TWISTSHAKE + ALEKOODI

Twistshake on ruotsalainen yritys, joka tekee tuotteita lapsille. Valikoimasta löytyy erilaisia pulloja, sosepusseja, tutteja ja kaikkea muuta mahdollista. Erikoista tämän merkin tuotteissa on heidän muista poikkeava ulkonäkö - tuotteet ovat kaikki todella kauniisti suunniteltu sekä toteutettu. Heidän sivuilleen pääset suoraan klikkaamalla TÄSTÄ.

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Twisthaken kanssa.

Sain Twistshakelta postissa 2 sosepussia/squeeze bagia sekä yhden sippy cupin. Kuoseiksi valitsin villejä mansikoita sekä kookoksen ja pullon väriksi sinisen. Käyttöön nämä eivät tietenkään varsinaisessa tarkoituksessa ole vielä päässeet, sillä meidän Mini riekkuu vatsan puolella vielä ~ 3 kuukautta. Olen kuitenkin kerennyt tässä tutustumaan kumpaankin tuotteeseen sekä merkkiin ylipäätään yhä enemmän ja enemmän sekä huomannut samalla, että innostun yhä enemmän ja enemmän.
Sippy Cup pienimmillään on 4 kuukautta vanhoille sekä sitä vanhemmille lapsille, joka varmasti saapuu meidänkin kotiimme siihen mennessä, sillä pullo mihin valitsin tutustua on vuoden ikäisille ja sitä vanhemmille. Tykkään kuitenkin siitä, että pulloon saa helposti ujutettua hedelmiä antamaan makua esim. vedelle sekä siihen saa helposti tehtyä myös smoothien tai soseen ja se on silti lapsen helppo nauttia.

Kuva twistshake.com

Mun suurin innostus kuitenkin menee noihin sosepusseihin sekä isompiin Ezy Bageihin. Sosepussit tosiaan saivat mun mielenkiinnon heräämään juuri siksi, että toivoisin, että pystyisin edes osan soseista tekemään itse ja mikä olisi kätevämpää kun kauniit, uudelleen täytettävät sosepussit? Pussiin mahtuu 100ml, se on konepestävä, kestää pakastuksen ja imuventtiilin ansiosta lapsi pääsee helposti käsiksi sisältöön. Miellän nämä itse ainakin sellaisiksi, joihin on todella näppärä tehdä päiväksi annokset valmiiksi, jotta ruokaa ei tarvitse stressata sen enempää. Kaikkien näiden mainioiden ominaisuuksien lisäksi näissä on todellakin mielettömän kauniit kuosit.
Pusseja on saatavana myös 220ml kokoisena. 
Ezy Bagit taas kiinnittivät mun huomion, sillä usein otan itselleni töihin/pitkille automatkoille tms. mukaan jotain pientä purtavaa ja aina saa olla pohtimassa, että mihin niitä oikein laittaa. Todennäköisesti sama ongelma tulisi vastaan myös lapsen kanssa, sille täytyy olla pientä purtavaa mukana, jos liikenteessä ollaan pidemmän aikaa. Nämä ovat myös konepestäviä, uudelleen täytettävät, kestävät pakastuksen ja ovat BPA-vapaita.

Kuva twistshake.com

Twistshake:lta löytyy myös paljon erilaisia vaihtoehtoja ruokailun helpottamiseksi, erilaisia vaunuja, hoitolaukkuja ja paljon pientä tavaraa kauniissa kuoseissa. Sivuilta löytyy myös erilaisia ns. starter packeja, jos ei osaa päättää mistä kokeilun aloittaisi. Suosittelen lämpimästi tuotteisiin tutustumista, varsinkin nyt, kun teillä on mahdollisuus hyödyntää mun -20% alekoodi.

Koodilla "adriannetome" olette oikeutettuja -20% alennukseen Twisthake.com verkkosivuilla,

jonne pääsee klikkaamalla TÄSTÄ. 

Alennus EI koske jo alennettuja tuotteita.

KAUNIS ODOTUS & 3/4D ULTRA

Kaunis Odotus on meidän luottopaikka käydä ultrassa heti alkuraskaudesta saakka.

Hakeuduttiin ensimmäistä kertaa vastaanotolle jo rv9, sillä mulla ei tullut mieleenkään, että pystyisin odottamaan siihen ensimmäisen sikiöseulonta ultraan asti 12 viikolle, jolloin kunnallisella tilanne tarkistetaan ensimmäistä kertaa. Toinen kertamme vastaanotolla oli keskiraskaudenultrassa joulun jälkeen rv18, jossa selvitettiin myös sukupuoli pienellemme. Tämän jälkeen meille olikin selkeetä, että käydään myös 3/4D ultrassa samassa paikassa, sillä saatiin jo ensimakua keskiraskaudenultrassa.
3/4D ultran aika meille koittikin 22.2 rv26, jolloin mukana oli meidän lisäksi tuleva mummi sekä kummitäti. Aulassa istuskeltaessa ja odotellessa tuli palattua ajatuksissa takaisin ensimmäiseen käyntiimme.

Ensimmäinen ultra oli pelottava. Muistan, kun istuin siinä aulassa ihan hiljaa enkä tiennyt mistään mitään. Odotin vaan kauhulla, että saan tietää mikä tilanne siellä masussa nyt oikein on. Jo silloin tykästyin Tiinaan ja siihen, miten hän sai jännityksen helpottamaan ja olon tosi mukavaksi hänen luonaan.
Keskiraskaudenultrassa oli melko rauhalliset fiilikset, mutta lähinnä odottelin tietoa, että onko vaistoni sukupuolesta oikea. Vaistoni heräsi tosi myöhään, mutta matchasi sitten ultrassa oikean sukupuolen kanssa. Tiesin heti sieltä poistuttuamme, että en malta odottaa seuraavaa käyntiä.

3/4D ultra käynti toteutettu yhteistyössä Kaunis Odotus kanssa, hinnasta saatu alennusta

Meidän Mini ei ole mikään järin yhteistyökykinen ultrattava, sillä 1,5h aikana hän ei suostunut kääntymään edes hiukan parempaan asentoon, jotta hänen kasvot näkyisivät. Hän piti naamalla kättä, jalkaa sekä mahdollisimman paljon myös napanuoraa. Siinä sitten tehtiin kaiken maailman X-hyppyjä, jos hänet vaikka saataisiin liikkeelle. Minua hän kyllä jaksoi yhä vaan töniä, mutta sitä se meillä nykyään on aamusta iltaan, silkkaa mekkastamista siellä hänen pienessä yksiössä :D Saatiin kuitenkin tosi kivoja kuvia sekä videoita mukaamme ja mennään koittamaan vielä uudestaan, mikäli hän viitsisi ottaa kädet ja jalat pois kasvoilta.
Painavin syy, miksi olen viihtynyt kerta toisensa jälkeen Tiinan vastaanotolla, on se, että siellä ei ole kiire, saa rauhassa kysyä mitä vaan ja hän myös mielellään käy niitä keskusteluja eikä pidä mitään kysymyksiä tyhminä. Tämän lisäksi palvelu myös muuten on aina mielettömän hyvää sekä laitteet aivan erinomaisen tarkkoja, jolloin mukaan saatavat on aina mielettömän näköisiä.

Miniä olisi voinut tuijottaa vielä toiset puolitoistatuntia, sillä tällainen mahdollisuus tutustua omaan lapseen jo ennen syntymää on aivan huikea. On mieletöntä nähdä toisen elehtivän ja niiden pienten sormien liikkuvan, asiasta tulee jotenkin vielä erityisemmin todellista, kun tällaista näkee.
On mieletöntä, että meille odottaville ja kärsimättömille tarjotaan tämmöinen mahdollisuus tutustua pieneen. Huippua Kaunis Odotuksessa on myös se, että sinne saa mukaan ottaa myös muita läheisiä tai vaikka lapsia. Julkisella mukaan ei sallita, kun yksi aikuinen ja ei lapsia laisinkaan, joten on kiva, että myös muut halukkaat pääsevät täällä tutustumaan siihen pikku ihmiseen.

Minulta ainakin lämmin suositus Kaunis Odotukselle ja Tiinalle ♥

AMPUTOITU PEUKALO: MITÄ, MITEN JA MIKSI? 1

Saan yhä edelleen paljon kysymyksiä aiheesta ja aina, kun uusi seuraaja/lukija löytää tiensä mun someen, kysymys nousee esille. Mä olen tehnyt kaksi postausta peukalooni ja sen kohtaloon liittyen, mutta en ole koskaan avannut asiaa syvällisemmin. Usein ihmisiä kuitenkin kiinnostaa nimenomaan se, että miten ja mitä tapahtui ja mitä kaikkea olen käynyt läpi, henkisesti sekä fyysisesti.
Toteutan tämän osissa, sillä asiasta on paljon kerrottavaa, mutta haluan itse kyseisen päivän kulusta.

PS. Postaus sisältää arkaluonteisia kuvia ja kertomuksia.

9.8.2017
Tämä päivä alkoi kuten mikä tahansakin päivä. Menin aamu seitsemäksi töihin, kävin lounaalla normaaliin tapaan, mutta sen jälkeen asiat alkoi menemään täysin uudella tavalla.
Olin leikkaamassa asiakkaallemme tilaukseen tavaraa, kunnes kone takkusi ja jätti leikatun palan leikkurin väliin. Olin ottamassa jumiin jäänyttä palaa pois, mutta horjahdin ja onnistuin jotenkin painamaan jalallani poljinta, josta leikkurin terä laskeutui sormeni ollessa vielä siinä välissä.
Tilanne oli sekava enkä muista hetkestä paljoakaan, ainoastaan sen, että totesin työkaverilleni, että "leikkasin kai sormeen" ja sen, että lattia täyttyi äkkiä verestä. Siitä sitten kiireellä terveydenhoitajan koppiin, joka onneksemme oli sinä päivänä paikalla.
Hanska otettiin pois, itse en ole tällöin katsonut ja tila katsottiin, jonka jälkeen sormi sidottiin kiinni ja soitettiin ambulanssi. Siitä, paljonko tässä kaikessa meni aikaa, mulla ei ole pienintäkään aavistusta. Kymmenisen minuuttia ennen kello yhtä olen kuitenkin maannut käsi sidottuna odottamassa ambulanssia ja laittanut äidilleni sekä silloiselle avopuolisollen viestiä tapahtuneesta.
Tässä vaiheessa tiesin, että ilmeisesti puolet peukalostani on tallella ja kipui alkoi tekemään tuloaan. Tuntui, että olisin voinut lyödä myös oikeankäteni vieressä olevan seinän läpi.

Ambulanssi sekä poliisit tuli ajassa x. Jouduin ambulanssiin päästyäni käymään keskustelun vielä poliisin kanssa tapahtumien kulusta, sillä vastaavista työtapaturmista tehdään työturvallisuusrikos nimikkeellä poliisi asia. Ambulanssilla päästiin liikenteeseen ja täytyy sanoa, että kanssani takana ollut ensihoitaja oli erinomainen - kiitos hänen selvisin matkasta. Matkan varrella tehtiin pysähdys, sillä kipuni alkoivat yltymään niin pahaksi, että en enää kestänyt, joten sain matkan varrella tipan ja sen kautta kipulääkkeet. Käteni oli sidottu kovaa kiinni ja pikkuhiljaa kipua alkoi olemaan myös muissa sormista siitä johtuen. Tunsin edelleen, että voisin lyödä oikeankäteni ambulanssin seinään.
Ambulanssista ulos kävelin omin jaloin sairaalaan ja muistan vain, että aurinko paistoi ja päässäni huippasi.
Pääsin pitkäkseni sairaalassa, side avattiin tilanteen tarkistusta varten ja ainoa muisto siitä on, että se sattui HELVETISTI. Tämän jälkeen makasin, soittelin läheisiäni läpi ja kysyin henkilökunnalta, että missä mä edes olen. Sain kuulla olevani Töölössä ja että sairaalaan täytyisi todennäköisesti jäädä viikoksi, sillä kyseessä tulisi olemaan verisuonileikkaus. Sormeni kuvattin röntgenillä, jonka jälkeen hoitaja vaihtoi kanssani vaatteet. Tässä ajassa verilammikko sängyn vasemmalla käden kohdalla oli iso, levinnyt ja laaja - en varmastikaan voi sitä näkyä unohtaa.

Mulle ei löydetty heti sänkyä, joten muistan seisoneeni käytävällä, nojanneeni tippaan ja itkevän. Tässä vaiheessa eräs naishoitaja tuli luokseni, halasi minua ja tuli kanssani istumaan käytävältä löytyvälle penkille siksi aikaa, että minulle saatiin sänky. Olen erittäin kiitollinen tälle kyseiselle hoitajalle saamani huomiosta.
Matkalta heräämöön, ennen leikkaussalia, muistan sen, että näin itseni hissin peilistä ja suoraan sanottuna näytin KAMALALTA. Toki ei kai ihminen, joka on itkenyt taukoamatta useamman tunnin, voi kovin hyvältä näyttääkään. Hissiin astuessa tuli esille myös se, että irronnut peukalon kärki oli jäänyt alakertaan.. Tämä ei naurattanut silloin, mutta kun jälkikäteen mietin kommenttia "peukalo jäi alakertaan", olen hörähtänyt kerran, jos toisenkin.
Heräämössä esille tuli se, että olen lapsena ollut allerginen puudutusaineelle, jonka takia siinä tehtiin sitten vielä allergiatestejä jne. Heräämössä koin ärsyyntyneisyyttä, sillä lääkäreitä, hoitajia jne ravasi ympärilläni PALJON, kaikki esittäytyivät ja kertoivat ketä ja miksi ovat. Tokihan ymmärrän, että se kuuluu asiaan, mutta silloin se ääretön selittely otti päähän.
Heräämössä aloin jo olemaan niin monen eri lääkkeiden vaikutuksenalaisena, joita olin saanut isoja annoksia, joten lopulta simahdin sinne. Heräsin, kun minua siirrettiin leikkaussaliin sekä pöydälle.

Kyseinen kuva on otettu 22:11. Olin leikkauksessa n. 16-21 eli viisi tuntia.
Leikkauksesta muistan tasan yhden hetken, jolloin miehen ääni kommentoi, että otetaan tästä oman kynnen kohdalta. Tämän jälkeen simahdin taas, sillä sain rauhoittavia suoraan tipasta koko tämän ajan. Seuraavaksi muistan, kun näin leikkaussalin kellon, joka näytti muistaakseni 20:45. Heräämössä minut leikannut kirurgi tuli kertomaan tilanteen, jonka jälkeen minut siirrettiin huoneeseeni. Vessaan mentäessä huonessani meinasin pyörtyä, mutta sama ihana hoitaja onneksi pelasti minut tältä tilanteelta. 21:40 olen pystynyt laittamaan viestiä, että minulle pitäisi tuoda tavarat, jotka sainkin sitten vielä tuntia myöhemmin.
Yö oli minulle todellinen helvetti, sillä en pysty sairaalassa nukkumaan ja tilanne oli muutenkin melko ahdistava sekä siellä oli todella kylmä, johon varmasti vaikutti se, että mulla sitten nousi aamuyöstä lämpökin.

10.8.2017
Muistoni tästä päivästä ovat melko sekavat ja hatarat. Tähän vaikuttaa varmasti lääkitys, shokki, tilanne ja kahden tunnin yöunet. Äitini tuli aamulla sairaalalle seurakseni ja samaan aikaan sänkyni ympärys vuorattiin lääkäreillä, kun sormea tultiin katsomaan. Itse en myöskään tässä vaiheessa sormeani katsonut. Lääkäriltä, joka oli minulle edeltävänä päivänä puhunut viikosta sairaalassa, tokaisi "nyt sinun ei ainakaan tarvitse olla täällä viikkoa, kun kärkeä ei voitu operoida takaisin" - en ollut vakuuttunut hänestä. Koin kommentin melko tökerönä ja olen sitä mieltä edelleen.
Ilmoitin tässä vaiheessa myös, että en aio jäädä sairaalaan toiseksi yöksi ja vastahakoisesti he siihen suostuivatkin, kunhan kävin näytillä vielä muutaman päivän päästä.
Pääsin lähtemään sairaalasta viiden aikoihin ja suoraan apteekkiin. Apteekissa olosta muistan sen, että olin vähän hämilläni tuon isoksi mytyksi sidotun käteni kanssa ja mietin, että mitäköhän ihmiset ajattelee. Siitä seuraava muisto on vasta sitten hetkestä, kun olin sängyssä menossa nukkumaan, sillä silloin se iski. Itkin vuolaasti ja esitin kysymyksiä, kuten miksi minä, miksi näin tapahtui, miten tästä eteenpäin jne. Sen yön onneksi nukuin kuitenkin hyvin omassa sängyssäni, vaikkakin nukkumista varmasti helpottivat vahvat lääkkeet.

Tämän läpi käyminen tälleen osa osalta tuntuu oudolta.

Tuntuu tavallaan hyvältä miettiä asioita läpi kunnolla ja saada kulkua myös kirjattua ylös.

Toki samalla se sitten tuo kaikkea kivuliasta mieleeni sekä vanhoja kuopattuja näkyjä silmieni eteen.

Uskon kuitenkin, että tästä läpi käymisestä hyötyy kaikki - ne joita asia on kiinnostanut ja minä.

Jos on jotain mitä haluaisi kuulla tai mihin saada vastauksen asiaan liittyen

niin jättäkää mulle vinkkejä kommentteihin, kertokaa instagramissa tms!

"OLEN RASKAANA ELI VOIN SYÖDÄ MITÄ VAAN"

Raskaushimot. 

"Syön kun nää on nää raskaushimot " "Sulla on oikeus syödä, kun oot raskaana"

"Kamalaa, kun ahdistaa tämä paino" 

Saako raskaana oleva oikeasti tunkea kurkusta alas ihan mitä tahansa vedoten ainaisiin raskaushimoihin? Onko se järkevää? Onko raskauskilot oikeasti aina vaan raskauskiloja?

Moni arkailee kehoansa, taistelee painonnousun ja raskaushimojen kanssa, mutta samalla oikeuttaa sitä älytöntä mässäilyä niillä raskaushimoilla päivästä toiseen, syömättä kunnon ruokaa. Mullekin on sanottu, että nythän mä voin syödä mitä vaan mieli tekee, kun kerta olen raskaana.
Mainittakooon heti tähän alkuun, että jokainen toimii tavalla, minkä parhaaksi kokee.

Minusta on älytöntä oikeuttaa jäätävää määrää karkkia, sipsiä, mäkkiruokaa tai mitä tahansa epäterveellistä, sillä että on raskaana ja ne kuuluisat raskaushimot.

Raskaus ei mielestäni ole sairaus eikä tekosyy huonoille valinnoille ja sille, että ahdataan alas ihan mitä vaan järkyttäviä määriä. Eikä se toki mielestäni ole muutenkaan tekosyy laiskuudelle. Itselle ainakin tulee niin huono ja väsynyt olo, kun en syö normaalisti ja ahtaan sisälleni rasvoja sekä sokereita. Myöskin siis ihan ilman raskautta. En ole jaksanut ihmetellä asiaa ennen raskautta, mutta raskaus on laittanut mut ihmettelemään sitä, sillä se ruokavalio ei vaikuta enää vaan siihen syöjään vaan myös kasvavaan uuteen ihmiseen.

Raskausajan ruokavalio kuitenkin vaikuttaa suoraan siihen kasvavaan lapseen ja on todella oleellinen asia sen sikiön kehityksen kannalta. Odottavan energiantarve lisääntyy, proteiininsaanti vaikuttaa mm. sikiön kudosten kehittymiseen sekä muodostumiseen, vitamiiniensaanti vaikutta sikiön luustoon sekä immuunijärjestelmään.  

Kielletyistä ruuista jaksetaan kyllä paasata ja puhua äärettömästi ja jos joku kehtaa myöntää, että on jotain kiellettyä syönyt saa hän osakseen joukkolynkkauksen. Jos joku sanoo, että on koko päivän herkutellut, syönyt roskaruokaa jne on kanalauma yhteen ääneen, että " ne on ne raskaushimot".

Omalla kohdallani suurin himo kielletyistä on ollut jouluna graavilohi ja valkoviini. Suurin hankaluus ainakin suomalaisille taitaa olla se salmiakki, joten olen ihan onnellinen, että näin virolaisena en sitä syö :D

Herää kysymys miksi kukaan laiminlöisi omaa ruokavaliota,

kun sen vaikutukset on noin suuret?

  

Koen, että on myös jokseenkin älytöntä paasata muille kielletyistä, jos itse siinä sivussa ei pidä omasta ruokavaliosta huolta laisinkaan. Yhtä älytöntä on se, että stressataan siitä, että raskaus tuo niin paljon painoa lisää, jos samalla ollaan alusta asti mässäilty ihan mitä tahansa ja syödään todella epäterveellisesti, jäädään aina vaan löhöömään sohvalle ja lopetetaan liikkuminen. Ihan itsestä se on kiinni miten se paino lähtee nousemaan, jos syö ihan miten sattuu.

Painonnousu raskausaikana on täysin normaalia ja kuuluu asiaan.

Raskaus ei kuitenkaan ensimmäisellä kolmanneksella juurikaan nosta painoa, joten jos siihen puoliväliin mennessä painoa on tullut lisää jo se 10kg, niin kannattaa suunnata katseensa siihen ruokavalioon.

Tässä asiassa on toki poikkeuksensa, jonka taustalla on monia sairauksia jne,

joten kaikki poikkeustilanteet jätetään nyt tämän minun kannanottoni ulkopuolelle. Sairaudet, kivut, pahoinvoinnit jne jätän asian ulkopuolelle, sillä on selvää, että silloin asia on erilainen.

Normaalipainoisen naisen painonnousu raskausaikana on noin 10-16kg, mitä isompi painoindeksi on, sen pienemmäksi painonnousun pitäisi raskausaikana jäädä, terveydellisistä syistä.

Raskaana ollessaan varsinkin kannattaa kiinnittää huomiota painonhallintaan, siitä kuitenkaan stressaamatta, ja ajatella, että ne terveelliset valinnat vain tukevat maailmaan valmistuvan pienen ihmisen kehitystä.

Herkuttelu on fine, kuitenkin kohtuudella.

Se herkuttelu on ihan täysin normaalia, olisi raskaana tai ei. Kaikki me joskus otetaan kakkua, karkkia tai syödään jotain mäkkärin ravintoköyhää ateriaa. Elämässä kuuluukin olla omat nautintonsa ja niistä pitää voida nauttia. Herkuttelu ei kuitenkaan ole fine enää, kun sitä tehdään aamusta iltaan ja viikosta toiseen. Varsinkin raskaana olevan kannattaisi siinä kohtaa miettiä, että se sikiö ei tosiaankaan saa sellaisesta ruokavaliosta kaikkia tarvittavia ravintoaineita, eikä kyllä se odottavakaan.

Fakta on myös se, että mikäli syö monipuolisesti ja säännöllisesti, se napostelu ja himoille altistuminen on huomattavasti pienempää.

Kannattaa muistaa, että myöskään se ei aina toimi, että "syö kuten ennen". Raskaus vaikuttaa energiantarpeeseen, joka alussa lisääntyy, mutta voi sitten yhtä hyvin vähentyä, jos on pahoinvointia tai pidemmällä raskautta ei jaksa, kykene, pysty liikkumaan. 

Itse olen hyvä esimerkki asiasta - jos söisin kuten ennen raskautta, niin kesäkuuhun mennessä kiloja olisi varmaan +20. Liikun huomattavasti vähemmän, kun ennen raskautta, joten kulutuksenikin on huomattavasti pienempi.

Itse huomaan olevani myös esimerkiksi se, joka ajattelee toisinaan, että "no mitä mä turhaan treenaan nyt" - todellisuudessahan se ei ole turhaa. Kunnon ylläpito on tällä hetkellä vain se avainasemassa oleva eikä sen kehitys, mutta kyllähän se ottaa koville pitkän tauon jälkeen treenata, kun painotkin ovat puolet pienemmät. Toisinaan myös väsyttää kovasti ja olisihan se nyt paljon helpompaa jäädä kotiin sohvalle syömään herkkuja ja katsomaan netflixiä. 
Tässä kohtaa kuitenkin on pakko tehdä ratkaiseva valinta asian suhteen, toisinaan se osoittautuu saliksi ja toisinaan netflixiksi. En ota paineita siitä, että joskus se on netflix, mutta silloin yritän myös syödä paremmin - samalla tavalla toimin aina, olisin raskaana tai ei.
Oma suurin ns. raskaushimoni on ollut jäätelö, sillä normaalisti en siitä juurikaan välitä. Joskus tuntuu, että voisin vetää kolmekin tuuttia peräjälkeen ja syönkin ne, jos siltä tuntuu. Syön sitten muun viikon vähän paremmin enkä änge samalla kaavalla sokeria sisälleni, sillä jään helposti sokerikoukkuun. En myöskään syytä tästä raskaushimoja, vaan omaa heikkoutta.

Jokainen tekee omat valintansa. 

Ketään ei voi pakottaa syömään terveellisesti, ei raskaana olevaa tai ei raskaana olevaa.

Suosittelen kuitenkin jokaiselle, että kiinnittää huomiota siihen, mitä suuhunsa laittaa.

Painoansa raskaana ei tarvitse tai kannata stressata, mutta siihen voi normaali tilanteessa vaikuttaa. 

HORMONIHUURUISSA MUTTA KIITOLLINEN

Tänään valitsen olla kiitollinen kaikesta ♥

 Syksy oli fyysisesti raskasta aikaa, kun olo ei ollut mitä mainioin. Kerkesin kuitenkin pahoinvoinnin ohella usein pohdiskella sitä, että miten hyvin mulla asiat on. Viime aikoina mielialavaihtelut ovat astuneet kuvioihin ja tämä on minulle täysin uusi aluevaltaus, sillä en ole kärsinyt tällaisesta koskaan. Usein on päiviä, jolloin tuntee oikein jokaisessa solussa, että ärsyttää ja väsyttää, monesti ilman syytä. Niinä hetkinä yrittää aina muistella, että kuinka ihanasti kaikki todellisuudessa on ja on ollut jo hyvän tovin. En aikaisemmin ollut henkilö, joka olisi painoittanut, että kannattaa keskittyä niihin hyviin juttuihin ja olla kiitollinen, mutta siihenkin oli syy - en osannut sitä itse. Katsoin ja luin usein ihmisten juttuja, mystoreja yms siitä, että ei kannata keskittyä negatiivisiin juttuihin jne, mutta en vain osannut olla tyytyväinen omaan elämääni. 

Nyt kun osaan, ymmärrä hyvin miksi tästä asiasta puhutaan. 

1. Olen erittäin kiitollinen mun perheestä, sillä se on aina ollut suurin tukipilarini sekä apuni. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt miten suuria uhrauksia eteeni on tehty ja paljon minua on autettu. Onnea lisää se, että oman pienen perheen lisäksi olen saanut M:n myötä todella ison ja ihanan perheen. Erityisen kiitollinen olen jokaisena päivänä äidilleni, johon voin luottaa aina.

2. Ystävät ovat olleet voimavarani varsinkin tässä raskaudessa sekä hääsuunnitelmissa. Olen aina tiennyt, että minulla on äärettömän ihanat sekä hyvät ystävät, mutta nyt kun olen tarvinnut heidän apua, vinkkejä ja mielipiteitä on se tullut konkreettisesti taas esille, miten kultaisia he kaikki ovat.

3. Avopuolisoni. M ansaitsisi mitallin siitä hyvästä, miten hän on selvinnyt tästä raskaudesta. Ensimmäiset kuukaudet olivat rankkoja, kun en voinut tehdä itse mitään ja hän pyöritti tästä syystä koko huushollia. Hän on yrittänyt alusta asti ymmärtää mun pahoinvointeja, kipuja, mielialavaihteluja, huolia jne. 

4. Joulukuussa selvitin itselleni vihdoin, että miten etenen koulutukseen liittyvien asioiden suhteen ja olen ollut äärimmäisen onnellinen tapahtumien kulkuun. Kesken olevat opinnot edistyy ja saan ne loppuun synnytyksen jälkeen, kun taas uusi koulutus on lähtenyt käyntiin todella hyvin ja olen todella iloinen, että päätin siihen ryhtyä.

5. On sanomattakin selvää, että pieni ihminen, joka sisälläni kasvaa luo kiitollisuutta ja onnea eri tavalla, kun mikään muu. Olen kiitollinen, että hän on voinut hyvin vaikka itse en aina olekaan.

6. Eniten kiitollinen olen täysin tavallisesta asiasta, nimittäin arjestani. Toki minulla ei ole tällä hetkellä perus arkirutiineja, sillä olen sairaslomalla, mutta koen, että kaikki mun arkeen kuuluva tekee minusta erittäin onnellisen. Tämä on varmasti yksi isommista syistä, miksi elämäni on kokenut isoimman muutoksen, opin nauttimaan täysin tavallisista asioista. 

7. Todella tyytyväinen olen myös siihen, että miten ollaan saatu hääjärjestelyjä eteenpäin ja, että sitten ensi vuonna ei tarvitse enää niistä niin paljoa stressata. Olen ajatellut, että voisin jossain kohtaa avata tänne vähän enemmän missä kohtaa meidän suunnittelut menee.