Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

tiistai 17. maaliskuuta 2020

VIIMEINEN RASKAUSKOLMANNES

Tuntuu, että siitä, kun olen tehnyt raskaustestin on ikuisuus, mutta samalla tuntuu, että se oli vasta eilen. Aika on mennyt samalla todella nopeasti, vaikka samalla todella hitaasti. Viimeistä kolmannesta ollaan kuitenkin menty jo melkein viikko, sillä ylihuomenn hypätään jo rv30(29+0) - hullua! Muistan lähinnä, kun vasta odoteltiin, että edes ensimmäinen kolmannes olisi taputeltu.

Edessä on siis enää alle 80 päivää ja toivon kovasti, että meillä saavutaan maailmaan jo ennen kesäkuun alkua. Enkä myöskään pistäisi pahakseni jos tämä reilu 2 kuukautta menisi nopeasti, kun se ei järin pitkä aika olekaan. Mutta niin se vaan taitaa mennä, että loppua kohden aika hidastuu.. Meillä onneksi on uuden asunnon kanssa puuhailua ja tosiaan se muutto vielä, joten ehkä tekemistä riittää. Peitto neulottavana ja vaunulelut virkattavana vielä myös.


Raskaus on ollut mulle vaikea, vaivaa vaivan perää jatkuvasti ja täytyy myöntää, että kyllä omat voimat alkaa olemaan melko loppu ja toivoisin kovasti, että se pieni olisi täällä jo meidän kanssa. Meillä on jo periaatteessa kaikki valmiinakin, lukuun ottamatta uutta asuntoa, joten hankintojakaan ei enää juurikaan ole edessä.

SELKÄKIVUT
Osasin odottaa, että vatsan kasvaessa selkäkipuni tulisivat vaivaamaan minua, mutta odotin kipuja alaselkään, sillä sieltä se skolioosin mutkakin löytyy. Totuus on kuitenkin se, että pahin särky on ristiselässä sekä lapojen välissä ja koska mun treenit on mielettömän säryn ansiosta tauolla siihen liikkeen saaminen on hankalaa. Osteopaatilta onneksi olen nyt saanut apuja, myös lonkankoukistajien avaamiseen, joiden on hyvä olla ilman lukkoja sitten synnyttämään mentäessä.
Kipu alkaa kuitenkin olemaan melko lamaannuttavaa ja joskus on päiviä, kun tuntuu, että koko rangan kannatteleminenkin on hankalaa. Särkylääkkeet ei auta eikä niitä paljoa voisi syödäkään, tukivyö ei jeesaa, hieronta saattaa jeesaa päiväksi tai sitten pahentaa seuraavaksi päiväksi oloa entisestään. Eniten huolestuttaa, että miten selviän tämän kanssa vielä loppuun asti ja kävelenkö enää edes toukokuussa.

MIELIALOJEN VAIHTELU
Mun mielialojen vaihtelu tulee varmasti melko pitkälti siitä, että mulla on todella hankalaa olla mun vaivojen ja särkyjen kanssa. On päiviä, kun heti herätessä särkee ja kolottaa joka paikkaan, jolloin oikeastaan koko loppupäivä on pilalla. Hormonit on ainakin saaneet aikaiseksi sen, että itku tulee nykyään huomattavasti herkemmin, vaikka normaalistikin olen todella tunteellinen.

RASKAUSIHOTTUMA
Mulla on määrittelemätön ihottuma jatkunut nyt tammikuusta asti ja välillä se on parempana ja välillä huonompana. Ihottuma ilmenee todella kuivana ihona ja kutinana, jonka seurauksena ilmenee sitten taas mustelmia, sillä raavin niin kovaa. Olen käynyt Helsingissä Iho- ja Allergiasairaalassakin tutkittavana, jolloin multa otettiin myös koepala ja verikokeet on otettu useampaan otteeseen. Syytä eikä apukeinoja ei löydy. Joskus kutina ja ihottuma on niin paha, että voisi luulla, että kohta vuotaa verta, kun raapii niin kovaa ja toisinaan kutinasta ei ole tietoa viikkoihin.
Nyt seuraillaan tilannetta ja tarvittaessa otetaan taas uudet verikokeet, jos tilanne kääntyisikin raskaushepatoosiksi.

VAUVAN LIIKKEET
Mä olen jostain rv20 asti tuntenut liikkeet vatsan päältä ja meillä ollaan aina oltu tosi vikkeliä ja voimakkaita. Koin sen tosi positiiviseksi asiaksi, että liikkeet on niin vahvoja ja jatkuvia - olihan se kivaakin, kun sai tuntea mitä toinen puuhailee. Asia muuttui kuitenkin negatiivisemmaksi, kun babe vaihtoi asentoa, jolloin en tuntenut liikkeitä lähestulkoon ollenkaan kahteen ja puoleen päivään. Aiemmista vahvoista tuntemuksista johtuen en myöskään osannut erottaa näitä tavallisia hentoja enää. Kävin synnärillä ja lähestulkoon heti, kun käyrille pääsin alkoi vatsassa kunnon jumppa niin, että vatsa heilui. Nyt ollaan palattu jo tuttuun ja turvalliseen rytmiin takaisin.

HEMOGLOBIINI
Joulukuun tienoilla multa mitattiin ferritini mun aikaisempien ongelmien takia sen kanssa eikä tarvinnut asiasta onneksi edes tapella. Tällöin mun hemoglobiini oli vielä ihan normaali, mutta nyt se on lähtenyt hurjaan laskuun ja sain jo Iho- ja Allergiasairaalalta merkinnän, että "anemiaa hoidetaan neuvolassa". Tällä hetkellä asialle ei ole tehty vielä mitään, sillä mä en tosiaankaan purkista rautaa pysty syömään laisinkaan, joten kotikonsteja ei oikein ole. Saa nähä mikä tilanne on kuun lopussa, kun on seuraava neuvolakäynti.
Mieletön väsymys minua ainakin vaivaa.. 


RASKAUDEN SISÄISTÄMINEN
Tuntuu, että vaikka tässä ollaan jo 30.9 asti tiedetty raskaudesta ja uudesta tulokkaasta niin ei sitä siltikään millään pysty sisäistämään. Melkein joka viikko totean, että nyt mä sen älysin eli se on silti aina vaan yhtä vaiheessa. Kyselin tästä asiasta myös instagramin puolella ja vähemmistöä oli ne, jotka ovat hoksanneet heti raskausaikana, että kyllä sieltä ihan oma lapsi on tulossa. Moni kirjoitti, että, kun vauvan vihdoin sai syliin niin sen vasta ymmärsi kunnolla, toiset sanoivat, että sen käsitti vasta, kun oli kotiutunut sairaalasta. Niitäkin vastauksia tuli, että meni kuukausia aikaa sisäistää, että on ihan oikeasti äiti ja se on ihan oma lapsi.
Saa nähdä missä vaiheessa sen tulee itse sitten täysin ymmärtämään.


Äitiysloman alkuun on vielä reilu kuukausi aikaa, vaikka mun tilanteessa sillä ei juuri merkitystä olekaan, kun olen kotona kuitenkin jo eläkkeen tähden. Sen suhteen miten ja milloin jään koulusta äitiyslomalle en ole vielä päätöstä tehnyt. Neuvolakäyntejäkään ei ole enää juurikaan jäänyt, synnytysvalmennukset taas peruttu vallitsevan tilanteen vuoksi.
Nimi asia on meillä jokseenkin vihdoin hallinnassa, ollaan nimittäin löytänyt jopa kaksi nimeä, joista toivotaan toisen sopivan meidän pienelle, se jääköön nähtäväksi silloin. 

Nyt aion keskittyä tosiaan käsitöihin, koulutehtäviin ja toivon, että kelit tässä alkaa paranemaan niin pääsee ulos käppäilemään, jotta saa edes hieman liikettä kehoon. Jos näillä eväillä päästäisiin nopeasti siihen ajankohtaan, kun Mini on jo maailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti