Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

maanantai 17. lokakuuta 2016

Finlandia Trophy

Mun piti viime maanantaina tulla kertomaan teille mun sunnuntaista, mutta sitten se jäi täysin unholaan.. Tässä sitä kuitenkin nyt ollaan ja pääsen pienestä viivästyksestä huolimatta kertomaan teille missä olen ollut!


Finlandia Trophy, siellä minä kävin! Olin siis tosiaankin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa taitoluistelua, saatika sitten taitoluistelukisoja. En kuitenkaan kadu ollenkaan että sinne menin ja siellä kävin, kokemuksena oli erittäin mieluisa.


Taitoluistelu ei kuitenkaan ehkä ole kahdesta syystä ihan mun laji.. Ensinnäkin siksi että sain aina pienen sydänkohtauksen kun joku kaatui tai edes meinasi kaatua. Arvostan kyllä suuresti niitä siellä jäällä olevia, itse en uskaltaisi noita kaiken maailman piruetteja ja hyppyjä ikinä vetää.


Toinen syy ilmeni oikein kunnolla kun parit saapuivat jäälle.. Tunnelma ja musiikki tekivät tehtävänsä, joten siellä mä sitten vollotin. Tiesin olevani herkkä, mutta en koskaan olisi ajatellut tai kuvitellut että itken taitoluistelua katsellessa.
Kokemus oli ihan huikea, vaikka en oikein itse lajista mitään tiedäkään ja en ihan pisteytystä ymmärtännytkään. Voisin jopa lähteä toistenkin katsomaan, vaikka eihän tuo edes mikään mun ykkös laji oo koskaan ollutkaan!

Suosittelen kaikkien, joita edes vähän kiinnostaa, niin käydä katsomassa jos vain on mahdollisuus. Ylipäätään kannatan tekemään asioita, jotka eivät ehkä ole ihan semmosia, mitä yleensä tekee, mutta jotka herättävät kuitenkin edes hieman mielenkiintoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti