Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

PRESET KAUPPA

Kyprokselta on nyt kotiuduttu ja Pafos postauksia tulossa pian, mutta ennen sitä ajattelin tulla päivittämään tänne hieman erilaisella asialla. Tämän päivän aiheena on siis presetit!
Mä en itse ole mikään tietokonevelho ja kaikki videoiden ja kuvien muokkaamiset on ollut mulle iso juttu oppia, vaikka pikkuhiljaa sitäkin alkaa ymmärtämään yhä paremmin. Mitä enemmän olen kameralla kuvannut, sitä enemmän yleensä tulee opittua myös kuvanmuokkauksesta.
Sitten on kuitenkin päiviä, jolloin ei vaan jaksa panostaa tai käyttää aikaa siihen kuvien muokkaamiseen ja siihen tarkoitukseen presetit on oikein oiva ratkaisu!


Asiasta tulin kertomaan tänne siksi, että mulle ihan uutena juttuna löytyi sivusto, jonne on koottu todella paljon erilaisia ja todella hyviä sekä monipuolisia presettejä. Aikaisemmin olen katsellut vähän sieltä sun täältä, mutta en oikein ole uskaltanut edes lähteä hankkimaan, kun kyseessä on ties mitä sivuja ollut. Kyseessä siis on Preset kauppa, josta löytyy erikseen sisustukseen, ruokaan, lifestyle, lomailuun ja kaikkeen mahdolliseen erilaiset presetit, joten varmasti jokaiselle löytyy omansa.


Tein vertailuksi useampia kollaaseja preseteistä, joita mulla on itselleni käytössä, jotta vähän näkee millaisia nämä presetit ovat. Kaikista minulla ei vielä kokemusta ole, mutta kun joku uusi kokoelmaani lisääntyy, siitä löytää todennäköisesti myös instagramin puolella kuvia ja uusia kollaaseja. Presetit on todella helpot käyttää ja niiden tallentaminen Lightroomiin on super yksinkertaista. Mukana tulee tosi hyvät ohjeet, heiltä saa sähköpostitse apua, netti on myös pulloillaan ohjeita ja multakin saa halutessaan tulla kyselemään, mikäli jotain epäselvyyksiä ilmenee lataamisessa.
 Sivuille tosiaan pääset siis TÄSTÄ.
 Tällä hetkellä verkkokaupassa on myös TARJOUS
Ostamalla 3 presettiä, saat yhden ilmaiseksi.
Koodi alennukseen löytyy nettisivuilta yläreunasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti