Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

maanantai 30. joulukuuta 2019

2019 - PARAS IKINÄ

Olen joka vuonna tehnyt vuodestani koosteen myös tänne blogin puolelle ja tämä vuosi ei ole siinä asiassa poikkeus. Vuosi 2018 oli kummallinen ja olen yhä sitä mieltä. Tämä vuosi oli minulle ehkä semmoinen kehityksen, tuhkasta nousemisen, itsensä löytämisen ja onnellisuuden vuosi.
Monet edeltävät vuodet ovat olleet minulle vaikeita ja hankalia, joten on ilo ajatella, että tästä vuodesta ei niin voi kyllä sanoa. Tämä vuosi ei ollut mistään kohtaa hankala tai vaikea.

Mun alkuvuosi oli aika tasaisesti täynnä juhlimista sekä treenaamista, kunnes käväsin leikkauksessa, jonka jälkeen treenaaminen jäi mutta juhlat pysyi vielä hetken.

TAMMIKUU



  • Kävin LUX tapahtumassa Elisan kanssa, kuten myös edeltävänä vuonna
  • Lensin Teneriffan lämpöön yksinäni  - MIELETÖN REISSU
  • Nautin Suomeen palatessa pakkasesta


HELMIKUU



  • Kävin ensimmäistä kertaa Järvisydämessä, mutta en varmastikaan viimeistä
  • Käytiin Elisan kanssa Virossa, joka alkaa olemaan jo joka vuotinen perinne
MAALISKUU


  • Treenasin kunnolla viimeistä kertaa tänä vuonna
  • Jouduin uudestaan peukalon kanssa leikkaukseen, joka vaikutti edeltävään paljon

HUHTIKUU




  • Korkkasin terassikauden ja nautin kevätauringosta
  • Kävin Na-Kd:n pop up myymälän avajaisissa
  • Järjestettiin Elisalle yllätysjuhlat sen inttiin paluun kunniaksi
  • Nautin Sääksjärven auringonlaskusta sekä ekasta grillikerrasta tälle vuodelle
  • Vappu vietettiin kera Picachun

TOUKOKUU


  • Aloitin toukokuun matkaamalla Prahaan äitini kanssa
  • Kävin paljon piknikillä sekä grillattiin mielettömästi
  • Lopetin toukokuun reissulla Sysmään mökille

KESÄKUU


  • Kesä alkoi kaiken maailman remontti projekteilla
  • Olin paljon rannalla
  • Nautin mielettömästi meidän omasta pihasta
  • Otin uuden tatuoinnin juhannuksen tienoilla
  • Grillattiin paljon ja myös juhannuksesta nautittiin
HEINÄKUU


  • Kävin heinäkuun alussaä äitini kanssa Virossa Laulujuhlissa
  • Nautittiin paljon kesäilloista
  • Käytiin pariskunta reissulla Lomamäen lemmikkieläinpuistossa
  • Heinäkuun kohokohta oli ehdottomasti Ed Sheeranin keikka Malmilla
  • Kuukausi sai lopun, kun kierrettiin Viroa ympäri
ELOKUU


  • Elokuussa juhlittiin M:n synttäreitä
  • Lennettiin viikoksi Kyproksen lämpöön
SYYSKUU


  • Palattiin takaisin Suomeen reissusta
  • Juhlittiin myös mun syntymäpäivää
  • 22.9 mentiin kihloihin - mun yksi onnellisimmista päivistä
  • 30.9 tein positiivisen raskaustestin, joka sinetöi mun koko syksyn
LOKAKUU


  • Käytiin katsomassa Joker - leffa, josta ei tykätty
  • Päädyin hurjan raskauspahoinvoinnin vuoksi tiputukseen
  • Hurahdin neulemekkoihin vähän pakon edessä, sillä mitkään housuni eivät mahtuneet enää jalkaani
MARRASKUU


  • Aloin voimaan hieman paremmin, joten yritin nauttia syyskeleistä
  • Löysin neulonta harrastuksen, tähän mennessä olen saanut valmiiksi 2 huivia ja kesken on vauvapeitto sekä kolmas huivi
  • Kuun lopussa lähdettiin pohjoiseen roadtripille
JOULUKUU


  •  Käytiin itsenäisyyspäivänä Tallinnassa
  • Aloitin tekemään vauvanpeittoa
  • Vietin aivan ihanan perhejoulun
  • Olen ollut flunssassa puolet joulukuusta
  • Saatiin tietää mitä sukupuolta meidän mini on   
 Tämä on ollut kertakaikkiaan ihmeellinen vuosi, johon on toki kuulunut paljon paljon muutakin, kun ylläolevat jutut. Olen saanut elämääni todella paljon hyvää ja en voisi ikinä olla tarpeeksi kiitollinen kaikesta saamastani. Tänä vuonna olen oppinut itsestäni sekä ja ympäröivästä erikoisia sekä mielenkiintoisia juttuja. Koen myös, että olen kehittynyt paljon vaikka yleensä isoin kehitys tulee vastoinkäymisistä, tällä kertaa asia oli toisin. Olen saanut tapella paljon peukaloni kanssa taas leikkauksen jälkeen sekä joutunut olemaan todella ison siivun vuodesta sairaslomalla, mutta se ei oo vaikuttanut vuoden kokonaiskuvaan. Tuntuu hurjalta, että pian alkaa täysin uusi vuosikymmenes.

Vuoden sanat on ehdottomasti: onnellisuus, kiitollisuus, sairasloma ja kipu

lauantai 28. joulukuuta 2019

STORK AIRLINES

Vihjailin jo aikaisemmin, että syy siihen miksi syksy on ollut hiljaista aikaa, selvinnee täällä loppuvuodesta. Mietin pitkään, haluanko ylipäätään avata asiaa someen vai haluanko tässä kohtaa vetää rajani yksityisyyden suhteen. Muutin mieleni monesti asian suhteen, kunnes lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan jakaa asiasta ja siihen kuuluvasta, mutta tulen silti vetämään tarkan rajan sen suhteen, että mitä ja kuinka paljon.

Meitä lähtee vuoteen 2020 tällä kertaa kolme tyyppiä



Mun hiljaisen syksyn takana tosiaan on meidän kasvava perhe. Loka- ja marraskuu meni mun osalta oikeastaan kokonaan todella pahasta raskaus pahoinvoinnista kärsien sängyn pohjalla eli mitään elämää mulla ei oikeastaan ollut. Aion kertoa raskausoireitteni kirjosta erikseen erillisessä postauksessa kylläkin, mutta niitä oli paljon ja pitkään. Yhdestä oireesta eroon päästyäni, tilalle tuli aina uusi ja seuraava vaiva. Eli käsitys "raskaushehku" on minulle ainakin toistaiseksi vielä täysin vieras :D

Elämä on tänä vuonna kohdellut minua erittäin hyvin ja heittänyt polulleni asioita, joista en voi kun iloita. En myöskään malta odottaa, että meitä on tässä maailmassa ihan oikeasti kolme, vaikkakin siihen on vielä tovi aikaa. Rauhallisesta syksystä on ollut se hyöty, että ainakin hääjärjestelyjä on kerennyt hoitamaan paljon, sillä on ollut huimasti aikaa selata nettiä ja etsiä kaikkea. Samaten myös vauvatavaroita on kerennyt etsimään hyvin, kun siihen on ollut aikaa sängyn pohjalla.


 Tänään on käyty myös Kaunis Odotuksessa kurkkaamassa meidän pientä ja saatiin selville myös hänen sukupuoli - jääneen tosin salaisuudeksi vielä se. Siellä kuitenkin nukkui oikein ihana 184g mini kaveri. Nyt jäämme innolla odottamaan tulevia viittä kuukautta ja sitten kesäkuuta, jolloin meidän pienen olisi määrä syntyä ♥

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

TIE POHJOISEEN

Täällä on ollut koko tämän syksyn ajan hiljaista, mutta en vielä toistaiseksi paljasta minkä takia - selvinee kyllä vielä tämän vuoden puolella. Pikkuhiljaa alkaa tilanne kuitenkin olemaan taas se, että pääsen palaamaan takaisin blogin ääreen ja tyydyttämään mun kirjoittamis vimmaa. Kirjoittamista on nimittän ollut TODELLA kova ikävä, mutta nyt se onneksi pääsee korjaantumaan.
Ajattelin aloittaa nyt kuitenkin meidän viikonloppureissusta pohjoiseen, joka tehtiin marraskuun lopulla. Matkamme kulku oli seuraava: Nurmijärvi-Oulu-Haaparanta-Rovaniemi-Nurmijärvi. Kilometrejä oli edessä siis paljon ja vähän jännitti, miten noin pitkästä ajourakasta oikein selvitään, sillä tähän astihan olen aina mennyt pohjoiseen lentämällä.. No kyllä siitä selvittiin!
Torstaina oli siis ensimmäisenä nokka kohti Oulua, jossa en itse ollutkaan koskaan aikaisemmin käynyt. Visiitti Ouluun oli tällä kertaa muotoa pikavisiitti, mutta palaamme sinne kyllä vielä ehdottomasti. Siellä ilta vietettiin pakohuonepelin merkeissä, joka oli tämäkin minulle uusi juttu. Täytyy sanoa, että peli oli mielettömän hauska ja lähtisin kyllä uudestaan mieluusti. Muu ilta kulutettiin vaihtamalla kuulumisia, keskustelemalla ja syömällä iso kasa mandariineja.


Oulusta suunnattiin tosiaan perjantaina Haaparannan kautta Rovaniemelle hakemaan joulufiilistä. Olin bookannut meille Saarenkylään rivariasunnon, josta oli mielettömät maisemat joelle sekä järvelle. Rovaniemellä ensimmäisenä tehtävälistalla oli toppahousujen metsästys, sillä en ollut kerennyt etsimään itselleni sopivia ennen reissuun lähtöä. Pakkastakin siellä oli melko urakalla, joten lauantaille oli löydettävä toppahousut, jotka sit lopulta onneksi löytyivät. Perjantaina käytiin syömässä Yuca nimisessä meksikolaisessa, joka oli aivan mahtava paikka. Ruuat saatiin SEITSEMÄSSÄ minuutissa, vaikka ravintola oli täynnä ja sen lisäksi ne olivat ihan mielettömän hyviä. En varmaan ikinä väsy yllättymästä siitä.


Lauantaina meillä oli täydellinen turisti päivä - käytiin katsomassa Huskeja, kierreltiin Joulupukin pajalla ja napapiirillä. Oletin Husky Parkilta, että siellä on muutamia koiria(mistä lie ajatus?), mutta siellä oli ihan valtava määrä näitä ihania nappisilmiä. Kovin en pidä isoista koirista, mutta kyllähän näille sydän suli hetkessä. Nautittiin täysin rinnoin talvisesta säästä sekä joulu tunnelmasta, siellä sitä nimittäin riitti, kun etelässä on vain vesisadetta eikä tietoakaan joulu tunnelmasta. Päivä lopetettiin vielä sukuloimalla sekä keskustassa biljardin parissa - parasta.


Rovaniemi on mun place to be ja siellä sielu lepää, näin oli myöskin tällä kertaa. Sain nauttia minilomasta ja samalla talvesta, joka ainakin toivottavasti tulee pian myös tänne etelään.
Hirveästi en ole ikinä nauttinut talvesta, mutta tänä vuonna olen odottanut sitä kovasti. Ehkä minusta sittenkin kuoriutuu talvesta tykkääjä?

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

MAYBEAUTY + alekoodi

Olen tehnyt jo hetken Maybeautyn kanssa yhteistyötä erilaisten tuotteiden parissa ja olen aina ollut tuotteista niin mielissäni, että ajattelin tällä kertaa tuoda asiaa myös tänne blogin puolelle. Olen jo ennen yhteistyötä tehnyt tänne tosin postauksen heidän tuotteista, sen pääsee lukemaan tästä.
Tällä kertaa on testissä ollut pore mask jo pienen hetken ja siitä tulee nyt kokemuksia sekä sille alekoodia.


Tykkään käyttää erilaisia kasvonaamioita, joten kun sain Pore Maskin testaukseen olin innoissani. Kyseessä on mutanaamio, joka syväpuhdistaa ihohuokoiset, ylimääräinen tali sekä öljysyys heihei. Samalla naamio myös supistaa ihohuokoisia. Itselläni on rasvoittuva sekaiho, joten nuo ominaisuudet ovat itselleni tärkeitä ja usein pyrin käyttämään vastaavia naamioita. Tässä naamiossa lupaukset eivät ole vain lupauksia vaan lopputulos on oikeasti todella hyvä!


Itse kuorin kasvo Maybeautyn Face Gelillä ennen naamion levittämistä, jonka jälkeen puhdistan ihon vielä kunnolla. Ihon kannattaa siis olla huolellisesti puhdistettu ennen naamion levittämistä. Itse levitän naamion Maybeautyn siveltimellä, sillä niitä löytyy kaksi, joten toinen on jäänyt FaceMaskille ja toinen PoreMaskille. Naamio paketin avatessa vastaan leijailee todella ihana ja virkistävä tuoksu.

1. Pese kasvot huolellisesti ennen naamion levitystä.
2. Levityksen jälkeen anna naamion kuivua n.15-30 minuuttia.
3. Pese kasvot huolellisesti lämpimälä vedellä.
4. NAUTI! 


Itse en voi kun nauttia lopputuloksesta. Iho on naamion jälkeen todella sileä sekä silkkinen - just niin kuin luvattu. Ihohuokoiset ei hypi enää silmille ja iho on todella kirkas. Kasvot tuntuvat todella pehmeältä ja viimistelenkin lopputuloksen uudella kosteusvoiteellani, josta myös tulos juttua pian!


Kuulostaako hyvältä? Tykkäätkö mutanaamioista?

Jos vastaus edeltäviin oli kyllä niin nyt kannattaa tilata naamio myös itsellensä testiin, sillä saatte sen -30% halvemmalla. Koodilla "adriannepore" saatte aktivoitua alennuksen tai klikkaamalla suoraan TÄSTÄ, niin koodi on jo valmiiksi lisättynä ostoskorissa.
Normaalisti 8 kasvonaamiota on 26€, mutta alekoodilla hinnaksi jää 18,20€. Vastaavasti 16 kpl on normaalisti 41€, mutta alekoodilla hinnaksi jää 28,70€. Koodi on voimassa 27.11 asti.


* kaupallinen yhteistyö