hypyt on edelleen poissuljettuja ja varsinaisia vatsalihasliikkeitä en myöskään tee. 

Pian on tulossa myös postausta, jossa kuvia palautumisprosessista kokonaisuudessaan ihan alusta asti. Siellä sitten lisää palautumisesta ja urheilusta!

Mulla kuvissa päällä Queen Mesh collectionin vaatteet IcanIwilliltä. 

Heidän nettisivuilta löytää tällä hetkellä ison SUMMER SALEN, jossa superisti tuotteita hyvillä alennuksilla. Nyt sulla on mahdollisuus keskiviikkoon asti saada jo alennetuista, summer salen tuotteista, vielä lisäksi -10%! 

Eli koodilla ATOME10 saat -10% jo alennetuista tuotteista!! 

Klikkaa sivuille suoraan TÄSTÄ!

 

MIKSI HELPPO VAUVA-ARKI ON PAHEKSUTTAVAA?

"Voiko vauva olla helppo? Saako sitä ikinä itse nukuttua, kun on pieni vauva? Kerkeekö sitä koskaan siivoamaan? Onko vauva-arjessa ikinä omaa aikaa?

Mun vastaus tähän on, että vauva todellakin voi olla helppo ja elämä ei aina käänny negatiivisesti täysin päälaelleen vauvan syntymän jälkeen. Itse en tosin koe muutenkaan, että elämä olisi kääntynyt päälaelleen millään tavalla. Vauvanhoito on minulle entuudestaan tuttua ja tiesin paljon siitä, millaista arki vauvan kanssa on. Toki se konkretisoituu ja avautuu ihan uudella tavalla, kun kyseessä on oma lapsi. Koen, että elämä on samanlaista, mutta siihen on vain tullut maailman ihanin lisä, joka vaatii huomiota ja rakkautta. Meidän ei ole tarvinnut rajoittaa tekemisiämme tai menemisiämme oikeastaan ollenkaan. Ollaan käyty kaikkialla, minne ollaan haluttukin mennä. Toki lapsen kanssa lähteminen on erilaista, sitä en kiellä, mutta ei se missään nimessä ole mahdotonta eikä vauvan kanssa tarvitse istua vain kotona. Meidän tapauksessa alkuun täytyi ottaa huomioon korvikkeen lämmittämis mahdollisuudet, sillä poika ei suostunut syömään kylmää maitoa, mutta nykyään tosin sekin ongelma on poissa. Vaipan pystyy näin kesällä vaihtamaan ihan missä vaan, joten on ollut todella helppoa.
Jossain määrin on myös täysin asennekysymys, minkä verran ja miten pystyy vauvan kanssa liikkumaan. Toki erikseen tapaukset, jolloin vauvalla on koliikkia, refluksia tai muuta vaivaa, joka rajoittaa sitten ihan eri tavalla liikkumista.

Monelle vauvavuosi on kuitenkin rankka ja vauva-arki vetää elämän ihan mullin mallin, mikä on ihan täysin ymmärrettävää, sillä muutos entiseen on usein suuri. Monesti vanhempien yöunet on lyhyitä ja kehnoja, äidin oma aika on vähäistä ja parisuhteen ylläpitäminen on hankalaa. Imettävillä äideillä imetys vie paljon aikaa sekä voimavaroja. Näitä asioita tuodaan liian vähän esille ja toivoisin ainakin itse, että tästä aiheesta puhuttaisiin paljon enemmän. Sen ei kuuluisi olla mikään vaiettu aihe. Jos meille tulevaisuudessa siunaantuu lisää lapsia ja arki ei olekaan enää niin helppoa, lupaan ehdottomasti kertoa siitä avoimesti ja kantaa oman korteni kekoon. Toivon, että jokainen jaksamisensa kanssa kamppaileva vanhempi, uskaltaa hakea apua! ♥

Asiani kuitenkin koskee meitä, joilla vauva-arki on helppoa ja sujuvaa. Nyt melkein 3 kuukautta asiaa seuranneena olen huomannut, että se helppo arki tuntuu olevan vähemmän arvokas, kun se vaikea. Sitä tunnutaan paheksuvan, kun joku äiti kertoo avoimesti, että heillä ei ole vaikeeta. Itse olen mm. saanut kommentin siitä, että miksi en uskalla kertoa meidän vaikeuksista vaan piilottelen niitä?  Vaikeata sitä on kertoa vaikeuksista, joita ei ole ja ne pienet, mitä on ollut, on tuotu tavalla tai toisella esille. Raskausaikana esille tulleet kommentit ovat nyt muuttaneet muotoaan, mutta eivät ole kadonneet mihinkään. Kirjoitin raskausaikana ärsyttävistä kommenteista odottajille ja mieli tekisi tehdä vastaava postaus tästä vauva-arjesta. Kertoessani, että meillä on helppoa, saan lähes poikkeuksetta kuulla, että kyllä se vielä hankaloituu, kyllä ne vaikeudet tulee sitten, kun lapsi on vanhempi jne. Sit kun uskaltaa mainita, että onkin ollut hankalempi päivä, niin kuulee sen vittumaisen kommentin siitä, että olisihan se pitänyt tajuta, että aina ei voi olla helppoa.
Voihan se olla, että puolen vuoden kohdalla Minin kanssa ei ole läheskään niin helppoa, mutta toisilla se menee päinvastoin. Kaikilla on varmasti ylä- ja alamäkensä lasten kanssa.

Minä aion ainakin tuoda esille avoimesti, että meillä on helppoa, vaikka joku sitten kokisi sen vääräksi, epäreiluksi tms. Olen iloinen jokaisen puolesta, jolla on helppoa ja lähetän tsemppejä jokaiselle, jolla ei ole helppoa.
MITEN ARKEMME ON PYÖRÄHTÄNYT KÄYNTIIN? postauksessa pohdiskelinkin sitä, kuinka sillä vauva-arjella usein pelotellaan ja kerrotaan, että se on AINA kamalaa ja hankalaa. Nyt, kun olen nähnyt, kuinka paheksutaan, kun jollain menee hyvin, en kyllä ihmettele enää ollenkaan, että siitä helppoudesta harvoin kuulee. 

En ymmärrä alkuunkaan tätä lyttäys meininkiä somessa äitien keskuudessa. Tekisit sitten mitä vain, aina on jokin pielessä - joko on asiat liian hyvin tai liian huonosti. Eikö ihmiset voisi vaan iloita siitä, kun jollain on helppoa ja tsempata, kun jollain on vaikeaa?

Uskaltakaa tuoda omat helppudet sekä vaikeudet esille tasa-arvoisesti,

jokaisen kokemus vauvavuodesta on ihan yhtä arvokas!

2 KUUKAUTTA

Täällä on ollut kuukauden hiljaista, sillä Mini on alkanut olemaan enemmän hereillä ja alkuun ei tietenkään juuri mitään rytmiä näin pienellä ollut. Oli myös poikkeuksellisen lämmin kesäkuu, joten se tuli suurimmaksi osaksi vietettyä ulkona ja pihahommissa, joten kone tuli avattua kesäkuun aikana ehkä max 10 kertaa. Nyt meillä kuitenkin alkaa olemaan melko selkä rytmi päiväunien ja nukkumaanmenon suhteen, joten sitä kerkeää taas uudella tavalla tekemään kouluhommia, somea sekä neulomaan.

Ennenaikaisuus ei loppujen lopuksi ole vaikuttanut elämäämme tähän mennessä järin paljoa. Poika on kasvanut todella hyvin ja kehittynyt juuri, kuten pitää. Kesäkuun alussa käytiin sairaalalla kasvu- ja kehityskontrollissa, jossa lastenlääkäri sekä fysioterapeutti totesivat kaiken olevan mainiosti. Toinen kontrolli on vielä 3-4 kuukauden iässä ja mikäli Minin kehitys ja kasvu on edennyt yhtä mallikkaasti, jää sairaala kontrollit pois ja jatkamme normaalisti vain neuvola seurannalla.

Bebe täytti sunnuntaina jo eilen 9 viikkoa. Eilisessä neuvolassa terveydenhoitaja totesi, että vauvaheijasteetkin ovat lähteneet, joten alkaa meidän pikku vauva olemaan jo iso poika.

Mini 2 kuukautta

♥ 5670g ja 58cm
♥ on saanut virallisen nimensä jo kuukausi sitten, viettää ristiäisiä 19.7
♥ on käynyt elämänsä ensimmäisissä passikuvissa
♥ rakastaa kylpemistä
♥ nukkuu omassa huoneessaan yönsä hyvin
♥ päiväunien rytmi on alkanut löytyä ja päivässä nukutaan 2-3 unet
♥ haluaisi vatsallaan ollessaan lähteä eteenpäin ja menettää hermonsa, kun se ei onnistu
♥ hymyilee ja nauraa paljon, ilmeilee jatkuvasti
♥ on keksinyt uuden leikin: tiputtaa tuttinsa sitterissä ja yrittää saada sen itse takaisin
♥ on tavannut paljon sukulaisiaan ja päässyt syliteltäväksi
♥ kärsii toisinaan ilmavaivoista, jotka helpottavat lähes välittömästi hieronnalla
♥ on alkanut hylkimään tuttia, ainoastaan unille käydessään viihtyy sen parissa

Näitä juttuja olisi vaikka kuinka, mutta niiden luettelemisessa menisi ikuisuus, joten tässä pieni osa siitä, miten meidän pieni poika on ensimmäisten kuukausien aikana kehittynyt.


Sain tossa instagramin puolella jokunen aika sit viestin, jossa kyseenalaistettiin päätökseni olla jakamatta Minin kasvoja nettiin.

"Eikö se olisi sinulle hyödyllisempää jakaa niitä kuvia?"

Otin silloin asiaan kantaa jo instagramissa, mutta ajattelin nyt kirjoittaa asiasta vielä hieman tänne. 
En julkaise pojastani kuvia, joista hänet voisi tunnistaa, nettiin sillä en omista poikani yksityisyyttä. Hän ei ymmärrä vielä vuosiin somen tarkoitusta, hän ei osaa kertoa minulle, että onko kuvan lisääminen ok vai ei. Se, että olen itse päättänyt laittaa naamani sekä ripauksen elämästäni nettiin ihmisten nähtäväksi on ollut päätös, jonka olen tietoisesti tehnyt itse. En voi päättää niin lapseni puolesta, jonka yksityisyyttä minun on suojeltava, kunnes hän kykenee siihen itse.
Oletan, että hyödyllisyydellä viitattiin tässä kohtaa esimerkiksi mahdollisiin yhteistöihin. Todennäköisesti voisin saada yhteistyökumppaneita myös lapsiin liittyvistä yrityksistä siinä tapauksessa. En kuitenkaan koe, että haluaisin tehdä rahaa lapsellani ja ns. hänen kasvoilla. Myisin jollain tavalla hänen kasvonsa jollekin brändille, vaikka se ei välttämättä tulevaisuudessa kohtaisi hänen arvojaan, ajatusmaailmaa tms. Tämän lisäksi somessa kuvia voi käyttää kuka tahansa ja kuka vaan jakaa niitä eteenpäin enkä mä ikinä tietäisi mihin ne kuvat voivat päätyä.Ymmärrän kuvien jakamisen ihmisiltä, joiden tilit ovat yksityisiä ja yleisö rajattua, sillä niistä asiat harvemmin lähtevät leviämään.
Uskon, että on ihan hyvä pitää tämän pienen yksityiset asiat, kuten ne kasvot, meidän perheen omana asiana. Saadaan kaikki yhdessä ihastella ja nauttia hänestä. Tuskin tuntemattomien tarvitsisikaan.
Kukaan läheisistä ei ole vielä ollut ymmärtämättä valintaani ja monelta olen saanut kehuja, että olen tämmöseen ratkaisuun päätynyt. Aion jatkaa näin ainakin koulu-ikään asti.

"VAIN HUONO ÄITI ANTAA KORVIKETTA"

RUOKINTATAPA EI OLE ÄITIYDEN MITTARI.

Aihe joka nostattaa tunteita, jakaa mielipiteitä, aiheuttaa arvostelua, syyttelyä sekä paineita. Sen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa arvostelua, syyttelyä eikä paineita. Yhdenkään synnyttäneen ei pitäisi pelätä, että miten hänen päätös/lopputulema ruokintatavasta otetaan vastaan.

Oma kantani raskausaikana oli se, että kokeilen imetystä, mutta en ota siitä paineita. Olin asiasta avoimin mielin ja ajattelin, että ehdottomasti kokeilen, mutta ajatuksena imettäminen kuulosti itselleni vieraalta - mahdollisesti myös täysin siksi, ettei minulla ollut juurikaan käsitystä asiasta. Tiesin kuitenkin, että olisi lopputulos mikä tahansa, niin kumpiki tapa on yhtä hyvä.

Postauksessa SYNNYTYS + OLEMATON TUKI SYNNYTTÄJÄLLE.. kerroin mun huonosta osastojaksosta ja siitä, että en saanut mitään tukea siellä ollessani, en myöskään mitään ohjausta imetyksestä. 

Poika oli rinnalla heti synnytyssalissa useampaan otteeseen ja siellä kaikki oli ihan ok. Siirryttyämme aamulla kuudelta osastolle, hän sai lisämaitoa pullosta heti seitsemältä, imetyksestä ei tällöin ollut puhetta laisinkaan. Imetystä yritettiin myöhemmin, mutta se ei onnistunut, joka lisäsi omaa ahdistusta entisestään. Viimeisellä kerralla, kun koitin olin jo todella ahdistunut ja tunsin, kuinka koko kehoni meni kramppiin, päässä pyöri ja oksetti sekä itkin jo hysteerisesti - tällön päätin, että kokeilen kotona sitten uudestaan. Myös pumppaus aiheutti myöhemmin vastaavan olotilan eli lukko asian suhteen oli jo luotu.

Torstaina, kun meillä olisi ollut kotiutuminen, poika lopetti syömisen ja bilirubiinit oli rajoilla, jolloin syöminen oli lähes olematonta ja se, että edes 10ml saataisiin menemään oli kovan työn takana. Perjantaina asia oli jo parempaan päin, mutta syöminen oli edelleen hankalaa ja vähäistä, mutta päästiin siitä huolimatta kotiin. Viikonloppu meni siinä samassa jamassa ja stressaten asiaa hurjasti, oltiin useampaan otteeseen yhteydessä myös sairaalaan. Tässä samassa kohtaa sohvaa, jossa nyt kirjoitan, istuttiin pojan kanssa hädässä - hän nukkui eikä jaksanut syödä ja minä huolesta sekaisin ja kyyneleet silmissä.

Tässä vaiheessa päätin, että meillä jäädään pulloruokinnalle enkä aio imettää. 

Stressi hänen syömisestään oli niin suurta, että en olisi osannut kuvitella, että pitäisi vielä siihen päälle opetella imettämään ja yrittää päästää omasta ahdistuksesta, joka sairaalasta jäi eroon. En uskonut, että minusta olisi henkisesti enää niin hurjan osastojakson päälle ollut siihen. Pullosta näin suoraan paljonko hän sai juotua, pystyin merkkaamaan määrät ylös ja seuraamaan niitä - imettäessä tämä ei olisi ollut mahdollista. Koin, että minun ei tarvitse menettää järkeä tämän takia. Ehkä tulevaisuudessa, kun tilanne tulee eteen, pystyn työstämään asiasta jäänyttä ahdistusta ja imetyskin onnistuu silloin. Tiedän nyt ainakin, että lähipiiristä löytyy koulutettu imetystukiäiti, jolta saa tarvittaessa apua.

Päätökseen jäädä pullolle vaikutti myös se, että saatan saada jo syksyllä lääkityksen, joka estää imetyksen joka tapauksessa. Mulla ei myöskään sitten koskaan noussut maito, johon ilmeisesti voi vaikuttaa myös pojan ennenaikaisuus.

Kumpikaan ruokintatapa ei ole toistaan parempi. Imettävä äiti ei ole sen parempi eikä korviketta antava sen huonompi. On ihan yhtä ok antaa lapselle korviketta tai imettää julkisella paikalla. Sillä ei ole väliä onko kyseessä vain oma haluttomuus imettää tai se, että sen on estänyt joku äidistä riippumaton seikka.

Itse en ole saanut keneltäkään arvostelevia kommentteja siitä, että en imetä ja se on luonut muhun uskoa siitä, että sellainen on nykyään vähenemään päin.

Pulloruokinnasta en myöskään saanut ohjausta, en sairaalasta enkä neuvolasta, joka meillä oli heti, kun syntymästä oli kulunut viikko. Asiasta ei myöskään tunnu hirveästi löytyvän tietoa netistä, joka on mielestäni harmi. Imetyksestä löytyy paljon ja todella hyviä juttuja, jonka ymmärrän hyvin, sillä se yleensä on se ensisijainen ruokintatapa, mutta olisi hyvä löytyä kuitenkin myös siitä pulloruokinnasta enemmän.

Markkinoilla on useampaa erilaista korviketta ja usein on hankalaa löytää niistä se, mikä omalle lapselle sopii. Usein oireet sopimattomasta korvikkeesta kuitenkin tulevat pian.

Meillä on alusta asti käytetty Nan Ha 1, jonka pitäisi vähentää maitoproteiiniallergiariskiä. Päädyttiin tähän, sillä M:llä on kyseinen allergia melko pahana. Vanhemman allergiahan ei tarkoita, että lapsi sen saa eikä kyseinen korvike takaa, että allergiaa ei tulisi, mutta se tuntui meille loogiselta valinnalta. 

Meillä maito lämmitetään ihan vaan mikrossa ja koitetaan kämmenelle, onhan lämpötila sopiva, pullolämmittimen miellän itse turhaksi eikä meillä semmosta olekaan. Käytämme MAM:n Anti Colic pulloja, sillä sen venttiilisysteemin ansiosta pulloon ei kerry ilmaa, joten sitä ei kulkeudu niin paljoa myöskään vauvan vatsaan. MAM:n tuttipäät olivat meillä käytössä myös sairaalassa ja ne tuntui jo silloin olevan parhaita. 

Parasta tässä on ehdottomasti se, että syötön voi hoitaa ihan kuka vaan. Täten esimerkiksi yöt meillä on olleet helppoja, sillä meistä kumpikin pystyy syöttämään, joka tarkoittaa, että meistä kumpikin voi myös nukkua - on voinut heti kotiutumisen jälkeen. Nälän iskiessä se ei myöskään ole pelkästään äidin syli, josta saa lohtua, vaan myös isin syli voi olla se ihana paikka, jonne rauhoitutaan syömään. Ollaan syöttämisen kanssa täysin tasavertaisessa asemassa♥

Muistakaa, että tämmöiset asiat ei määritä sitä, kuinka hyvä vanhempi lapsellesi olet!

MITEN ARKEMME ON PYÖRÄHTÄNYT KÄYNTIIN?

VAUVA-ARKI - se monelle kirosanalta tuntuva termi.

Raskauden aikana kuuli mitä ärsyttävämpiä kommentteja, joista kirjoitin myös täällä. Yksi niistä oli nukkumista koskeva jatkuva kommentointi, josta kirjoitin seuraavasti:

"NUKU VIELÄ KUN VOIT - Nukunko seuraavat viisi kuukautta etukäteen johonkin varastoon? Mistä edes tiedät voinko nukkua tälläkään hetkellä? Ennustatko millainen nukkuja lapsestani tulee?
Kukaan meistä ei tiedä saako se toinen odottava äiti nukuttua nyt, vai vaivaako jatkuva pissahätä tai kivut. Kukaan meistä ei tiedä myöskään tuleeko toisen lapsi olemaan millainen nukkuja, toisilla sitä univelkaa ei kerry ja toisilla sitä kertyy muidenkin edestä vauva arjessa."

Monelta sai kuulla, kuinka ensimmäiset viikot sekä kuukaudet on todella vaikeita, rankkoja ja parisuhteelle ei ole aikaa ollenkaan. Yöheräämisten kerrottiin olevan kamalinta tuskaa ja kuulemma turha edes ajatella, että kerkeää kotona siivoamaan tai kokkaamaan. Moni myös kertoi, että vaatteita vauvalle kannattaa varata paljon, koska eihän sitä nyt pyykkiä kerkeä pesemään. Ensimmäisistä viikoista maalattiin sellainen kuva, että äiti on aina poikki, ei jaksa eikä kerkeä tekemään mitään jne. Kuten tuossa aikaisemmassa lainauksessa jo näkyykin, olin skeptinen.
Olin skeptinen osittain myös siksi, että olenhan ollut paljon lasten kanssa tekemisissä jo nuoresta iästäni saakka ja nähnyt useiden eri lasten kasvavan eikä niistä kukaan ole ollut samanlainen missään asiassa. Samalla minua oikein ärsytti tämä ihmisten pirujen seinille maalaaminen. Useimmiten sitä teki toiset äidit, joilla itsellään oli ollut sitten tämä rankempi arki. En ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä nyt, että miksi pitää toivoa ja pelotella omien rankkojen kokemuksien takia äidiksi tulevia. Yhtä lailla vaihtoehtona on, että syntyy rauhallinen, hyvin nukkuva lapsi.  

Meidän ensimmäiset viikot ovat olleet helppoja ja rentoja. Meillä on ollut oikeastaan tasan kaksi ongelmaa, joista toinen ilmeni heti, kun pääsimme sairaalasta. Meidän Mini tuli sen kuukauden etuajassa, joten hän joutui ensimmäiset 48h olemaan sokeriseurannassa ja myös bilirubiini arvoja seurattiin. 

Bilirubiini on punasoluissa olevan hemoglobiinin hajoamistuote, jota maksan pitäisi käsitellä niin, että tarpeellinen määrä saadaan käyttöön ja loppu hävitetään. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla on tavallista, että maksa ei kykene käsittelemään hajoamistuotetta.

Tämä aiheuttaa vastasyntyneillä korkeita arvoja sekä keltaisuutta, josta seuraa mm. uneliaisuutta.

Meidän harmiksemme arvot lähtivät nousuun torstaina ja pieni lopetti tämän seurauksena syömisen, jonka takia meidän kotiutuminen venyi perjantaille ja lauantaina jouduttiin takaisin sairaalalle antamaan vielä verikokeita. Lauantaina kokeista selvisi, että arvot ovat lähteneet laskuun, mutta ovat edelleen hieman korkeat. Valohoidolle meidän tapauksessa ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut tarvetta, sillä arvot eivät ylittäneet sallittuja lukemia. Lukemat kuitenkin aiheuttivat torstaista eteenpäin sen, että hänen syöminen oli todella vähäistä, joka aiheutti kovaa stressi. 

Saako hän tarpeeksi ravintoa? Riittääkö 40ml kolmen tunnin välein? Onko hän kellastunut lisää?

Tiistaina neuvolassa, kun ikää oli viikko, selvisi kuitenkin, että paino on lähtenyt nousemaan, joten saatiin huokaista edes hieman helpotuksesta. Aika pian tämän jälkeen myös keltaisuus alkoi häviämään. 

Toiseksi ongelmaksi meille muodostui d-vitamiini, sillä muuten rauhallinen ja hiljainen pieni aloitti niinä päivinä, kun tipat annettiin, aivan järkyttävän huudon ja itkun. Yhtenä iltana oli jo itselläkin itku kurkussa, kun toinen vaikeroi vatsaansa niin kovasti. Heti, kun tipat jätetään antamatta, on Mini viihtynyt päivän rauhallisesti ja omana itsenään. Nyt odotetaan, että löydettäisiin kokeiluun vielä tuo suihkutettava versio, josko se olisi meille sopiva vaihtoehto. Tuo limakalvoille suihkutettava versio on kuitenkin ilmeisen suosittu, sillä se oli monesta paikasta loppuunmyyty.

 

Yölliset heräämiset ei ole laisinkaan olleet sellaisia, kun niistä puhuttiin - kamalia ja inhottavia. Toki se aamu kolmelta sängystä nouseminen ei ole kenenkään lempi puuhaa ja sieltä peiton alta ei nouse ajatellen, että "jes onpa ihanaa!", mutta en kyllä koe niitä lähellekään niin pahoina, kun mitä osa ihmisistä antaa ymmärtää. Kuten kuvasta näkyy , niin minultakin löytyy silmapussit, sillä yöt on katkonaisia ja unta ei tule yhtä montaa tuntia, kuin aikaisemmin - mutta se ei haittaa! Yhdessä ollaan kuitenkin selvitty heräämisistä niin, että kumpikin on saanut nukuttua enemmän, kuin muutaman tunnin ja M on antanut mun viikonloppuisin nukkua kokonaisia öitä ilman herätyksiä. Olen kerennyt hoitamaan kaiken, mitä normaalistikin kotona ja omatkaan harrastukset eivät ole jääneet täysin pois - kerkeän neulomaan, katsomaan sarjoja, lukemaan, pitämään somea jne.

Parisuhteeseen vauvan tulo on toki vaikuttanut - meitä on nyt kahden sijasta kolme. Synnytyksestä asti olen saanut valtavasti tukea ja ymmärrystä M:ltä ja ilman sitä en olisi pärjännyt. Syömättömyydestä aiheutunut stressi oli kova, mutta siitäkin selvittiin yhdessä. Puhumisen merkitys on noussut uudella tavalla esille ja sitä on ymmärtänyt vielä entistäkin enemmän, miten tärkeä kulmakivi se parisuhteessa on, että kommunikaatio pelaa. On pakko kertoa ne pienimmätkin jutut, jotta arki pyörii ongelmitta.

Välillä väsyttää, ärsyttää ja mulla koulujututkin on aiheuttanut ärtymystä, sillä niiden kanssa on ollut omat haasteensa, mutta toistaiseksi nekin sujuvat vielä ihan hyvin tälleen vauvankin kanssa. Saa nähdä, kun hänelle tulee ikää, että miten täällä kotona opiskelu oikein sujuu.

Siitä huolimatta, että parisuhteemme muuttui ja muuttuu varmasti vielä lisää, niin ollaan voitu katsella yhdessä leffoja, nähdä kavereita, käydä piknikillä, vierailla perheidemme luona, käydä kaupassa jne. Mini on toki otettava huomioon ja kotoa lähtemisessä kestää aikaisempaa kauemmin, mutta koen, että tämä on täysin järjestely ja asenne kysymys, miten se vauvan tulo vaikuttaa. 

Toki on poikkeuksia, jos lapsi vaatii erityishuomiota syystä tai toisesta, mutta nämä on näitä erityistilanteita, jotka eivät tähän mun kommenttiin nyt liity!

Meidän tilannehan on vasta alkutekijöissä enkä tosiaankaan vertaile tätä siihen, mitä joskus tulee olemaan, sillä ei sitä voi ennutaa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan, että nämä ensimmäiset viikot eivät välttämättä ole mitenkään raskaita ja kamalia, koska ainakin näin esikoistaan odottavana sitä sai kuulla usein. Mielestäni ihan hölmöä pelottelua. Uskon, että jokainen lasta odottava tiedostaa, että se arki ei tule aina olemaan ruusuilla tanssimista. Meillä on ollut mukavat ensimmäiset viikot enkä ole kokenut tätä alkua mitenkään erityisen hankalaksi, vaikka itse olinkin alkuun henkisesti todella rikki ja sekaisin, kiitos osastojaksoni. 

Tulen kertomaan myös jatkossa suoraan ja rehellisesti meidän arjesta ja sen tuntemuksista, sillä joskus varmasti tulee kausia, kun väsyttää ja senkin ääneen sanominen on iha ok.  

Toivon, että jokainen äiti sekä isä muistaa, että on normaalia olla väsynyt ja tuntea myös kaikki muut negatiiviset fiilikset, eivätkä ne tee yhtään huonommaksi vanhemmaksi. On myös täysin ok pyytää apua tarvittaessa, aina ei tarvitse jaksaa!