Sivut

Instagram > adriannetome
Sähköposti > adriannnne@gmail.com

torstai 26. huhtikuuta 2018

ENGLAND YORK

Tossa edeltävän postauksen lopussa mainitsinkin, että pieni tauko johtui reissusta ja tähän päälle on ollut melko kiireistä muutenkin. Reissu oli tosiaan Englantiin, tarkemmin Manchesterin kautta Yorkkiin ja takaisin Manchesteriin. Ajattelin erotella kaupunki kohtaisesti postaukset ja mahdollisesti tulossa myös muutama muu postaus reissusta. Tässä tulee siis matkun alku eli Yorkin päivät. Lennettiin siis torstaina Manchesteriin, josta olin ostanut junaliput Yorkiin eli päivä oli suhteellisen paljon istumista.

Mä itse lähdin Englantiin ajatuksella, että siellä ei ole mitään muuta kuin vesisade. Viisi päivää siellä muuttivat mun käsityksen ihan kokonaan. Olen todella iloinen, että tällainen ns. pakko matka sinne tuli tehtyä, sillä kiitos sen pääsin eroon tosta mun ajatuksesta ja aion vielä ehdottomasti joskus palata takaisin! Sää ei Yorkissa meitä kyllä kummemin suosinut vaan siellä oli sellainen oikein perus englantilainen sää, loppu reissu Manchesterissa meni sään osalta sitten onneksi paremmin. Sunnuntaina saatiin kyllä vettä, mutta siitäkin selvittiin uudella sadetakilla!


York on kaupunki johon on helppo rakastua, varsinkin jos tykkää vanhasta sekä historiallisesta arkkitehtuurista. York tuntuu todella pieneltä sekä kotoisalta kaupungilta, vaikka onkin todellisuudessa melko iso kaupunki. Viivyttiin Yorkissa vain kaksi päivää, joten paljon jäi näkemättä sekä kokematta, mutta nyt siitä mitä kerettiin näkemään sekä kokemaan!


Yllä näkyvä kirkko on Yorkin tuomiokirkko eli York Minster. Kirkko on aivan älyttömän upea ja henkeäsalpaavan näköinen. Kirkko on noin 1100-luvulta eli kirkon historia on pitkä sekä mielenkiintoinen. Kirkon torni on myös kaupungin korkein kohta ja ottamalla muutaman sataa askelta, on mahdollisuus päästä nauttimaan kaupungin näkymästä. Kirkon ollessa auki saa sinne opastettuja kierroksia, jossa pääsee tutustumaan myös maanalaisiin kammioihin. Me ei sisälle päästy, sillä kirkko oli valitettavasti kiinni - ehkä ensi kerralla!


Pitkin kaupunkia on aivan ihania yksityiskohtia, jotka erottuvat yleensä jo kauas. Itse kiinnitän paljon aina huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin, joten oli aivan mahtavaa huomata tämmöistä.
Kaupunki on myös täynnä toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, joita voisi ihastella tunteja. Toinen mainio juttu Yorkissa on shoppailumahdollisuudet, nimittäin erilaisia sekä upeita kauppoja löytyy paljon!



Tämä viimeinen kuva on tämmöisestä kaupasta kuin The Yorkshire Soap. Niin kuin nimi kertoo, kyseessä on saippua kauppa, mutta ei todellakaan mikä tahansa saippua kauppa! Kaupasta saa kuppikakun muotoisia saippuoita, aivan älyttömän ihanissa tuoksuissa. Kaupasta löytyy myös ihan tavallisia saippuoita, joissa vaihtoehtoja on aivan älytön määrä – jokainen varmasti löytää mieluisan tuoksun. Kaupasta löytyy myös aivan ihania kynttilöitä, jotka tuoksuvat myös aivan taivaallisilta.

Yorkista kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Yorkin reilu 3 kilometrin pituiseen kaupunginmuuriin ja kävelemässä sitä pitkin. Me ei sitä tällä kertaa tehty, sillä sää ei ollut mikään maailman mahtavin perus jaloitteluun. Clifford's Tower sekä St.Mary's Abbeys kannattaa myös ottaa osakseen to do-listaa kun menee Yorkkiin. Meiltä jäi nämäkin seuraavalle kerralle, sillä aikaa oli vähän ja sää huono. Pakko myös myöntää, että olin unohtanut nämä ihan kokonaan listaltani siellä ollessani. Ensi kerralla aikaa on varattava enemmän ja kuljettava lapun kanssa.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti