Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Häiden suunnittelu vallitsevassa tilanteessa

Mä en ole juurikaan häiden suunnittelua tai häihin liittyviä asioita täällä ylipäätään avannut, mutta moni morsian on ollut viime sekä tänä vuonna vaikean tilanteen edessä. Tilanne on ollut kiitos koronan stressaava ja välillä on turhauttanut oikein toden teolla. 

Mentiin kihloihin syyskuussa 2019 ja hääpäivämme valikoitui samana päivänä, kun saatiin tietää raskaudesta. Oltiin 2019 loppuun mennessä valittu ja varattu hääpäivä, pitopalvelu sekä kirkko eli suurimmat jutut oli päätetty. 2020 alkuvuodesta saatiin lupaus myös kuvaajasta, meikkaajasta ja kampaajasta. Kaasot ja bestmanit oli valittu ja kaikki hyvällä mallillaan. Ei tietoakaan stressistä.

2020 keväällä iski tämä korona, mutta ei sitä silloin viimeisillään raskaana tai vastasyntyneen kanssa sen kummemmin ajatellut. Kesällä ja syksyllä kauhistelin 2020 morsianten puolesta ja ajattelin, että huh onneksi omat häämme on vasta reilu vuoden päästä. Kyllähän 2021 kesällä elämä olisi jo normaalia.. Häitä juhlittaisiin myös vuoden 2020 edestä ja sitä rataa. 

Hääryhmiä seuratessa on saanut kuitenkin huomata, että tilanne ei ole tämä. Monet ovat joutuneet siirtämään häitään alkuvuodelta ja moni on tehnyt päätöksen siirrosta myös loppuvuoden häistä.

No mites sitten me?
En miettinyt häiden siirtoa ollenkaan, kunnes päästiin helmikuuhun ja tilanne oli käynyt melko rajuksi. Pitäisikö siirtää, pitäisikö pitää eri porukalla? Mitä pitäisi tehdä?
Siirto tuntui helpottavan tilannetta, mutta samalla hankaloittavan. Ensi kesänä tilanne melko todennäköisesti olisi huomattavasti parempi, ihmiset olisivat rokotettuja jne, mutta millä todennäköisyydellä kaikki kolme tärkeintä saadaan sovitta samalle päivälle 1,5 vuoden varoitusajalla? Pitopalvelu, kirkko tai juhlapaikka.. Miten pysyisin 1,5 vuotta samoissa mitoissa, jotta mekko menisi vielä ensi kesänäkin?

Näihin ajatuksiin asti olin myös ajatellut, että mulla ei olisi tietynlaista visiota hääpäivästä tai en toivoisi tietynlaisia juttuja siltä päivältä. HÖPÖHÖPÖ! Tajusin, että kun tätä päivää on suunniteltu jo vaikka kuinka pitkään, niin siitä on jo omat visiot ja niistä ei halua enää luopua. Sen tärkeän päivän merkitys korostui uudella tavalla, kun tajusi, miten tärkeä se oikeasti on.

Siitä huolimatta otin selvää mikä olisi sellainen päivä ensi vuonna, jolle nuo kolme isoa kokonaisuutta saisi mahdutettua. Kuvittelin löytäväni päivän ja puhuttiin kuvaajankin kanssa jo, että miten vieraille siirrosta ilmoitettaisiin. Kunnes.. päivä ei käynytkään juhlatilalle ja poiketen edeltävästä selvisi, ettei siirto olisikaan veloitukseton. Tilanne olisi mennyt peruutus+uusi varaus tyylillä, joka tarkoittaisi maksetun varausmaksun menettämistä ja lisäkuluja, sillä ensi vuoden tilavuokra on jo 200€ kalliimpi. Kyseessä olisi melkein 1000€ lisäkulut, joka on paljon.
Tässä vaiheessa mietin sitten seuraavana vaihtoehtona, että etsitään kokonaan uusi juhlatila. Noh? Eihän niitä enää ole vapaana ensi kesälle, ei ainakaan yhtäkään sellaista, joka sopisi meidän tarpeisiin.

 Itse en pidä vaihtoehtoa tänä vuonan vihkimistä ja juhlien siirtoa, sillä jotenkin koen niiden olevan yksi iso kokonaisuus ja haluan, että vieraat voivat nauttia sekä vihkimisestä että juhlista ja että ne sijoittuvat samalle päivälle. Mikäli kirkossa on vielä rajoitukset niin ollaan harkittu myös juhlatilalle vihkimisen striimausta.

Tässä vaiheessa syntyi päätös, että häät pidetään tänä vuonna alkuperäisten suunnitelmien mukaan sillä porukalla, jolla se onnistuu. Päätös helpotti stressiä, sillä se jahkailu meinas saada mut hulluksi.
Kesällä varmasti tilanne on, viime vuoden tapaan, parempi ja meidän häihin mennessä varmasti moni on saanut jo rokotteensa. Ymmärrän, että varmasti on ihmisiä, jotka tulee jäämään häistämme pois ja esimerkiksi omat sukulaiseni Virosta jäävät tilanteen vuoksi pois juhlista. Tiedän kuitenkin, että saamme paikalle ainakin suurimman osan meille tärkeistä ihmisistä ja se on meille tärkeintä. Ollaan sen lisäksi myös suunniteltu asiat niin, että pystymme ottamaan myös juhlissa huomioon vallitsevan tilanteen.

Korona aiheuttaa monelle hääparille tällä hetkellä isoa stressiä ja laittaa isojen päätösten eteen. Tietenkin mikäli tilanne yhtäkkiä pahenisi taas täytyisi tilanne arvioida uudestaan ja siirtää sitten häät vaikka sinne vuodelle 2023. Vaikeinta tästä tilanteesta tekee se, että se ei ole omissa käsissä yhtään eikä sitä voi ennustaa. 

Haluan sanoa tsempit kaikille, jotka painii samojen ongelmien kanssa! Muistakaa myös, että on ihan ok harmitella, mikäli olette joutuneet häitänne siirtämään tai poikkemaan alkuperäisestä♥

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti