Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

perjantai 30. joulukuuta 2016

VUOSI 2016

Vuosi 2016, 366 päivää.. niin paljon fiiliksiä, niin hyvää kuin pahaa. Ihan alkuun voin jo sanoa että suurin osa jotka mut tietää tai mua on jossain seurannut, tietää jo valmiiksi ettei mulla mikäänn erityisen positiivinen asenne tästä vuodesta ole. Ja näinhän se on, tämä vuosi on ollut ehdottomasti mun hulluin ja pahin vuosi mitä oon kokenut. Löytyy tästäkin vuodesta kuitenkin jonkun verran mukavia juttuja.
Vuosi 2016 on ylivoimasin varmasti mun shoppailun ja oman henkisen kasvun osalta. Shoppailu tuli erityisen läheiseks sydäntä alkuvuodesta ja henkisesti on ollut pakko kasvaa kaiken sen myötä mitä vuos on tuonut eteensä. Vuoden aikana oon kuitenkin saanut myös lisää mustetta ihooni, jopa kahdesti.


Ensimmäisen tämän vuoden puolell kävin hakemassa jo maaliskuussa. Evelinin syntymästä asti tiesin että siitä tatuoinnin käyn ottamassa. Idea kehittyi aika äkkiä, sillä olin syntymästä asti kutsunut häntä prinsessaksi niin kruunu tuntui melko luonnolliselta.
Kokemuksesta sen verran että se oli ihan _kamala_, sattu aivan pirusti!


Toinen liittyy myös mun yhteen lemppari tyttöön tässä maailmassa. Nimittäin parhaan ystävääni, kummitätini tyttäreeseen, naiseen joka on mulle kun oma sisko, kuin kallio johon voin luottaa aina.


Toukokuun alussa oli niin kauniit säät et käytiin nauttimassa ensimmäistä kertaa Linnamäestä. Vaikka lähtö itelle tuli täysin puskista niin eik sitä voinut todellakaan väliin jättää. Reissu jäi melko lyhyeksi, sillä neiti nukahti junaillessa, mutta ensi vuonna taitaa tulla jo hieman pidempi reissu Linnamäelle kun ikääkin on enemmän!


Heti perään toukokuun alussa käytin tyttöjen kanssa nauttimassa Tallinnassa ihanasta säästä, shoppailusta ja juomista. Sekin oli aika extempore reissu kun päätettiin vaan että lähdetäänpä muuten vähän käväisemään meren toisella puolen.


Keväällä myös maailman upein ystäväni sai lakin päähänsä ja pääs elämässä taas hitusen verran eteenpäin. Itseltä jäi päättäreiden juhliminen ihan kokonaan pois, mutta sentään pääsin onnittelee tätä mimmiä ja olemaan ylpee siitäkin.


Sit mun ihan ehdottomasi lempparein juttu tältä vuodelta! Kävin tosiaan heinäkuussa hyppäämässä laskuvarjohypyn ja ai että! Ihan super huikee kokemus ja voisin mennä hyppäämään uudestaan ihahn millon tahansa. Ennen tätä pelkäsin korkeita paikkoja ihan julmettoman paljon, nyt alan handlaa nää korkeudet jo. Tuo siis auttoi asiaan ihan super paljon! Hupi ja hyöty yhdistyi.


Kävin heinäkuun loppu puolella myös toista kesää putkeen jo Bulgariassa. Kultahietikko vei mun sydämen viime vuonna ihan täysin, niin tosin tapahtui tänäkin vuonna. Lähden ehdottomasti vielä joskus takaisin, mutta ensi kesäksi ajattelin että voisi ehkäpä valita uuden kohteen.


Weekendit oli taas huikeet niin kuin aina, itse viikonloppu oli myös mun elämän kannalta todella kohtalokas. Mutta mulla oli onneks mimmei jotka auttoi mua senkin kanssa, tanssitti laulatti ja halas mua.


Syyskuussa kävin tsekkaa Valerian kanssa tämän maailmankuulun Justin Bieberin. Kyllä äijä laulaa osaa, myös livenä. Show oli huikee ja seura oli ihanaa joten ilta oli hyvin onnistunut. Oli kyllä rahan väärti tuo keikka, vaikka en mikään fani olekaan. Justin Bieberin keikasta mulla on myös erillinen postaus täällä ja sen pääsee lukemaan klikkaamalla TÄSTÄ


Oma koti on yks ehdottoman isoimmist jutuista tänä vuonna. Nyt kun täällä on ihan just asustellut kolme kuukautta niin oon niin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tää on niin ensi sekunnilta tuntunut omalta kodilta että eihän tätä tyytyväisempi voisi edes olla.


Kävin lokakuussa katsomassa elämäni ihan ensimmäistä kertaa taitoluistelua, oli melko erilainen kokemus. Laji on itelle aika rankka, nimittäin herkistyn niin pahasti et hyvä etten pillittänyt siellä katsomossa. Kyseessä tosiaaan oli Finlandia Trophy kisat, joista oon myös tehnyt erillisen postauksen, minkä löydät TÄÄLTÄ


Marraskuun puolivälissä tehtiin uusi shoppailureissu Viron puolelle, koska oli pakko käydä käyttämässä lahjakortti ettei se jää käyttämättä. Oli ihan huikea reissu, ihan super hotelli ja tosi ihana viikonloppu. Jos viikonlopusta, hotellista yms haluaa lukea lisää, niin klikkaa tästä ja lukeakseen osan kaks niin tästä. 


Vuoden loppuun mahtui vielä yksi 22h risteily poikien kanssa. Oli varsin mielenkiiintoinen kokemus tuokin, sai taas leikkiä äitiä ja pitää huolen kaikista. Mutta sain ainakin käydä Viron pujolella ruokakaupassa! :D


Tää vuosi on ollut niin paha vuoristorata etten edes tiedä miten ei oo tullu paha olo. Tai no, sit kun alkaa miettimään niin sekin on koettu. Vaikka tää vuosi onkin ollut ihan järkyttävä, niin ensi vuodesta tulee ihana, vaikka rankka vuosi onkin tulossa. Ehdottomasti uuteen  vuoteen lähdetään positiivisella ja motivoituneella asenteella. Olen kuitenkin super kiitollinen kaikille jotka tänä vuonna on ollut mun tukena, auttanut mua ja ihan vaan ollut läsnä mun elämässä. Ootte parhaita ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti