UUSI LEIKKAUS

Olen heti 2017 vuodesta asti tuonut tuon työtapaturman ja siihen liittyvät tuntemukset esille myös täällä blogin puolella. Kerroinkin tuossa taannoin, että leikkauksessa oltiin taas ja lupailin, että kirjoittelen siitä oman postauksen.
Taustatietona tosiaan sen verran, että peukaloni kärki on amputoitu 8.2017 työtapaturman seurauksena, johon kehittyi hermovaurio. Tästä pääsette lukemaan ensimmäisen postaukseni aiheesta ja tästä toisen postaukseni, joka kertoo laajemmin eämästä asian kanssa.
Leikkausjonoon minut passitettiin jo helmikuun puolessa välissä ja silloin siitä sanan tai kaksi mainitsin jo somessa. Leikkauksen ajankohdasta ei tuossa vaiheessa ollut mitään käsitystä vaan mentiin ajatuksella ”ennen heinäkuuta leikataan”. Kun ilmoitin, että olen toukokuun alussa poissa Suomesta eli silloin en pääse tuli informaatiota, että no ennen sitä ei pääse kuitenkaan. Asennoiduin sitten siihen, että kesälle menee ja harmittelinkin, että kesä menee pilalle.
Tilanne muuttui 18.3 maanantai aamuna, kun sain soittoa, että seuraavalle viikolle peruutusaika kirurgille, että pääsisinkö. Vastasin, että pääsenhän minä, jonka jälkeen makasin tunnin kattoa tuijottaessani enkä edes ilmoittanut kenellekään, en tiennyt miten tai mitä sanoisin. Se ärsytti, turhautti mutta samalla tuntui hyvältä, että sen saakin jo pois alta nyt.
Se viikko meni aika sekavissa tunnelmissa, poistin tulevat työvuoroni, sillä halusin rauhassa valmistella kaiken kotona, että palautuminen olisi sit mahdollisimman mutkatonta ja halusin nauttia vielä vapaista. Tiesinhän minä kuitenkin, että hetkeen en juuri mitään voi tehdä ja vaikeata tulee yhdellä kädellä olemaan. 

 

Leikkauspäivän tunnelmat oli melko sekavat myös enkä juurikaan saanut nukuttua edes yöllä. Sairaalaan päästyä olo vaan paheni, heräämöön päästessä tilanne vaan paheni. Tämän jälkeinen aika sekä leikkaus meni täysin rauhoittavien vaikutuksessa, sillä muuten en varmastikaan olisi selvinnyt. Leikkauksesta en tosiaan muista itse, kun kaksi kysymystä, ensimmäisen sekä sitten sen, että pystynkö itse päättämään, johon vastasin kieltävästi. Tämän jälkeen muistan heränneeni, kun leikkaus oli jo ohi.

 

Pahin osuus oikeastaan oli vasta leikkauksen jälkeen, sillä olin täynnä rauhoittavia sekä muita lääkkeitä, joten päästyäni lähtemään sairaalasta voin erittäin pahoin koko loppu päivän. Vesilinjalla mentiin, sillä mitään en saanut pysymään sisällä. Seuraavina päivinä kivut olivat todella kovat ja elin oikeastaan lääkkeillä. Muutamia päiviä jälkeenpäin otettuani illalla lääkkeet särkyyni pahoinvointini palasi eikä lähtenyt koko yönä. Lopulta päädyin aamulla Peijaksen sairaalaan nesteytykseen. Tämän jälkeen onneksi tie ei ole ollut niin kivinen ja asiat on helpottuneet toden teolla. Kipuja ei enää muutaman viikon jälkeen ole ollut samalla tavalla, kun ensimmäisinä päivinä.

Tilanne tosiaan oli ensimmäiset noin kolme viikkoa se, että en saanut vetoketjuja kiinni, en maitopurkkeja auki enkä tukkaani pestyä edes itse. Luojan kiitos, että oli paljon ihmisiä auttamassa minua.

Nykyään leikkaushaava on parantunut, mutta ei kestä mitään kosketusta. Käsi on edelleen turvoksissa ja kämmenen puolella olevan haavan ympäristö tunnoton, sen toivotaan toki johtuvan vaan turvotuksesta. Peukalon ulkosyrjästä hermon katkaisu ei onneksi tuntoon ole vaikuttanut juurikaan, ainakin tällä hetkellä tunto on lähes normaali.

Kädessä en juuri mitään pysty pitämään ja käden käytettävyys jää sormiin, kämmen on aika lailla pois pelistä edelleen. Sairaslomalla olen edelleen, sillä töihin paluu yhdellä kädellä ei oikein onnistu. Tukankin pesen edelleen yhdellä kädellä, heh. Särkylääkkeitä ei onneksi juurikaan enää tarvita, sillä käteen koskee pelkästään koskiessa suurimman osan ajasta.
Ihmiset on kyselleet, ihmetelleet ja kommentoinut paljon. Se on ymmärrettävää eikä mua haittaa kertoa ja selittää. Eniten tässä tulee vain esille ihmisten tahdittomuus sekä ajattelemattomuus, sillä monesti olen saanut kommentteja, kuinka on helppoa olla vaan sairaslomalla, nukkua pitkään ja olla tekemättä mitään. No ei muuten ole, ei ole kivaa olla tekemättä mitään, koska EI VOI tehdä kunnolla mitään. Se on ehkä kivaa silloin, kun se on oma päätös, mutta minulle se ei ole vaan ”pakotettu” asia. En voi lähteä salille, kun haluan enkä mennä hakee kaupasta isompaa satsia ruokaa, sillä käsi ei kestä ja yhdellä on vähän hankalaa. Ei ole myöskään millään tasolla mukavaa olla riippuvainen muista ihmisistä, sillä ei pärjää itsekseen. Esimerkiksi nyt joudun pyytämään edelleen apua lakanoiden vaihdossa, sillä yksin se ei onnistu. Tuntuisiko se kenestäkään loppupeleissä kivalta, että joutuu pyytämään apua noin yksinkertaisessa ja arkisessa jutussa? Enpä usko. Pointtini siis on se, että kannattaa miettiä aina pintaa syvemmälle eikä vain vetää johtopäätöksiä, vaikka sen somen perusteella.
Nyt parannellaan ja toivotaan, että käsi lähtee paranemaan ja uutta neuroomaa kämmenen puolelle ei synny, sillä sinne hermopää upotettiin.

Toivon, että tämä avasi asioita edes vähän ja mikäli jotain kysyttävää vielä ilmestyy niin saa rohkeasti tulla kyselemään, vastaan mielelläni :)

YKSIN MATKUSTELU

Elämäni tavallaan ensimmäinen reissu yksinäni oli tammikuussa Teneriffalle. Toki vastassa oli tuttu henkilö enkä ihan kokoaikaa ollut yksinäni, mutta pyörin kuitenkin yksinäni ympyrää siellä sun täällä. Täytyy sanoa taas kerran, että reissu oli yksi parhaimmista päätöksistäni mitä olen tehnyt.  Matka oli täysin erilainen, kun kaikki tähänastiset matkani ja pelkästään hyvällä. Toki en ole hirveämmin aikuisiällä matkustellutkaan ja suurin osa reissusta on tullut yleensä tehtyä perheen kesken, joten vähän ehkä myös vaikeata vertailla.

Koko idea postaukseen lähti siitä, että moni on ollut samoilla seuduilla viime aikoina ja olen katsellut kuvia sekä videoita ja tullut joka kerta niin tuttu fiilis. Mistään muista kohteista mulla ei ole ikinä tullut vastaavaa fiilistä jälkeenpäin. Sitten tajusin, että tällä kertaa reissulla mä oikeasti tutustuin siihen mitä ympärilläni on, kävelin paljon ja tutkin just niitä paikkoja mitä itse halusin. Pysähdyin ottamaan kuvan rauhassa ilman, että olisi tarvinnut sanoa toiselle, että ”odota, mä nappaan kuvan”. Sain pysähtyä vaikka aina metrin välein eikä tuntunut, että joku kärsimättömänä odottaa, että joko saa lähteä jatkamaan matkaa. Samalla vähän myös ehkä itsestä tuntuu, että omien kuvien takia ei viitsi toisen antaa odottaa ikuisuutta.

Itse koin parhaaksi jutuksi sen, että sain vain haahuilla missä huvitti eikä tarvinnut ottaa muita huomioon. Käännyin juuri sille kadulle mille mieli teki, käväisin siinä kaupassa, jossa mieli teki ja istuin alas juomaan lasillisen just silloin kun musta tuntui siltä. Sain juoda, syödä, shoppailla, istua just silloin kun itse halusin. Istahdin rannalle ja kuuntelin musiikkia, täydessä rauhassa. Ajattelin omia ajatuksia eikä kukaan häirinnyt minua. Parasta ehkä olikin se, että sain keskittyä ihan vain itseeni eikä mikään voinut tavallaan häiritä sitä. Ei muut ihmiset, ei netflix eikä ihan niin paljoa somekaan, kun normaalisti. Oli mahtavaa mennä aina aamupäivästä istumaan rannalle lukemaan kirjaa ja seurailla muita ihmisiä. Vaikka olisi ollut pilvinen keli, menin silti istuu sinne nurmelle lukemaan. Se oli se mikä teki vaikutuksen muhun, se vapaus vaan mennä ja istua lukemaan.

Yksin matkustelussa on tietenkin omat vaaransa ja huonot puolensa. Itse en tällä kertaa niitä huonoja puolia kokenut, kun jonkun verran kuitenkin oli ns. taattua seuraa. Yksin matkustaessa kannattaa kuitenkin muistaa heti alussa pohjustaa turvallisuuttansa sillä, että kertoo läheisilleen matkasuunnitelmansa ja olla yhteydessä kotona oleviin. Ei kannata myöskään liikkua ihan pimeillä sivukaduilla sekä kannattaa katsoa aina tarkkaan mistä kulkee, jotta ei eksy. Itse harvoin olin paljoa ulkosalla illalla, joten sen suhteen itsellä oli helppoa. Mikäli menee jonnekin istumaan iltaa niin kannattaa pitää ehdottomasti erittäin hyvää huolta juomastansa, varsinkin yksin ollessani. Itselle kävi köpelösti, vaikka en ollut edes yksin ja sain tämän takia kokea espanjalaisen sairaalankin matkalla.Toki yleisesti varovainen kannattaa olla ulkomailla aina, oli yksin tai porukalla liikenteessä. Maalaisjärki matkassa pärjää jo pitkälle!

Jos harkitset yksin matkalle lähtemistä niin kannattaa ehdottomasti antaa yksin matkustelulle mahdollisuus. Aina voi aloittaa vaikka pelkästään pitkästä viikonlopusta jossain lähellä - Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa. Pääsee näkemään viihtyykö yksinään vai tarviiko välttämättä jonku kaveriksi jakamaan matkakokemuksia. Yksin matkustellessa kyllä tosin löytää helposti juttukavereita ja yksin ei tarvii jäädä, mikäli itse vain on aktiivinen ja sosiaalinen. 

Suosittelen yksin matkustamista kyllä kaikille, siinä löytää niin paljon itsestänsä ja on hyvin aikaa tutustua myös itseensä ♥