Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

torstai 5. tammikuuta 2017

JOULULAHJAT

Hyvää uutta vuotta kaikki! 

Nyt kun vuosi on vaihtunut ja joulukin jäänyt taakseen, on hyvä palata takas joulun pariin, haha. Oikeesti tämän postauksen piti ilmestyä tänne jo aikaisemmin, mutta olen koko viikon vaan levännyt, siivoillut ja hoitanut koulujuttuja. 
Tosiaan tarkotus oli palata tänne kera joululahjojen postauksen, nimittäin sain tänä vuonna ihan super kivoja lahjoja ja ihan super käteviä. Lahjoja tuli paljon, joten kaikkea ei tullut tänne kuvattua, mutta kakki lahjat olivat todella ihania, joten kiitos kaikille :) 

 Tästäkin kuvasta puuttuu Elisan antamat lahjat kokonaan kun ne oli jo niin kovassa käytössä.. :D 


 Sain tänä vuonna tosi paljon kosmetiikka juttuja, mikä oli ihan super kiva. Niitä tarvii aina ja niitä ei voi koskaan myöskään olla liikaa, vaikka välillä mietinkin että onkohan mulla liikaa kaikkea. Osa oli tehnyt tutkimustyötä ja osa oli osunnut muuten vain tosi hyvin oikeaaseen lahjojen suhteen. 

 
Sain myös tyyliin liittyviä juttuja. Guess on mun tapauksessa aina aivan nappivalinta ja uutta pikkulaukkua olin  juuri alkanut katsomaan, joten sekin tuli just oikeaseen aikaan. Näiden lisäksi sain myös ensimmäisessä kuvassa näkyvän neuleen, josta mulla ei valitettavasti ole kuvaa. 


Sain myös tosi paljon kaikkea kivaa kotiin liittyvää, niitä juttuja puuttuu tosin kuvista, mutta sain ihania pöytäliinoja ja vaikka mitä! On se vaan ihanaa asua omassa kodissa, kun saa sisustaa. Kaikelle ei vielä ole keksitty paikkaa tai käyttöä, mutta kunhan tätä asuntoa saa taas pikkuisen laitettua, voin päivittää tännekin ilmettä. 


Kaiken lopuksi sain vielä vähän viihdettä, kumpaakin näistä olinkin toivonnut. Kirjaa en ole saanut vielä auki, sillä nenä on ollut vaan noissa filosofian kirjoissa, mutta kunhan pääsen lukemaan tuon, tuun kertomaan oliko lukemisen arvoinen!

Saitteko  muut yhtä käytännöllisiä ja hyviä lahjoja? :) 
 

1 kommentti:

  1. Kivan oloisia lahjoja :)
    Kerro ihmeessä oliko tuo kirja hyvä kun oot saanut sen luettua! :)
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

    VastaaPoista