Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 28. tammikuuta 2020

YLI PUOLIVÄLIN RASKAUDESSA

Raskauteen liittyvät postaukset ovat olleet suosittuja ja vaikka tarkoituksenani ei ole tehdä tästä täysin vauva sekä perheaiheista blogia, jaan tänne mielelläni ainakin jonkun verran näitä juttuja. Varmasti syntymän jälkeen blogi ja sen aiheet muuttuvat ainakin jonkun verran, sillä se toki muuttaa elämää suuresti. Nyt kuitenkin sukelletaan raskauden ihmeelliseen maailmaan..


Raskaudesta on nyt puolen taputeltu ja edessä on kokonaisia kuukausia enää 4. Tällä viikolla on myös neuvola, josta saa jo raskaustodistuksen mm. kelan etuuksien hakemista varten. Tarkoittaa siis sitä, että raskautta on takana 154 päivää eli ajankohta on tällöin 22+0. Rakenneultraa en itse jännittänyt laisinkaan, en ole mikään jännittäjä tyyppi näin yleensäkään kyllä. Sukupuolikin meillä oli tiedossa jo joulukuusta asti, joten sitäkään tietoa ei tarvinnut varsinaisesti odottaa vaan lähinnä varmistusta, että onhan siellä edelleen samaa sukupuolta oleva mini. 
Rakenneultrassa tosiaan kaikki oli oikein mainiosti, sukupuoli pysyi samana ja mini hakkasi ultrauslaitetta. Meidän rakenneultra oli 20+1 ajankohtana ja painoa löytyi tässä vaiheessa 370g.


Nämä kuvat on otettu 24.11, 12+3 viikoilla, jolloin ensimmäinen julkisen puolen ultrakin oli vasta edessä. Kyseiset ultrakuvat on otettu rv8, jolloin käytiin yksityisellä kurkkaamassa. Muistan yhä edelleen tämän yksityisen ensi käynnin, sillä silloin ei ollut vielä oikeastaan mistään mitään hajua. Juuri kukaan ei asiasta tiennyt edes ja itsekin ei oltu vielä oikein sisäistetty asiaa.
Marraskuun loppu ja rv12 oli muutenkin raastava, olin voinut pitkään pahoin ja aika oli mennyt eteenpäin todella hitaasti ja odotin vain jännityksellä nt-ultraa, että onko kaikki okei.



Potkuja olen tuntenut itse jostain rv17 asti, mutta nyt viimeisen viikon aikana(tänään 21+5) potkut ovat voimistuneet sekä tihentyneet todella paljon. Rv17-19 liikkeitä tunsi aina toisinaan, mutta ei läheskään päivittäin. Nyt liikkeet tuntuvat jo päivittäin ja todella selkeinä, joskus nukkumaan mentäessä on vaikeaa nukahtaakin, kun toinen vaan myllää menemään. M on myös tuntenut jo useamman kerran liikkeet kädelle ja itsekin olen saanut ne jo kerran taltioitua videolle.
Se tunne, kun joku pieni ihminen "hakkaa" sinua sisältä päin on erikoinen sekä ihmeellinen eikä sitä oikeastaan osaa kuvailla edes. Odotan innolla miten voimakkaaksi potkut käy, kun ne on jo tässä vaiheessa näin voimakkaita. Toisinaan tuntuu, että se yrittää jo nyt vatsan kautta ulos.

Alkuraskauden oireet ovat jääneet aika lailla taakseni, mutta uusia vaivoja on toki tullut niiden tilalle.
  • Vessahätä: Se jatkuva vessassa ravaaminen katosi jossain kohtaa, mutta nyt se on tehnyt paluun. Tosin neuvolalääkärin kanssa asiasta keskustellessa tultiin siihen lopputulokseen, että jonain iltana, kun sitä jatkuvaa ravaamista on ilmeisesti mini vaan nojaa sopivasti rakkooni.
  • Selkäkivut: Selkäkipuja osasin odottaa, varsinkin, kun multa se skolioosi jo löytyykin. En kuitenkaan osannut odottaa, että selkäkipuni tulisivat sijaitsemaan enimmäkseen keskiselässä eikä niinkään sijoitu alaselkään. Tämä toki voi muuttua, kun vatsa kasvaa. Selkäkipujani onneksi hoidetaan fysioterapeutilla. 
  • Allergiat: Olen koko lapsuuteni ollut todella paha astma-allergikko, mutta en ole kärsinyt allergiaoireista, kesää lukuun ottamatta, noin 13 vuoteen. Nyt raskaus on kuitenkin taas herättänyt allergiani eloon ja melko voimakkaasti. Toivotaan, että vaiva jää synnytyssairaalaan tai viimeistään imetyksen loppuessa lähtee sinne mistä tulikin.
  • Jatkuva nälkä&jano: Varsinaisia himoja mulle ei vielä ole tullut, mutta jatkuva nälkä ja jano kylläkin. Minun onnekseni himoitsen kuitenkin aina kotona tehtyä terveellistä ruokaa ja mielettömästi ihan vain vettä. Viimeiseen varmaan vaikuttaa myös se, että limuista tällä hetkellä tulee aikamoinen allergiakin..
  • Ihottuma: Iho on kuiva ja kutisee. Olen käynyt asiasta lääkärissäkin ja olen menossa uudestaankin, sillä ei auta voitelu eikä allergialääkkeet eikä edes hydrocortistoni.
  • Mustelmat: Saan mustelmia, vaikka en edes kompuroisi. Mun jalat näyttää siltä, että voisi luulla, että olen ollut tappelussa. Tästäkin olen käynyt lääkärissä, mutta verenkuva oli ok, joten nyt vaan seurataan tilannetta.

Se sukupuoli sitten.. Moni varmaan lukee tätä postausta ajatuksella, että se sukupuoli selviää tässä, kun enhän ole sitä missään esille tuonut. Joudutte pettymään..
Sukupuoli pysyy edelleen salaisuutena. 
Jossain kohtaa jo ajattelin, että voisin sen tänne jakaa, sillä olisihan se kirjoittaminenkin helpompaa, kun ei tarvitsisi muotoilla lauseita ilman tyttö ja poika sanaa. Ajatukseni kuitenkin kaikkosi yhtä nopeasti, kun se tulikin, sillä olen saanut kyselyitä siitä sukupuolesta jo yli kuukauden. Ymmärrän läheisteni kiinnostuksen, mutta en ymmärrä, kun tuiki tuntemattomat multa sitä tulevat tivaamaan. Multa on useamman kerran esim. instagramissa tullut vastaan tilanne, että joku alkaa seuraamaan minua ja kaksi minuuttia myöhemmin inboxiin kilahtaa viesti "kumpi teille on tulossa?". Itse en edes kehtaisi ikimaailmassa kysyä tuollaista asiaa tuntemattomalta ihmiseltä.. eihän se minulle edes kuulu ja jos sitä ei ole julkisesti kerrottu niin miksi minun sitä pitäisi udella? Ehkä mä sen vielä tännekin jaan, kun suurin ärsytykseni vähän liian uteliaista ihmisistä on mennyt ohi.

Tällä hetkellä koen, että voin jopa nauttia tästä raskaudesta. Vaivoja on ja ne himmaa jokaisen päivän menoa ja meininkiä, mutta kykenen elämään niiden kanssa. Tuntuu kivalta, kun tuntee sen oman pienen ihmisen potkut ja saa valmistautua hänen syntymään, johon ei loppujen lopuksi edes ole enää kovin pitkä aika. Aika tuntuu tällä hetkellä menevän eteenpäin hurjaa vauhtia, joten koitan nauttia näistä positiivisista jutuista, joita minulla on asiasta. Nautin, kun ollaan hankittu kotiin lastentarvikkeita ja tällä hetkellä odotan kovasti muuttoa, jotta pääsen valmistelemaan minin huonetta. Ennen kaikkea toki odotan jo loppu kevättä tai kesänalkua ja syntymää.

"Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi."

perjantai 24. tammikuuta 2020

2019 VS 2020 - MIKÄ MUUTTUI JA MIKÄ EI?

Vuotta 2020 ollaan eletty jo pieni tovi.
Vuosi 2019 toi paljon isoja muutoksia eteeni, joten nyt olisi hyvä katsoa, mikä kaikki oikeasti muuttui vuodessa. Vuosi sitten olin nimittäin aika sekavissa tunnelmissa koko elämästä enkä oikeastaan edes tiennyt, että mikä olisi se suunta mihin haluaisin lähteä.



Mikä kaikki muuttui vuoden aikana?

Olen onnellisempi. Mun 2018 vuosi oli ollut aikamoista pyörremyrskyä ja se jatkui hieman myös 2019 puolella. Loppuvuosi meni kuitenkin paljon tasaisemmin sekä rauhallisemmin. Löysin tavallaan oman paikkani maailmasta uudella tapaa. Löysin semmoiset arvot, tilanteet sekä ajatukset, joiden parissa olen eri tavalla onnellinen, kun aikaisemmin. Enkä olisi ikinä uskonut 2019 tammikuussa, että elämäni olisi tällaista vuoden päästä. Täytyy sanoa, että elän melkein kun unelmaa - odotan lasta, suunnittelen häitä, mulla on maailman upein perhe sekä ihanat ystävät ja myös koulutus jutut ovat lähteneet etenemään haluttuun suuntaan. En usko, että voisin paljon muuta toivoakaan.

Olen oppinut hölläämään. Olen aina ollut TODELLA tarkka kaikesta. Koen, että varsinkin siivouksen suhteen olen osannut löysää otetta, toki tänä syksynä niin on ollut myös pakko tehdä, kun itse en mihinkään kyennyt. M myötä olen myös oppinut, että on muita tapoja, jotka ovat ihan yhtä hyviä, kun omatkin ja se ei haittaa, jos jotain tekee eri tavalla, kunhan se tulee tehtyä. Tästä olen ollut erityisen iloinen, sillä kun on perfektsionisti luonteeltaan, on ollut todella hankalaa irroittautua omista kaavoista.

Tulevaisuuden suunnitelmat. Viime vuonna tammikuussa suunnitelmat tulevaisuuden suhteen olivat ensinnäkin todella epäselvät enkä oikeastaan tiennyt, mitä tekisin tai minne lähtisin. Olin paikoillani, kun en osannut kulkea suuntaan enkä toiseen, mutta koin, että kyseinen paikka ei ollut se oikea paikka. Nyt koen, että asiat liikkuu juuri oikeaan suuntaan, sillä koulutukseni liikkuvat eteenpäin ja yksi tuleekin päätökseen jo kesä-syksy välisenä aikana. Olen löytänyt itselleni uusia harrastuksia kuntosalin lisäksi, jotka tuovat elämään ihan erilaista sisältöä.

Ajankäyttö ja sen hallinta. En vieläkään ole tässä mikään mestari ja parantamisen varaa on paljon, mutta olen oppinut priorisoimaan asiat niin, että haluamalleni asioille jää tarpeeksi aikaa. Tulee kuitenkin hetkiä, kun harmittelee, kun "ei ole aikaa" lukemiselle tms, mutta nykyään se on huomattavasti vähäisempää. Tänä vuonna sitä ajankäyttöä tulee varmasti opittua vielä lisää, jotta saa vauva-arjen soviteltua yhteen treenaamisen, opiskelujen sekä myös oman ajan kanssa.

Taloudellinen tilanne. Opin käyttämään rahaa eri tavalla, jonka myötä sain taattua omasta taloudellisesta tilanteesta ihan erilaisen, kun tähän asti. Olen innostunut budjetoimaan elämistä ja rahankäyttöä, joka on varmasti ollut yksi syy tähän muutokseen.



Mikä ei muuttunut vuoden aikana?

Treenaaminen. Toivoin kovasti vuodelta 2019, että mun treenit olisi lähtenyt kehittymään uudelle tasolle ja olisin saanut kehitettyä omaa kroppaa enemmän. Leikkaus ja sen jälkeen raskauspahoinvointi kuitenkin tuhosivat tämän suunnitelman oikeastaan kokonaan. Synnytyksestä palautumisen jälkeens saa lähteä aika nollista taas rakentamaan.
Some. Tarkoituksena oli panostaa someen yhä enemmän ja kehittää sitä lisää ja alkuun se lähtikin ihan hyvin nousuun. Syksyllä kuitenkin, kun voin todella huonosti en enää kyennytkään enää tuottamaan materiaalia ja mun some kuihtui aika kasaan. Mutta ehkä tämän kohdan voi korjata taas tämän vuoden aikana.

Nyt odotan innolla, mitä kaikkea vuosi 2020 tuo tullessaan.

maanantai 20. tammikuuta 2020

ÄRSYTTÄVÄT KOMMENTIT ODOTTAVALLE

Aloitin taannoin instagram storyssani keskustelua siitä, miten raskaana olevalle toitotetaan, että pitäisi aina vaan nauttia siitä raskausajasta. Samalla otin hieman kantaa yhteiskunnan tuomaan paineeseen, että aina pitäisi jaksaa ja jos uskaltaa sanoa ääneen, että ei jaksa tai ei nauti, saa helposti leiman, että on huono äiti tms. Totesin siinä itsekin, että kun on viikkotolkulla kärsinyt kovasta pahoinvoinnista, kovista päänsäryistä ja pian sen jälkeen on tulleet kovat selkäkivut, se raskausaika ei välttämättä ole aika josta pystyisi nauttimaan. Eikä siitä ole mikään pakko nauttia tai pystyä nauttimaan. Sain storyen myötä paljon viestejä, joiden pohjalta aloin miettimään, mitä kaikkea rasittavaa näin odotusaikana saa kuulla.

NAUTI - Ja tästä kaikki eri variaatiot mm. "nauti nyt kun voit", "nauti raskausajasta, se on ihmeellistä" ja tuhat muuta, jossa kehoitetaan nauttimaan.
On ihmisiä, jotka eivät tule KOSKAAN nauttimaan raskaudesta. Toiset ei viihdy siinä olotilassa, toisilla raskausaika on täynnä haasteita jne. Kaikki raskaudet on erilailla eikä kaikista edes pysty nauttimaan. Moni ihminen myös ilmaisee asian tyylillä, että elämästä katoaa ilo ja nautinto kokonaan lapsen synnyttyä.



ODOTA VAAN - Mitä? Sitä lapsen syntymää? Mahdollisesti pahenevaa olotilaa? Lisää vaikeuksia?
En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä lausetta. Varmasti jokainen raskaana oleva tietää, että tilanne voi pahentua lähempänä laskettua aikaa, mutta ei se kaikilla mene niin ja miksi kukaan odottaisi sitä pahenemista? Jatkuvasti saa lukea ryhmistä tai keskustelupalstoilta "Ai raskaus meni hyvin, no odota vaan, kun ne raskauskilot ei lähdekään. Ai sulla ei ollut pahoinvointia, odota vaan, kun loppuraskaus on hankala. Ai teillä on mennyt kaikki hyvin, odota vaan, kun se uhmaikä alkaa. EN YMMÄRRÄ.

NO KUMPI TEILLE NYT TULEE? - Mitä se sulle kuuluu?
Luin syksyllä Desire Nymanin postauksen Tämän takia emme kerro vauvan sukupuolta  ja silloin ihmettelin, mutta jotenkin ymmärsin jo silloin. Mitä enemmän aika on mennyt eteenpäin, sitä enemmän olen alkanut ymmärtämään. Todella ärsyttävää, kun kaikki on kyselemässä ihan jatkuvasti, varsinkin puolitutut, joille asia ei kuulu pätkän vertaakaan.


KOHTA SE ELÄMÄ ON OHI - Ai koska saadaan lapsi niin elämä loppuu? Mikäs sen elämän lopettaa? Osa ihmisistä kokee, että elämä on alkanut vasta, kun lapsi on syntynyt.
Olen kuullut jo nyt, kuinka saan heittää hyvästit omalle elämälleni, parisuhteen elämälle, eikö ole huono ajoitus järjestää häitä vuoden päähän syntymästä, kun ei ole ollut vuoteen aikaa parisuhteelle, ei voi enää matkustaa eikä suurin piirtein edes hengittää.
Se on fakta, että lapsen synnyttyä elämä muuttuu, parisuhde muuttuu jne, mutta ei se elämä lopu. On totta, että parisuhteelle jää varmasti vähemmän aikaa ainakin ensimmäisenä vuotena, mutta ei mun tarvitse hyvästellä parisuhteeni elämää tämän takia. Ei lapsen saaminen ole riippakivi. 
Sille, miksi en voisi matkustaa, treenata tai tehdä muutakaan lapsen synnyttyä, lapsen kanssa, ei ole mulle vielä kukaan kertonut.



NUKU VIELÄ KUN VOIT - Nukunko seuraavat viisi kuukautta etukäteen johonkin varastoon? Mistä edes tiedät voinko nukkua tälläkään hetkellä? Ennustatko millainen nukkuja lapsestani tulee?
Kukaan meistä ei tiedä saako se toinen odottava äiti nukuttua nyt, vai vaivaako jatkuva pissahätä tai kivut. Kukaan meistä ei tiedä myöskään tuleeko toisen lapsi olemaan millainen nukkuja, toisilla sitä univelkaa ei kerry ja toisilla sitä kertyy muidenkin edestä vauva arjessa.

OLET JO VALTAVA, MITENKÖHÄN ISOKSI KASVAT LOPPURASKAUDESSA - Kiitos. 
Jokainen odottaja varmasti tietää minkä kokoinen on eikä sitä tarvitse kommentoida sen enempää. Toisille tulee vatsa jo alkumetreillä, joka pysyy sen kokoisena melkein koko loppuraskauden, toisille se vatsa tulee vasta puolivälissä raskautta, toisille ei tule vatsaa ollenkaan.
Raskaana oleva nainen käy läpi isoa muutosta kehossaan eikä ole kenenkään ulkopuolisen asia lähteä kommentoimaan sitä, niin kuin ei muutenkaan kenenkään kokoa eikä raskaana oleminen tee siitä yhtään hyväksyttävämpää. Osa naisista ei ole sinut kehonsa kanssa raskausaikana eikä nauti tai pidä peilikuvastansa, joten on täysin aiheetonta lisätä heidän stressiä kommentoimalla sitä kokoa.

KYLLÄ SE MIELI VIEÄ MUUTTUU - Miksi sen pitäisi muuttua?
Tämä kommentti taitaa olla yleisin kasvatustapojen sekä lasten lukumäärän suhteen. Viimeisestä sainkin viestiä instagramissa, kun kyselin, mitä muita ärsyttäviä kommentteja muut ovat saaneet raskausaikana. Miksi pitäisi muuttaa mieltänsä siitä, että ei halua, kun yhden lapsen? Miksi ei ole ok haluta vain yksi lapsi? Jotkut ei halua lapsia ollenkaan ja senkin pitäisi olla täysin hyväksyttävää. Ei kaikkien tarvitse haluta isoa perhettä, omakotitaloa ja kultaistanoutajaa. En myöskään ymmärrä tätä kommenttia liittyen kasvatukseen. Jos joku on vaikka päättänyt, että ei aio imettää, antaa lapselle sokeria tms. miksi sen mielipiteen pitäisi muuttua, jos se ei ole täysin päätön vaan täysin normaali asia? Kaikki eivät kasvata lapsia samalla tavalla ja se on täysin okei.

KASVATUSVINKIT YLIPÄÄTÄNSÄ
Lapsi ei ole vielä edes syntynyt, kun varsinkin juuri lapsen saaneet, jotka kokevat olevansa yhtäkkiä alan ammattilaisia ja tietävänsä kaikesta kaiken, tulevat neuvomaan. Toinen joukko on lapsettomat, joilta löytyy kyllä vinkkejä jokaiseen tilanteeseen, vaikka ei heillä välttämättä ole edes sen suurempaa kokemusta lapsista. Sieltä tulee aina se "mä ainakin tekisin näin, jos mulla olisi lapsia". Ensinnäkin kukaan meistä ei voi ennustaa millainen lapsi sieltä syntyy, onko kyseessä helppo vai hankala lapsia, tuleeko hänellä olemaan jotain vaikeuksia tms, joten myös se, että miten se kannattaa kasvattaa on mahdotonta ennustaa. Jokaisella lapsella ei myöskään toimi kaikki, mikä toisella toimii. Se, että sinun kahden viikon ikäinen Pirkko-Petteri käyttäytyy tavalla X, ei tarkoita, että minunkin käyttäytyisi.
Kasvatustapa on myös jokaisen oma henkilökohtainen asia ja jokainen tietää itse, miten kokee parhaakseen oman lapsensa kasvattaa. Jokainen myös varmasti osaa tarvittaessa pyytää apua ja neuvoja silloin, kun kokee niitä tarvitsevansa ja haluavansa.


Jättäkää kommentteihin omia kokemuksia siitä, 
millaisia ärsyttäviä kommentteja raskaana ollessaan saa. 
 



maanantai 13. tammikuuta 2020

VUODEN 2019 PARHAAT

Mun vuoden 2019 parhaimmistoon kuuluu aika paljon erilaisia tuotteita ja paljon sellaisia, joista en ollut edes kuullut vielä 2018. En ole kovin merkki enkä myöskään tuoteuskollinen ja kokeilenkin todella helposti uusia tuotteita. Tämä sit toki aiheuttaa sen, että lempparit vaihtuu helposti sekä nopeasti, mutta sit jää jotain tiettyjä yksittäisiä joista en kovin helposti luovu.

MAYBEAUTY
Pääsin yhteistöiden mukaan kokeilemaa todella erilaisia ja monia tuotteita, joista tykkäsin kaikista paljon. Kaikki ovat jääneet mulle itselleni käyttöön myös yhteistöiden jälkeen, olen vain onnellinen, että tuotteisin yhteistyön myötä törmäsin. Muutama yksittäinen tuote kuitenkin nousi ylitse muiden:
Face Gel - Klikkaamalla tästä pääsette kurkkaamaan mun instagram postauksen aiheesta.
Geeli tosiaan hierotaan kasvoille pyörivin liikkein ja aika pian hieromisen aloittamisen jälkeen saa huomata, että ihoa alkaa irtoamaan. Tämä poistaa kuolleen ja kuivan ihon todella tehokkaasti ja samalla syväpuhdistaa ihoa. Parasta on, kun sen ihon irtoamisen huomaa heti ja näkee, että jotain tapahtuu. Kasvojen pesun jälkeen iho on todella pehmeä ja sileä.
Moroccon Hair Serum - Tästä pääsee kurkkaamaan mun juuri kirjoittamani postauksen sekä nappaamaan alekoodin. 
Tämä kyseinen hiusöljy on pelastanut mut pahimmilta takuilta, joita raskaus minulle on aiheuttanut. Tekee hiuksista todella helposti harjattavat sekä pehmeät. Tukka on aina pesun jälkeen todella miellyttävä ja sen kanssa ei tarvitse menettää hermojaan.


Kat von D Lock-It Foundation
Tämän nappasin mukaani 2018 lopulla Jenkeistä jo ja siitä asti olen ollut sille uskollinen. Parhaillaan juuri pohdin, että lähtiskö Ruotsiin hakemaan tätä vai tilaisiko netistä.. Tykkäsin aiemmin kovasti Macin meikkivoiteista ja olin ehdottoman uskollinen Fix Fluidille sekä Pro Longwearille. Kat Von D:n astuessa kuvaan se kuitenkin meni heittämällä ykköseksi. Se sopii tämmöiselle pintakuivalle, mutta T-alueelta rasvoittuvalle, kuin piste iihin, se on  myös huomattavasti peittävempi sekä pysyvyydeltään parempi, kun Macin meikkivoiteet. Kat Von D:ltä löytyy myös mun iholle kaksi ihan täydellistä sävyä, yksi talveen ja toinen kesään.



The Ordinary
Tämä oli mulle merkkinä melko tuntematon ennestään, mutta muistaakseni joskus keväällä taisin tutustua tähän ensimmäistä kertaa, jonka jälkeen olen kokeillut merkiltä useampia tuotteita. Kaksi ehdotonta suosikkia kuitenkin on noussut tähän mennessä ylitse muiden.
Salicylic Acid 2% Solution
Tästä mainitsinkin jo kesällä, kun kirjoittelin kesän kosmetiikkasuosikeista. Seuraava on lainaus sieltä. 
"Tuote lupaa tehdä ihosta kirkkaamman ja säännöllisen käytön myötä puhtaamman sekä ehkäistä epäpuhtauksia, puhdistaa ihonhuokoisia ja kuoria ihoa. Kuulosti ainakin minun korvaan ihan liian hyvältä ollakseen totta, joten oli pakko päästä testaamaan, kun hintakin 30ml pullosta on vain 6€. 
Tuote ei todellisuudessa ollut ollenkaan liian hyvä ollakseen totta. Seerumi tosiaan siloittaa ihoa ja tekee siitä puhtaamman. Itse olen surkea käyttämään kaikkia tuotteita säännöllisesti enkä tätäkään ole muistanut aamuin illoin käyttää, muta siitä huolimatta olen huomannut muutoksia ihossa."

Nyt kun käyttöä on takana vielä pidempi aika, edelleen epäsäännöllistä käyttöä tosin, iho tosiaan on sileämpi. Ainakin mulla, jolla pitkin talvea on aina nuhaa, joten nenän iho kuivuu, tämä on pelastanut paljon!
Natutal Moisturizing Factors + HA
Kyseessä on kosteusvoide, jossa on luonnollisia kosteuttajia, mm. aminohappoja, rasvahappoja, sakkarideja, hyaluronihappoja jne. Tuote lupaa näiden luonnollisten kosteuttajien suojaavan ihoa, pitävän ihon pintakerroksen kosteutettuna ja vaikuttavan tehokkaasti ihoon.
Yksi ihanempia juttuja tässä on ehdottomasti se, että se imeytyy todella tehokkaasti sekä nopeasti eikä jätä ihosta rasvaista ja tahmeaa. Kosteutus on tässä myös ihan omaa luokkaansa ja tuotetta riittää hyvin pieni määrä kerrallaan - on siis myös todella riittoisa! 


 MoroccanOil
Mun kaikkien aikojen lemppari hiustenhoitotuote, myös tänäkin vuonna. Tämä on kulkenut mun matkassa nyt jo useamman vuoden ja täytyy sanoa, että tästä en pois vaihda. Ehdottomasti se THE öljy, jota käytän, kun hiukset oikein huutaa sen öljyn perään. Tätä voittanutta ei vain ole olemassa..


Pysyttekö ennemmin tutussa ja turvallisessa vai kokeiletteko helposti uusia tuotteita?
Kertokaa teidän vuoden 2019 lempparit ehkä mullekin löytyy uusia, ainakin kokeiluun!

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

SE NIIN IHANA RASKAUSAIKA

Tai niin ihanana siitä ainakin puhutaan, kerrotaan miten raskausaikana oikein hehkuu, siitä pitää nauttia, kun se on niin ihanaa aikaa jne. Raskauden varjopuolista kuitenkin puhutaan vähemmän ja monelle saattaa tulla yllätyksenä, että se "ihana raskausaika" ei välttämättä sitten olekaan niin kovin ihanaa. Moni on kerennyt luomaan päähänsä kuvan raskausajasta jo ennen raskautta, itse en onneksi kuulunut heihin, mutta siitä huolimatta on yllättänyt miten rankkaa raskausaika voi olla heti alkutaipaleesta asti. Olen myös sitä mieltä, että on ihan fine, jos siitä raskausajasta ei nauti tai ei pysty nauttimaan, vaikka vahvasti kaikki ympärillä toitottaa, että "nauti, kun tämä on niin ihmeellistä" tai "nauti vielä, kun voit" ja mitä muita näitä nyt on.
Raskaus voi olla ihanaa, mieletöntä sekä kaunista aikaa, mutta se voi olla myös täysin sen vastakohta ja kumpikin on ihan yhtä oikein. Jokainen raskaus on erilainen.
Oma alkuraskauteni on ollut kaikkea muuta kuin sitä ihanaa raskaushehkua, josta kaikki puhuu, jonka takia ajattelin avata myös tätä puolta.


AAMUPAHOINVOINTI
Tekisi mieli kysyä, että mitä se sellainen on, sillä itse kärsin pahoinvoinnista 24/7. Tein raskaustestin 30.9 ja yllätyksekseni se näytti positiivista. Mitään oireita mulla ei ollut, mutta edeltävänä iltana tuntui, että sellainen olisi tehtävä. Ei mennyt, kun vajaa kaksi viikkoa, kun pahoinvointi kierteeni alkoi. Tällöin viikkoja on tosiaan ollut vasta sen 6+ eli pahoinvointini alkoi TODELLA aikaisin. Alkuun se alkoi vaan sillä, että en saanut paljon syötyä ja en kestänyt hajuja juurikaan, mutta kykenin kuitenkin liikkumaan kotoa ulos. Automatkat alkoivat kuitenkin käymään hankalaksi eikä edes raikas ilma helpottanut oloa. 
8+ kohdalla en kyennyt syömään enää mitään enkä lopulta saanut enää edes nesteitä alas, jonka myötä lopulta päädyin nesteytykseen, joka oli ainakin mun pelastus. Tämän jälkeen sain syötyä edes vähän. Pahoinvointilääkkeet ei meikäläistä auttanut laisiinkaan.
Tämän rumban myötä painoni laski 6kg. Tällä hetkellä 18+ viikolla, paino on edelleen -5kg.

VÄSYMYS
Kaikkiahan väsyttää joskus. EI.  Raskaudesta johtuva väsymys on täysin erilaista eikä ole verrattavissa normi väsymykseen eikä edes väsymykseen, mikä tulee, kun ferritini on alhainen. Muhun tämä iski vasta joskus viikon 13 aikoihin, mutta se sitten iskikin ja kovaa. Tuntui, että voisin nukkua 12 tuntia ja 5 tunnin hereillä olon jälkeen jo mennä nukkumaan. Ihan käsittämätöntä. 
Nykyään sitä onneks taas jaksaa hieman paremmin.



HERKISTYNEET AISTIT
Totesinkin tosssa aamupahoinvointi kohdassa, että en kestänyt hajuja. Pahin herkkyys hajuille loppui siinä viikkojen 13-14 tienoilla, mutta edelleen on hajuja mitä en kestä. Alkuraskaudessa erilaiset tuoksut, hajut jne aiheuttivat todella kovaa yökkimis refleksiä, joten sain kun sainkin USEASTI juosta vessassa. Makuaisti on myös herkistynyt viime viikkoina ja koen, että jotkut asiat maistuu todella erikoiselta nykyään. Löydän ruuista mitä ihmeellisimpiä sivumakuja.

JATKUVA PISSAHÄTÄ
Myös tästä aloin kärsimään joskus viikon 8 tienoilla. Heräsin erikseen öisinkin vessaan, varsinkin siinä vaiheessa, kun pahin pahoinvointi oli jo ohi ja nestettä meni alas. Joka yö 3-5 välillä oli pakko käydä vessassa, vaikka joskus se hätä olikin täysin mitätön. Aina kun jonnekin tai jostain lähti oli pakko käydä vessassa ennen autoon hyppäämistä. Nykyään myös pahin tästä on mennyt ohi ja saatan joskus olla tunteja ilman, että täytyy mennä vessaan :D

VATSAN TURVOTUS
Viimeisen kerran olen saanut jalkaani perus omat farkut viikolla 7 eli myöskin tämä vaiva tuli nopeasti ja aikaisin. "Onneksi" kärsin melko rajusta pahoinvoinnista, joten kotoa ei tarvinnut lähteä mihinkään, joten housujakaan ei tarvinnut jalkaan vetäistä. Siirryinkin pahoinvoinnin jälkeen neulemekkoihin, sillä mitään housuja en jalkaani saanut. Ensimmäiset äityishousut mulle tuli jo viikolla 12. Tästä vaivasta ei nyt tosin voi sanoa, että pahin on ohi, sillä vatsa kasvaa toki yhä - turvoitus jäänyt vain pienemmäksi osaksi vatsan kokoa. 

Toki kaikenmaailman ihmeellisä oireita olisi paljon, mutta tässä kerkeäisi synnyttämään ennen, kun ne kaikki saisi ylös. Työn alla on myös postaus siitä, mitä typeriä kommentteja odotusaikana saa eli jos sulta löytyy omia kokemuksia, saa jättää kommentteihin!

lauantai 4. tammikuuta 2020

RASKAUS JA TUKKA + MAYBEAUTY

 Postaus tehty yhteistyössä Maybeautyn kanssa.

Raskaus on tehnyt mulle fyysisesti kaikenlaista, mutta ennen kaikkea mun tukasta on tullut entinen. Mulla oli jo ennestään ongelmia, että tukkaa lähtee päästä raudanpuutteen vuoksi, mutta nyt sitä lähtee verrattuna aikaisempaan tupla määrä. Olen lukenut jo vuosien ajan facebookissa naistenryhmistä, mitä kaikkea tukalle tapahtuu raskausaikana, mutta en ole koskaan ajatellut sitä omalle kohdalleni. Tukkani kuitenkin KÄRSII ja ITKEE.
Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia takkujen kanssa, mutta nyt on. Toki tukan kuivuuteen vaikuttaa varmasti myös paljon mun pitkä pahoinvointi jakso, jolloin hiukset eivät saaneet kunnolla ravintoa eikä keho nestettä. Tukkani oli juuri elpymässä keväältä, jolloin leikkauksen jälkeen käyttämäni vahvat lääkkeet ja silloinen pahoinvointi, teki tehtävänsä tukalle sekä maksa-arvoille.
Tästä suuresta ongelmasta johtuen aloin käyttää tukkaani kaiken maailman juttuja ja yritin panostaa hiustenhoitoon vielä entistä enemmän.
Olinkin iloinen, kun tällä kertaa Maybeautylta tuli yhteistyötarjous hiusöljystä.

Olin kuitenkin skeptinen tilanteeseen nähden, sillä en millään uskonut, että mikään enää auttaa mua tämän tukkani kanssa ja varsinkin takkujen kanssa. Tällä kertaa päätin, että otan tuotteen syyniin oikein erityisen kunnolla, jotta kerkeän vertailla sitä muihin öljyihin kunnolla. Toisena syynä se, että mulla on ollut hiustenhoitotuotteita PALJON eri merkeiltä ja olen aina tykännyt tukkaani hoitaa, joten tämähän on ihan minun juttu!
Sain tuotteen testiini joulukuun alussa ja siitä lähtien testasin sitä sekä vertailin kotona jo löytyviin tuotteisiin mm. Wellan Professionalsin LuxeOiliin, joka on monen suosima. Oma lemppari öljy on pitkään ollut MorocconOilin, joka mielestäni menee ihan heittämällä ton Wellan ohi. Testiin ottaessa mielenkiintoisinta mulla olikin, että mihin kohtaan tämä tässä minun listalla sijoittuu.


Maybeauty Moroccan Miracle-hairseerumi on siis kevyt, rasvaton hiusöljy, joka sisältää arganöljyä, makeaa manteliöljyä, oliiviöljyä ja pellavansiemenöljyä, jotka kaikki sisältävät hyviä rasvahappoja. Edellä mainitut imeytyvät hiukseen, jotka antavat hiuksille kiiltoa ja hoitavat hiuksia. Seerumia käyttäessä myös tukan luvataan kuivuvan nopeammin antaen pitkän kosteutuksen.


Kuukauden kokeilun jälkeen tämä nousee ehdottomasti Wellan ohi ja on ollut nyt tärkeä osa mun tukan hoitorutiinia. Pidän siitä, miten tämä Maybeautyn tekee tukasta todella ilmavan, pehmeän ja takkujen selvittely on todella helppoa. Mulla on myös kevyt luonnonkihara, jotka tämä seerumi siloittaa helposti. Tukka on öljyn käytön jälkeen semmoinen, että tekee mieli vaan hiplata sitä. Vaikka tokikaan tämä ei hiuksiani pelasta kaksihaaraiselta, sillä niiltä pelastaisi toki vain sakset, mutta tämä on kuitenkin ollut iso pelastus tähän tällä hetkellä olevaan hiusongelmaan. Tuntuu kivalta, kun hiuksia harjatessa ei tarvitse enää pelkää, että takkujen myötä repiä koko tukkaa pois päästäni. 
Tätä on myös super helppo lisätä kuivaan tukkaan eikä tukasta siltikään tuu rasvainen. 

  1. Kuivaa hiuksesi pesun jälkeen
  2. Levitä hiusseerumia latvoihin
  3. Anna seerumin imeytyä ja ylläty lopputuloksesta
Mikäli haluaisit itse päästä testaamaan tätä ihanaa tuotetta, joka ainakin omaan mieleen kovasti on ja yllättyä samalla tavalla, kun minä yllätyin, niin kannattaa nyt käyttää tilaisuus hyväksi ja käydä tilaamassa myös itsellesi kyseinen seerumi. Tästä klikkaamalla pääsette suoraan sivuille ja alennuskoodi on jo lisättynä ostoskoriin. Koodi "adriannehair" oikeuttaa teidät -30% alennukseen 1.2.2020 asti. 
Tuotteissa on myös paljousalennusta: normaalihintaisena tuote maksaa 29€.

Kun ostat 2 seerumia, yhden purkin hinnaksi jää 24,50€
Kun ostat 3 seerumia, yhden purkin hinnaksi jää 23€
Kun ostat 4 seerumia, yhden purkin hinnaksi jää 21€.

Tämän jälkeen saa koodilla "adriannehair" siis vielä sen -30% alennusta.
Ostaessasi siis esim. 3 seerumia, joiden hinta paljousalennuksilla olisi 69€, 
saat ne koodilla hintaan 48,30€.