Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

lauantai 2. maaliskuuta 2019

AINUTLAATUINEN JÄRVISYDÄN


Olen pitkään haaveillut lomasta Järvisydämessä, ihaillut muiden kuvia sieltä ja sitä, miten kaunis paikka se onkin. Toiveitani oli kuunneltu ja näin myös pitkäaikainen toiveeni toteutui – pääsin minilomalle Järvisydämeen. Reissu onnistui lyhyellä varotusajalla, kun ei ollut pakollista mennä juuri viikonloppuna vaan oli mahdollisuus lähteä myös arkena. Viikonloput Järvisydämessä on melko pitkälti loppuunmyytyjä – enkä ihmettele yhtään, että miksi!




Yövyttiin omassa ns. mökissä, joka oli aivan upean näköinen. Sisältä kaikki oli puuta ja kiveä, mikä sai aikaan ihanan tunnelman. Mökistä löytyi myös takka, joka oli myös kiva lisä ja toi kivasti lämpöäkin. En hirveästi mökistä sisältä kuvia napsinut, joten jos kiinnostaa voi käydä kurkkaamassa Instagramista löytyvän videon. Järvisydän mökkeineen ja rakenksineen on söpö pieni kylä, jonka kauneutta järvi vielä tehostaa.


 

Ensimmäiselle illalle oltiin varattu pöytä Ravintola Piikatytöstä, jossa päästiin testaamaan Kievarin tulimenu. Omat ruokatottumukset kun on mitä on, olin aluksi melko skeptinen ruuan suhteen, mutta yllätyin todella positiivisesti. Mahdollisuus on valita kasvis, kala tai liha menu, joista itse päädyin lihaan.
Alkupalana oli kylmäsavulohirulla, metsäsienikeittoa sekä pariloitua munajuustoa ja salaattia. Itse yllätyin keitosta todella, sillä en ollut aikaisemmin ikinä syönyt mitään sienikeittoa, mutta tämä oli super hyvää! Pääruokana tosiaan liha menussa oli häränlihaa BBQ kastikkeessa ja lisukkeina timjamiperunaa, juustopyrettä sekä karpaloita. Itse en ole kova syömään punaista lihaa, joten yllätyin tästäkin todella positiivisesti. Liha oli todella maukas ja kastike erittäin hyvää, perunat veivät kielen mennessään!
Jälkiruokana oli Creme Brüleetä sekä sorbettia, joka myös oli aivan mahtava kokonaisuus.

 

Päärakennus sekä ravintolakin olivat kumpikin todella tunnelmallisia ja kauniita. Sielläkin vallitsi selvästi puu ja kivi teema, joka sopii kyllä tuonne mainiosti. Ravintolasta en valitettavasti tullut ottaneeksi kuvaa, mutta rauhallinen musiikki, iso takka ja tunnelmallinen valaistus takasivat kyllä nautinnollisen illallisen hyvän ruuan parissa.


Viimeisenä mutta ei yhtään sen vähäisempänä SPA. En ole ollut mikään mieletön spassa lilluja oikein koskaan, sillä usein koen veden sekä lämpötilat liian kylmiksi. Täällä onneksi sisälämpötila salli tämmöisen vilukissankin nauttia olostansa, vaikka vesi olikin ”viileää”, eihän se siis oikeasti ollut, mutta minkäs teet, kun on näin vilukissa. Kylpylästä löytyy useita eri saunoja mm. höyry- sekä infrapunasauna, suihkukone, jossa 5 erilaista suihkua sekä suolahuoneet. Lapsille on myös erillinen allas, joka on lasiseinän takana, joten kylpylässä säilyy silti rauhallinen tunnelma, lapsista huolimatta. Aikuisille löytyy iso allas, jossa useita vesihierontapisteitä, poreamme sekä ulkoallas, josta näin talvisin löytyy avanto. Yläkerrasta löytyy myös pieni baari/kahvila, josta saa makuvesiä, teetä sekä pientä naposteltavaa, jotka kuuluivat hintaan. Myös erikseen saa ostettua viiniä, drinkkejä, virvoitusjuomia sekä jäätelöä.

Tilat olivat erittäin kauniit, siistit sekä tunnelmalliset. Altaiden vierestä löytyi paljon penkkejä sekä makuualustoja, jos välissä halusi käydä lepäämässä. Kahtena viimeisenä tuntina ennen sulkua sai myös juomia tulla nauttimaan yläkerran baarista altaille.


  
Täytyy sanoa, että paikka oli todella mieleenpainuva ja ainutlaatuinen. Lähtisin milloin tahansa uudestaan, varsinkin kesällä olisi mielenkiintoista päästä testaamaan paikka. Ehdottomasti voin suositella kaikille, jotka on joskus lähtemistä pohtinut ja kylpylöissä viihtyy. Me yhdistettiin matkaan myös käynti Savonlinnassa, joten kun autolla lähtee, pääsee helposti näkemään myös esim. Mikkeliä sekä Savonlinnaa. 

Levänneenä ja onnellisena takaisin arkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti