Häiden suunnittelu vallitsevassa tilanteessa

Mä en ole juurikaan häiden suunnittelua tai häihin liittyviä asioita täällä ylipäätään avannut, mutta moni morsian on ollut viime sekä tänä vuonna vaikean tilanteen edessä. Tilanne on ollut kiitos koronan stressaava ja välillä on turhauttanut oikein toden teolla. 

Mentiin kihloihin syyskuussa 2019 ja hääpäivämme valikoitui samana päivänä, kun saatiin tietää raskaudesta. Oltiin 2019 loppuun mennessä valittu ja varattu hääpäivä, pitopalvelu sekä kirkko eli suurimmat jutut oli päätetty. 2020 alkuvuodesta saatiin lupaus myös kuvaajasta, meikkaajasta ja kampaajasta. Kaasot ja bestmanit oli valittu ja kaikki hyvällä mallillaan. Ei tietoakaan stressistä.

2020 keväällä iski tämä korona, mutta ei sitä silloin viimeisillään raskaana tai vastasyntyneen kanssa sen kummemmin ajatellut. Kesällä ja syksyllä kauhistelin 2020 morsianten puolesta ja ajattelin, että huh onneksi omat häämme on vasta reilu vuoden päästä. Kyllähän 2021 kesällä elämä olisi jo normaalia.. Häitä juhlittaisiin myös vuoden 2020 edestä ja sitä rataa. 

Hääryhmiä seuratessa on saanut kuitenkin huomata, että tilanne ei ole tämä. Monet ovat joutuneet siirtämään häitään alkuvuodelta ja moni on tehnyt päätöksen siirrosta myös loppuvuoden häistä.

No mites sitten me?
En miettinyt häiden siirtoa ollenkaan, kunnes päästiin helmikuuhun ja tilanne oli käynyt melko rajuksi. Pitäisikö siirtää, pitäisikö pitää eri porukalla? Mitä pitäisi tehdä?
Siirto tuntui helpottavan tilannetta, mutta samalla hankaloittavan. Ensi kesänä tilanne melko todennäköisesti olisi huomattavasti parempi, ihmiset olisivat rokotettuja jne, mutta millä todennäköisyydellä kaikki kolme tärkeintä saadaan sovitta samalle päivälle 1,5 vuoden varoitusajalla? Pitopalvelu, kirkko tai juhlapaikka.. Miten pysyisin 1,5 vuotta samoissa mitoissa, jotta mekko menisi vielä ensi kesänäkin?

Näihin ajatuksiin asti olin myös ajatellut, että mulla ei olisi tietynlaista visiota hääpäivästä tai en toivoisi tietynlaisia juttuja siltä päivältä. HÖPÖHÖPÖ! Tajusin, että kun tätä päivää on suunniteltu jo vaikka kuinka pitkään, niin siitä on jo omat visiot ja niistä ei halua enää luopua. Sen tärkeän päivän merkitys korostui uudella tavalla, kun tajusi, miten tärkeä se oikeasti on.

Siitä huolimatta otin selvää mikä olisi sellainen päivä ensi vuonna, jolle nuo kolme isoa kokonaisuutta saisi mahdutettua. Kuvittelin löytäväni päivän ja puhuttiin kuvaajankin kanssa jo, että miten vieraille siirrosta ilmoitettaisiin. Kunnes.. päivä ei käynytkään juhlatilalle ja poiketen edeltävästä selvisi, ettei siirto olisikaan veloitukseton. Tilanne olisi mennyt peruutus+uusi varaus tyylillä, joka tarkoittaisi maksetun varausmaksun menettämistä ja lisäkuluja, sillä ensi vuoden tilavuokra on jo 200€ kalliimpi. Kyseessä olisi melkein 1000€ lisäkulut, joka on paljon.
Tässä vaiheessa mietin sitten seuraavana vaihtoehtona, että etsitään kokonaan uusi juhlatila. Noh? Eihän niitä enää ole vapaana ensi kesälle, ei ainakaan yhtäkään sellaista, joka sopisi meidän tarpeisiin.

 Itse en pidä vaihtoehtoa tänä vuonan vihkimistä ja juhlien siirtoa, sillä jotenkin koen niiden olevan yksi iso kokonaisuus ja haluan, että vieraat voivat nauttia sekä vihkimisestä että juhlista ja että ne sijoittuvat samalle päivälle. Mikäli kirkossa on vielä rajoitukset niin ollaan harkittu myös juhlatilalle vihkimisen striimausta.

Tässä vaiheessa syntyi päätös, että häät pidetään tänä vuonna alkuperäisten suunnitelmien mukaan sillä porukalla, jolla se onnistuu. Päätös helpotti stressiä, sillä se jahkailu meinas saada mut hulluksi.
Kesällä varmasti tilanne on, viime vuoden tapaan, parempi ja meidän häihin mennessä varmasti moni on saanut jo rokotteensa. Ymmärrän, että varmasti on ihmisiä, jotka tulee jäämään häistämme pois ja esimerkiksi omat sukulaiseni Virosta jäävät tilanteen vuoksi pois juhlista. Tiedän kuitenkin, että saamme paikalle ainakin suurimman osan meille tärkeistä ihmisistä ja se on meille tärkeintä. Ollaan sen lisäksi myös suunniteltu asiat niin, että pystymme ottamaan myös juhlissa huomioon vallitsevan tilanteen.

Korona aiheuttaa monelle hääparille tällä hetkellä isoa stressiä ja laittaa isojen päätösten eteen. Tietenkin mikäli tilanne yhtäkkiä pahenisi taas täytyisi tilanne arvioida uudestaan ja siirtää sitten häät vaikka sinne vuodelle 2023. Vaikeinta tästä tilanteesta tekee se, että se ei ole omissa käsissä yhtään eikä sitä voi ennustaa. 

Haluan sanoa tsempit kaikille, jotka painii samojen ongelmien kanssa! Muistakaa myös, että on ihan ok harmitella, mikäli olette joutuneet häitänne siirtämään tai poikkemaan alkuperäisestä♥

 

 

Verkkokalvon irtauma

 Huomasin näköni huonontuneen syksyllä, jolloin hakeuduin silmälasiliikkeeseen. Sain uuden määräyksen piilolinsseihin sekä laseihin. Lasit tilattiin ja sain ne, mutta en nähnyt mitään siltikään. Hakeuduin silmälääkärin tarkastukseen, lasit tarkastettiin, että ovat oikeilla vahvuuksilla. Asiasta erikoisen teki se, että näin piilolinsseillä hyvin, mutta laseilla en.

"Se on vain hajataittoa niistä haavoista, kun mustuaisessa on mustia pisteitä, ei sille voi tehdä mitään."

Olisinpa tajunnut tässä vaiheessa googletella nuo mustat pisteet ja sameutumat, tilanne olisi tällä hetkellä todennäköisesti huomattavasti parempi. Tammikuussa kohdalleni sattui useampi ajan peruutus, joten lopulta uudestaan silmälääkärille pääsin vasta 8.2. Onni kuitenkin on, että pääsin sinne edes silloin, sillä silloin tilanne oli jo kääntynyt melko monimutkaiseksi. Tuolloin sain diagnoosin verkkokalvon irtaumasta sekä kouraan lähetteen Helsingin Silmä- ja Korvasairaalalle osastolle, sillä silmä olisi leikattava ASAP. Soitto Helsingistä tuli heti 9.2 ja paikalle oli mentävä heti seuraavana päivänä, jotta leikkaus saataisiin tehtyä. Puhelussa kuului ne minulle pahamaineiset sanat "yö osastolla", jolloin minua oikeastaan ahdistikin jo enemmän se seikka, kun se leikkaus. Enkä mä osannut ahdistua siitä leikkauksesta edes, kun en osannut yhtään ajatella, mistä on kyse. 

Torstaina menin syömättä ja juomatta Helsinkiin Silmäsairaalalle tutkimuksiin, jossa leikkaava lääkäri totesi, että ulkoinen leikkaus riittää ja sovittiin, että leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Myös se saatiin puhuttua, että mikäli leikkaus menee suunnitellusti, niin pääsisin kotiutumaan illalla, kunhan palaisin perjantaina tarkastukseen. 

Epämukavinta taisikin olla silmän puudutus sekä kanyylin laitto, joka jäi lopulta myös anestesialääkärin tehtäväksi, sillä sitä ei vain meinattu saada paikoilleen. Tämän lisäksi leikkauksen alussa sekä ihan lopussa minulla tuli järkyttävä kipupiikki kulmakarvan seudulle, joka tuntui erittäin epämiellyttävältä. Se kuitenkin taltutettiin särkylääkkeillä. Leikkauksen aikana ei saa puhua ja jos jotain täytyy päästä sanomaan, täytyy viitata, jotta leikkaava lääkäri keskeyttää toimenpiteen. Silmä on auki koko leikkauksen ajan, mutta ei sillä juuri mitää näe, sillä kaikki tapahtuu niin lähellä silmää. Itse nukuin suurimman osan leikkauksesta ja ainoa ällöttävä asia, mitä koin oli tilanne, kun tikkiä kiristettiin silmään ja näin kun lääkäri veti siitä tikistä. Leikkaus kesti noin 3 tuntia.

Leikkauksen jälkeen itselleni tyypillisesti voin todella huonosti. Oksensin tuntikaupalla, kuten myös edeltävän peukalo leikkaukseni jälkeen. Leikkauksesta kolmen tunnin päästä pääsin lähtemään kotiin, matka oli pitkä ja huonovointinen ja oksensin vielä kotonakin. Nukahdin kotona ja herättyäni kello 22 aikaan, voin jo paremmin. Seuraavana aamuna silmä sekä koko vasen puoli naamasta olivat melko turvonneet.

Seuraavana aamuna tilanne ei ollut täysin toivottu, mutta kuitenkin hyvä. Kotihoitona pelkkää vaakatasossa kyljellään tai selällään makaamista. Nousta sai vessaan, suihkuun ja syömään. Tämä tarkoitti, että 1,5vk mentiin niin, että kotona oli minun lisäksi aina myös toinen aikuinen. Päivässä 4 kertaa piti laittaa lääketipat ja sen kyllä muisti kellontarkkaan, sillä se oli ainoa rutiini arjessa. Uusi kontrolli varattiin taas viikon päähän, jossa tarkastettaisiin silmän tilanne.

Perjantaina 19.2 saavuin taas Silmäsairaalalle eikä tilanne edelleenkään ollut lähelläkään toivottua. Silmässä oli paljon nestettä eikä se ollut lähtenyt poistumaan, sen lisäksi verkkokalvon taakse oli ilmestynyt lääkärin sanoin viiruja, jotka eivät olleet normaaleja. Uudesta leikkauksesta puhuttiin, mutta ikävään sävyyn. Verkkokalvon taakse tehtävässä leikkauksessa riskit näön kannalta olisivat isot. Silmä kuvattiin ja uusi aika päätettiin ottaa 1-2 viikon päähän. Kaikkea ylimääräistä sekä fyysistä piti välttää edelleen, joten apukädet kotona oli edelleen tarpeen. 

Silmä kuitisi parantuessaan melko paljon ja oli arka. Jokseenkin surkuhupaisaa oli myös se, että välillä tilanne itketti, mutta itkeminen ei ollut vaihtoehto, sillä se sattui silmään mielettömän paljon.. :D

Kutinan lisäksi silmä arasti myös ulkoilmaa, kylmää sekä tuulta, melko pitkään.

 

Pääsin lopulta lääkäriin 2 viikon jälkeen, jolloin jännitin aikaa jo melko paljon, sillä fyysisesti silmän kunnosta ei voinut päätellä mitään. Neste oli lähtenyt poistumaan silmän sivuista, mutta keskellä eli tarkan näön alueella, sitä oli vielä paljon. Minun tapauksessa tämä ilmenee esimerkiksi niin, että mikäli katson kirjainriviä ABCDE, näen kirjaimista vaan A ja E kirjaimet. Tämän lisäksi kirjaimet heiluvat ja liikkuu sinne sun tänne eivätkä siis ole paikoillaan. Näkö ei tästä järin paljoa tule paranemaan, toki mahdollisimman suurta paranemista toivotaan.  Uusi kontrolli taas 1-2 kuukauden päästä, jossa sovitaan myös oikean silmän laserointi, jonka pitäisi toimia ennaltaehkäisevästi, sillä myös oikeassa silmässä on heikkoja kohtia verkkokalvon osalta.

Lääketippojen käyttö loppui viime viikolla ja menossa mukana on ainoastaan kosteustipat, ne useamman kerran päivässä. Kokeilin nyt myös ensimmäisen kerran piilolinssejä leikkauksen jäljiltä ja sekin sujui hyvin. Ajatus siitä oli tosin pelottava, mutta ei se ollut pelkäämisen arvosta.

Tällä hetkellä siis odottelen, että uusi aika tulee huhti- tai toukokuulle, jossa silmän tilanne tarkastetaan uudestaan ja tehdään myös näöntarkastus. Näköhän voi palautua puolikin vuotta, joskus jopa vuoden. Autoa en ole vielä uskaltautunut ajamaan, mutta huhtikuun alussa olisi häämekon sovitus Helsingissä, jonne täytyy ajaa eli sitä ennen täytyy harjotella tällä uudella näöllä. 

Verkkokalvon irtauma esiintyy vuosittain yhdellä henkilöllä kymmenestä tuhannesta ja sen riskiä lisää silmävammat sekä voimakas miinuslasien tarve. Oireina on tumma varjo näkökentässä sekä nokisade. 

Minulla on -5 sekä silmävammana voitiin pitää heinäkuussa silmässäni olleita haavoja.. Olkaa siis tarkkana silmienne kanssa!

Mitä meille kuuluu 6 kuukauden jälkeen?

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi avannut bloggerin. Viime postauksestakin on yli puoli vuotta. Blogin kirjoittaminen jäi monesta syystä, mutta suurimpina syinä olivat varmasti ajanpuute sekä se, että en ollut ihan varma mitä ja miten haluaisin blogini kanssa jatkaa. En oikein tiennyt mihin haluaisin vetää rajan sen suhteen, mitä kerron ja mitä en. Tämä koski tosin myös muita sosiaalisia medioita. 

 Kirjoittamista on kuitenkin tullut kova ikävä ja sitä kanssakäymistä, mitä blogin myötä aina tuli. Instagramia toki voi päivittää ja sinne kertoa asioita, mutta ei se ole sama asia, kun tällä tavoin asioiden sanoittaminen. Täällä on mahdollisuus avata ajatuksia huomattavasti laajemmin. Toki aikaa en ole saanut elämääni yhtään sen enempää, kuin samat 24 h vuorokaudessa ja edelleen opiskelen sekä olen kotona Remin kanssa, mutta haluan silti antaa tälle uudestaan mahdollisuuden. Olen viime aikoina löytänyt uudella tavalla motivaatiota sekä jaksamista myös instagramin suhteen, joten jos se toimis täälläkin. 

Remi on kahden viikon päästä 11 kuukauden ikäinen, joten hänen suhteen moni asia on muuttunut tässä kuudessa kuukaudessa. Viimeinen postaukseni olikin juuri Remistä, kun hän täytti 4 kuukautta ja silloin kirjoitin, että Remi tuntuu niin isolta.. Noh, mites nyt suu pannaan? :D
Remi on n. 12,5kg ja 77cm tällä hetkellä. Hän nousi seisomaan joulukuussa 7 kuukauden iässä ja oppi konttaamaan lähemmäs 9 kuukauden iässä. Aika pian sen jälkeen opittiin myös liikkumaan tukea vasten, joten nyt odotetaan enää milloin lähdetään täysillä kävelemään. Hän kulkee ympäri taloa hokien "EIEI" ja on jatkuvasti tutkimassa kaikkea. Joulun jälkeen aloitettiin myös pottailu ja tällä hetkellä hän käy useamman kerran päivässä potalla ja tekee sinne aina pissat. Remi on vaihdellut kaksiin päiväuniin siirtyessä rytmiänsä lukuisia kertoja, milloin yhteen ja milloin toiseen suuntaan. Tällä hetkellä hän kuitenkin nukkuu yöunet 19-7 ja päiväunta 1h ja 1h eli medium-medium tyylillä. Remin ruokailu on välillä ollut aikamoista hulabaloota, mutta juuri tällä viikolla se on vihdoin rauhoittunut. Sormiruokailu on hänen mielestään tyhmää ja hän ei ruokiin omilla sormillansa koske. Maitoa menee edelleen mieletön määrä, jonka vuoksi olenkin miettinyt, miten meidän soijamaitoon siirtyminen mahtaa sujua, kun korvattava määrä on melko iso. Maitotuotteiden maistelukin ollaan jo aloitettu, mutta Remi suosii tällä hetkellä pääasiassa soijapohjaisia tuotteita, varmaan miedomman maun vuoksi. 

Minulla on edelleen opinnot meneillään, mutta onneksi alkaa olemaan jo loppusuoralla, kursseja ei ole enää juurikaan jäljellä ja suurin osa niistä mitä on, jää kesäopinnoiksi. Kesän lopussa täytyisi suorittaa vielä työharjoittelu, jonka jälkeen olisin valmis merkonomi. Opintoni tai siihen liittyvät haaveeni eivät kuitenkaan lopu tähän. Enhän mä oikeastaan merkonomin tutkinnosta sen kummemmin edes haaveillut, aloitin sen tylsyyttäni ja koin sen olevan hyvä lisä, kun myynti ja asiakaspalvelu ovat minulle jo kuitenkin tuttuja työelämästä. Opiskeluhaaveeni ovat kuitenkin ammattikorkeakoulun suunnalla ja tähtäimessä on hakea kouluun ensi keväällä.
Treenit ovat pysähtyneet taas, vaikka juuri tammikuussa pääsin niiden kanssa vauhtiin. Pääsin lopulta helmikuussa tutkituttamaan silmäni uudestaan, jota oli jo marraskuussa tutkittu. Lopputulos oli leikkaus sekä pitkä vuodelepo ja liikuntakielto. Kyseessä oli verkkokalvon irtauma.
Korona taas on tuonut lisähaasteet häiden suunnitteluun, tilanne on epävarma ja ollaan juhlatilan vuoksi pattitilanteessa. Oltiin jo siirtämässä juhlia, kunnes tuli tieto, että se aiheuttaisi juhlatilan osalta lisäkuluja 700€ ja lopulta kaikkineen yhden viikonlopun vuokra olisi meille 2300€, sillä peruuttaessa tällä hetkellä rahoja ei palauteta. Siirto on veloitukseton vain, mikäli elokuulle olisi rajoitukset.

Niin ja muutettiinkin tässä välissä, eri paikkakunnalle ja eri maakuntaan. Ostettiin omakotitalo, jota ollaan tässä kunnostettu hiljalleen. Isoimmat jutut ovat tulossa, kunhan kevät sieltä saapuisi ja lumet sulaisivat. Nimittäin pihalla on laitettavaa ja melko paljon.

Täytyy lähteä purkaamaan aiheita pikkuhiljaa omiin postauksiinsa, mutta tässä meidän puoli vuotta tiivistettynä. Näin takaisin katsoessa oli kiva huomata, että nämä 6 kuukautta ovat oikeastaan olleet erittäin mieluisat, joten toivottavasti myös tulevat 6 kuukautta on.

4 KUUKAUTTA

Ymmärrän nykyään, miksi sanotaan, että lapsien myötä huomaa, miten nopeasti aika menee. Kuukaudet on vierineet vauhdilla eteenpäin ja tuntuu edes hullulta ajatella, että enää kaksi kuukautta niin Remi täyttää puoli vuotta. Hullua!

R tuntuu niin isolta jo. Toki onhan hän kasvanutkin todella huimasti jo ja vähän väliä saa olla laittamassa jotain pieneksi jääneitä vaatteita pois. Moni raskausaikana siitä puhuikin, että vaatteita ei kannata olla liikaa, koska pienet kasvaa niin nopeasti ja allekirjoitan tämän täysin. Meillä ei ole hirveän paljon vaatteita ollutkaan ja olen tykännyt siitä. Vaikka omien vaatteiteni suhteen olen aikamoinen hamsteri niin pojan kohdalla järki on pysynyt päässä ja liiallinen tavaramäärä on lähinnä ahdistanut. Sen myötä onneksi on myös oppinut karsii paljon myös muista.. :D Itsekin siis kannatan ehdottomasti sitä, että vaatteita ei hamstraa liikaa. Meillä on ollut about 10 per koko kaikkea ja se on riittänyt meillä erinomaisesti. 

Viikot ovat menneet todella nopeasti, sillä tekemistä on ollut todella paljon. On ollut sukulointia, juhlia, uintia, minulla koulujuttuni sekä yhteinen uuden kotimme etsintä.

 Remi 4 kuukautta:   

• 64,4cm ja 6865g.
  

• On oppinut kääntymään vatsalta selälleen. Selältä pääsee toistaiseksi vain kyljelleen.

• Maistelee soseita. Tähän mennessä maisteltu peruna, porkkana sekä juuri aloitettu bataatti. Peruna oli hyvää, mutta porkkana ei ole vielä oikein vakuuttanut.

• Käy vauvauinnissa ja nauttii siitä.

• 4 kuukauden hulinat on kestäneet nyt noin viikon. Päiväunet on lyhentyneet yhteen unisykliin ja niille nukahtaminen ei ole enää yhtä itsenäistä, kuin aikaisemmin. Syödä pitäisi saada koko ajan.

• Ensimmäiset rokotukset tuberkuloosin jälkeen on saatu ja kahdesta reiteen pistettävästä oireeksi tuli kova väsymys sekä kuume pariksi päiväksi.

• On opittu "jutteleman." R:n suu käy koko ajan ja hiljaisia hetkiä ei enää juurikaan ole.

• Musiikin kuunteleminen on edelleen ehdottomasti kiellettyä, sillä poikamme pahoittaa asiasta mielensä :D

• On oppinut yhä enemmän ja paremmin tarttumaan esineisiin.
  
  
• Ikenet kutisevat ja ovat turvonneet, joten purulelut on pop.

• On tehnyt ensimmäisenä matkansa Viroon ja päässyt vihdoin tapaamaan myös minun perhettäni ja sukulaisia. 
  
  
• Jokeltelee ja hymyilee paljon, mikä sulattaa sydämen jokainen kerta yhä enemmän ja enemmän. Sitä piristyy vaikka olisi ennen sitä ollut miten huonolla tuulella tahansa ♥

Ensimmäinen yhteinen kesämme tuli nyt päätökseen ja täytyy sanoa, että odotan todella innolla ensi vuoden kesää. Se tulee olemaan niin erilainen - hiekkalaatikkoja, puistoja, uiskentelua, rantoja, ulkoilua jne. Ensi kesänä hän on jo vuoden, joten pääsee tutkimaan tätä maailmaa niin eri tavoin. Nyt jäädään odottamaan syksyä ja talvea sekä mitä ne tuo tullessaan. On ihanaa, kun asiat ei mene enää tismalleen, kuten ennen eikä aina edes tiedä mitä odottaa, mutta tässä samalla sitä onneksi opitaan ja kasvetaa päivä päivältä, ihmisenä sekä vanhempana. Päivä päivältä tuo pieni ihminen tuntuu olevan yhä rakkaampi ja ihanempi, mikäli se edes on mahdollista :D ♥

    

TÄYDELLISET YHDISTELMÄVAUNUT

Lastenvaunut - se kallein sekä monesti myös isoin hankinta, mikä täytyy tehdä ennen vauvan syntymää. 

Aika alkuraskaudesta jo tuli linjoja pitkin esille, että kälyni on myymässä heidän Emmaljungia, joten me päädyttiin sitten ostamaan ne heiltä. Asioista tietämättömänä oletin, että tämä juttu on siinä ja sitä ei sen enempää tarvitse miettiä.
Melko pian kuitenkin selvisi, että en saa peukaloni vuoksi Emmaljungan runkoa kasaan eli mulle yksin autolla liikkuminen olisi lähes mahdotonta sen vuoksi. Jossain vaiheessa sitten havahduin myös siihen, että mikäli kaukalon haluaa kiinnittää runkoon, jää se todella matalalle. Itse olen lyhyt, mutta silti tuntui, että se jää jonnekin polveakin alemmas. Se ei sitten oikein omaa silmää miellyttänyt eikä tuntunut myöskään järin käytännölliseltä. Tällöin aloin vaivihkaa selailemaan nettiä, että onko edes olemassa vaunuja, jossa se kaukalo jäisi korkeammalle. Sitten se tapahtuikin - rakastuin ensisilmäyksellä!
Jatkossa jokaisella Lastentarvike käynnillä kattelin ja ihailin sekä testailin ja rakastuin joka kerta yhä lisää.

Rakkauteni kohteeksi tosiaan osui Stokken Trailz yhdistelmävaunut. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin ne kuitenkin tilaamaan, mutta tilasin pelkästään rattaat, sillä ajattelin ne lähinnä kaupassa käyntiin, jotta saa kaukalon kiinni. Lenkkeilyyn mulla oli edelleen ne Emmaljungat. Remin ollessa lähemmäs 3 kuukautta lisäksi tuli kuitenkin myös vaunukoppa, sillä oli hankalaa lähteä jonnekin pidemmäksi aikaa, sillä kaukalossa ei saisi järin kauaa istuttaa lasta.

Stokke Trailz plussat

Renkaat - trailzeissa on ilmakumirenkaat ja kääntyvät etupyörät, jotka pystyy lukitsemaan. Näiden ansiosta vaunut kulkevat todella helposti ja näppärästi sekä rullaa eteenpäin super kevyesti. Vaikka kaupassa olisi kuinka ahdas väli niin siitä mahtuu kääntymään. Kulku on myös todella vaivatonta esim. keskustan mukulakivillä. Nämä on myös todella helpot täyttää.
Vaunukoppa - Koppa on todella tilava, pehmeä ja super helppo käsitellä. Hyvät kantoremmit, joiden taskuja itse käytän myös tavaroille, sillä ovat sen verran tilavat. Kopan reunassa(kuva havainnollistaa) on myös pienet taskut, joihin usein pistän esim. nenäliinapaketin. Kuomua pystyy vetoketjun avulla suurentamaan, mikä on myös todella iso plussa aurinkoisina päivinä. 

Paino sekä kasattavuus - Kaikki painaa todella vähän, sekä runko että koppa ja ratasosa. Runko on todella helppo kasata autoon, joka helpottaa minun kulkemista suuresti.
Koppa on todella helppo asettaa paikoilleen sekä irrottaa rungosta. Myös kaukalo on helppo kiinnittää adaptereihin ja irrottaa niistä.
Korkeus - Rakastan sitä, että ne on niin korkeat! Moni sanoo, että Trailzit ovat hyvät pitkälle ihmiselle, mutta olen eri mieltä näin 160 cm lyhyenä. Ihan parasta, kun R on lähellä eikä tarvitse kurotella alaspäin, kun tutti tippuu tms.
Koko - Vaunut on ihanan pienet eikä liian isot möhkäleet. Runko kasattuna myös todella näppärän kokoinen.
Valikoima - Erilaisia väri vaihtoehtoja on paljon, myös nahka elementtien värit voi valita.
Meillä värinä on Black Melange, joka on ainakin minun mielestäni todella kaunis. Myös lisävarusteet, joita on todella laajasti, kuten esimerkiksi varjo, hoitolaukku yms. voi valita väriltään vaunuihin sopivaksi.
Asennot - Ratasosa ei ole meillä vielä käytössä, mutta odotan sitä jo kovasti. Ratasosan saa sekä kasvot- että selkä menosuuntaan. Kasvomenosuuntaan ratasosan saa lepo- ja istuma-asentoon ja selkämenosuuntaan ollessa sen saa makuu-, lepo- sekä istuma-asentoon. Myös työntöaisassa on todella paljon eri vaihtoehtoja.
Tavarakori - Ihan mielettömän tilava sekä tukeva tavarakori! Sinne mahtuu vaikka ja mitä eikä tarvitse murehtia, että laahaako kori pian maassa.
Materiaalit - Kankaat sekä alumiinirunko kummatkin tuntuvat todella laadukkailta ja mieluisilta. Runko ei ole mikään pilipali vaan todella tukeva. Kankaat istuvat todella hyvin ja vetoketjuilla on tehty asioista todella helppoa. 

Stokke Trailz miinukset

Vaunukoppa - Vaunukopan ainoaksi miinukseksi koen, että päällistä ei pysty taittamaan puoliksi niin, että se ei ole kokonaan päällä. Päällinen on melko pitkä ja koppa syvä, joten tuntuu, että lapsi katoaa sinne, kun se on kokonaan päällä. Mikäli lapsi nukkuu se ei ole ongelma, mutta hereillä ollessa hieman hankala.
Koko - Vaunukoppa on tilava, mikä on todella positiivista, mutta se vie myös paljon tilaa autossa. Vaikka meidän farmari bmw:n takakontti on melko iso, saa vaunukoppaa asetella, jotta myös runko mahtuu hyvin.

Sen enempää negatiivista sanottavaa mulla ei sitten Trailzeista olekaan. Pitänee sitten, kun ratasosa tulee käyttöön, päivitellä vielä käyttökokemuksia siitä, mutta tällä hetkellä olen aivan rakastunut ainakin tähän set upiin.
Meillä tosiaan jäi Emmaljungat kotona lenkkeily käyttöön, sillä ne on ihan huiput maastossa kulkemiseen, Stokket sitten kulkee mukana, kun jonnekn tulee lähdettyä. Sunnuntaina lähdetään reissuun ja mukaan lähtee pelkät Trailzit eli nyt saa myös niillä vielä entistä enemmän kokemusta maastossa liikkumisesta.

Minulta ihan täydet suositukset Stokke Trailzeille,  ovat todellakin rahansa ja kehujensa arvoiset.

POIKKEAVIA JA EI NIIN POIKKEAVIA MIELIPITEITÄ ÄITIYDESTÄ

En ollut ajatellut raskausaikana yhtään millainen äiti minusta tulee. En asettanut mitään odotuksia enkä toivomuksia. Ennen raskautta tosin sanoin aina, että toivon osaavani olla tarpeeksi rento ja tarpeeksi tiukka sekä toivon, että minusta tulee vähintäänkin yhtä fiksu äitini, kun omani on. Arvostan montaa tapaa, jota äitini on kasvatuksessa käyttänyt ja niistä varmasti tulen ottamaan vaikutteita. Loppujen lopuksi kuitenkin uskon, että se millaiseksi äidiksi lopulta tulen muovautuu ajan kanssa ja pojan mukana.

On kuitenkin aiheita ja asioita, jotka jakavat vanhempien mielipiteitä ja varsinkin vauvaryhmiä selatessa olen huomannut, että olen monessa asiassa mielipiteeni kanssa vähemmistöä. Tokikaan en jokaisen mielipiteeni kanssa, mutta monien. Ajattelinkin koota tänne siis mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ole niitä suosituimpia ja omia ajatuksia ylipäätään äitiyteen liittyen.

Tämä idea lähti siitä, että sain viime lauantaina paljon tsemppiviestejä sekä viestejä siitä, että kyllä se itku sieltä vielä tulee illan mittaan, kun on lapsesta erossa. Tämä oli minulle itselleni aika iso kysymysmerkki ja onkin ehkä tämän postauksen isoin asia.

• Omaa lasta ei aina tarvitse ikävöidä.
  Kuten mainitsin sain lauantaina paljon tsemppiviestejä ja viestejä sisällöllä, että on ihan ok, kun se itku tulee ikävästä. Mulle ei auennut tämä ollenkaan ja vastasinkin muutamalle, että en tarvitse tsemppejä enkä kyllä näe itseäni itkemässä, mutta takaisin sain, että "kyllä se tulee kaikille". Ei kaikki vanhemmat ole samanlaisia. Usein olen kuullut kyllä, kuinka vanhemmat kertoo, että oli ihana päivä ilman lapsia, mutta kyllä ikävä tuli ja mietti, että miten hoidossa sujuu.
  R on ollut mun äidilläni hoidossa kerran kuukaudessa muutaman tunnin, joko meillä kotona tai äitini luona, eikä minun ole koskaan ollut vaikeata jättää lastani hoitoon. Miksi? Koska kyseessä on tuttu sekä turvallinen ihminen ja paikka. Tällöin mun ei tarvitse pohtia, että miten siellä menee. Toinen syy on varmasti myös se, että koen olevani muutakin, kun pelkkä äiti ja osaan irrottautua siitä äitiydestä. Olen aina viihtynyt paljon myös omissa oloissani, jolloin olen osannut sulkea haluamani asiat sekä ajatukset pois.
  Joka kerta, kun ollaan vietetty ne muutamat tunnit M:n kanssa kaksin, ollaan mietitty kaikkea muuta, kun lastamme. Mielestäni on ihan tervettäkin, että omaa aikaa viettäessä suuntaa ajatuksensa johonkin muuhun. Meille se on ollut helppoa ja ollaan nautittu siitä yhteisestä ajasta. Näin tehtiin myös lauantaina, kun R oli ensimmäistä kertaa yökylässä. Olin sopinut äitini kanssa, etten laittele viestejä, jos hän vaikka kahdesti minulle illan aikana ilmoittaa, että mikä meno. Näin myös tapahtui, vastasin niihin kahteen viestiin, jotka sain ja muutoin nautin illasta olemalla pelkkä puoliso, ystävä ja nainen, ilman sitä äiteyttä. Ainoastaan pari kertaa taisin illan aikana keskustella muutaman henkilön kanssa Remistä ja se oli vapauttavaa.
  Äidin ei tarvitse olla pelkkä äiti ja isän pelkkä isä ja elää elämää aina vaan hillitysti, rauhallisesti tai vanhemman esiliinaa pitäen. Me vanhemmatkin saadaan olla muuta vanhemmuutemme lisäksi ja se olisi ihan toivottavaakin.
  En siis ikävöi lastani parin tunnin poissaolon takia, mutta ilahdun joka kerta, kun hänet saa taas hakea kotiin.
  Loppuelämäksi  blogissa on aivan mainio postaus tähän asiaan liittyen, kannattaa käydä lukemassa!
• Perhepeti.
  Mä en pitänyt perhepetiä vaihtoehtona edes raskausaikana ja toki myös siitä sai kuulla, että kyllä se mieli voi muuttua. Sanoin, että ei voi. Mieleni muuttui ainoastaan sen suhteen, että ei se ole pelottavaa nukkua samassa sängyssä eikä sen lapsen päälle tosiaan käänny noin vaan. Me nukuttiin koko sairaalajakso yhdessä sängyssä, koska sain silloin paljon lohtua Remistä ja hänen läheisyydestä.
  Perhepetiä en kuitenkaan alkanut pitämään vaihtoehtona, vaikka aina välillä nukuttiinkin yhdessä. Vanhempien sänky on vanhempien ja lapsen on lapsen. Meidän kaikkien unet on paljon laadukkaammat, kun nukutaan omilla tahoillamme.
• Omassa huoneessaan nukkuminen.
  Usein törmää kommentteihin, kuinka ei raaski laittaa lasta nukkumaan eri huoneeseen tai haluaa, että lapsi on myös öisin lähellä. Itse sanoin jo raskausaikana, että poika menee omaan huoneeseensa heti, kun tilanne sellaisen mahdollisuuden suo. Se mahdollisuus avautui meille, kun R oli kahdeksan viikkoinen. Päätökseen vaikutti suuresti se, että kun poika meni nukkumaan ennen meitä ja meidän myöhemmin mentäessä makuuhuoneeseen ajatuksena itsekin suunnata nukkumaan, tuli hänen unesta rauhatonta.
  Vietän lapseni kanssa päivisin sen verran paljon aikaa, että minulle sillä ei ole väliä missä se hänen sänkynsä sijaitsee hänen nukkuessaan.
• Oma asenne vaikuttaa vauvavuoteen
  Moni lähtee vauvavuoteen valmiiksi sillä asenteella, että silloin ei kerkeä tekemään enää mitään, on aina väsynyt ja elämä on yhtä hankaluutta. Onhan se sellainen stereotypiakin, että pienen vauvan äiti ei voi koskaan laittautua, ei kerkeä koskaan syömään, ei voi tehdä mitään muuta, kun olla 24/7 siinä vauvassa kiinni jne..  Toki joskus vauvavuosi on todella raskas esimerkiksi jos vauvalla on koliikkia tms. Mutta mielestäni vauvavuosi on asia siinä missä muutkin, jos siihen suhtautuu valmiiksi negatiivisesti niin siitä ei järin positiivinen voi edes tulla.

Vastaavia löytyisi varmasti vielä lisää, mutta koska en kirjoittanut kaikkia ylös heti, on osa tietenkin jo unohtunut. Ehkä tässä R:n kasvaessa tulee joskus tehtyä tästä myös part 2. Instan puolella multa pyydettiin postausta siitä, kuinka vauva-arjen helppoutta usein herkästi paheksutaan, mutta tällaisen postauksen löydätte jo TÄÄLTÄ. 

Muistakaa kaikki rohkeasti olla juuri sellaisia äitejä, kun olette. Äitiys ei ole kisa eikä mihinkään muottiin tarvitse mahtua. Kuuntelee omaa sydäntäsi sekä järkeä ja usko itseesi ♥

 

RISTIÄISET + NIMEN PALJASTUS

Ristiäisistä on pian kulunut kuukausi ja moni on minulta jo instagramin puolella kerennyt kyselemään, että aionko julkaista nimeä. Alkuunhan mietin pitkään, että julkaisenko sitä edes someen, mutta nyt totesin, että voin antaa sen pienen palan.

Etsittiin hyvää nimeä pitkään ja musta tuntui yhdessä vaiheessa, että meidän poika jää ilman nimeä. M:lle olisi käynyt kyllä useampi nimi, mutta omaan mieleeni ei tuntunut oikein mikään olevan.

Nimen kriteereinä oli seuraavat:

1. Ei ole perus suomalainen eikä perus virolainen nimi
   
2. On kuitenkin äännettävissä sekä suomeksi että viroksi ja mielellään myös englanniksi
3. Harvinaisuus

Jokaisesta löytyi aina joku vika, joko se oli jo jollain tutulla tai se oli liian yleinen tai se ei vaan sointunut kumpaankin kieleen tms.

Selattiin netissä nimiä kuukausia ja siihen kului kyllä monta tuntia. Loppujen lopuksi meillä taisi olla ehkä 6 vai 7 vaihtoehtoa kirjattuna paperille, jota pyöritettiin. Osa ei ollut niin järin kivoja edes, mutta kirjattiin ne silti, jotta olisi edes jotain vaihtoehtoja.

Ensimmäistä kertaa sanoessani M:lle tämän kyseisen nimen, oli reaktio todella tuomitseva ja vastaukseksi sain vain, että kuka ihme antaa lapsellensa tuollaisen nimen. Tässä kohtaa sitten oikeastaan jo itse unohdin koko nimen, vaikka se meillä ylhäällä olikin. Sen jälkeen tulikin hetki, jolloin ei paljoakaan nimistä keskusteltu edes, eihän meillä edes olisi kiire, kun laskettuun aikaankin oli reilu kuukausi vielä. Yhtäkkiä sitä aikaa ei enää ollutkaan, kun Mini päätti saapua maailmaan kuukauden etuajassa. Siinä vaiheessa, kun poika oli syntynyt, oli M:lle jo ilmeisesti selvää, että tämä se nimi on. Päästyämme sairaalasta kotiin hän kutsui poikaamme aina sillä nimellä, jonka jälkeen katsoi aina minuun, nähdäkseen minun reaktion. Silloin sitä sitten aloin itsekin uudestaan kyseistä nimeä pohtimaan ja vaikka se oli ollut mun lemppari kaikista, niin sitä alkoi yhtäkkiä epäilemään, että onko se nyt tarpeeksi hyvä ja sopiiko Minille jne..

Vietiin nimipaperit lähimmän toimiston postilaatikkoon, jonka jälkeen tuli paniikki siitä, että olihan sitä kirjoittanut tarpeeksi selkeästi, että siitä saa selvää ja tulee oikea nimi.

Kolme päivää tämän jälkeen nimi vahvistettiin, nimi oli täysin oikein ja se nimi on..

Remi Henrik

Tämän kauniin nimen Mini sai ollessaan kuukauden ikäinen. Nyt reilu kaksi kuukautta myöhemmin ei osaisi enää nimeksi mitään muuta ajatellakaan. Nimi on juuri täydellinen meidän pienelle vekkulille. Meillä nimi ei ollut missään vaiheessa salaisuutena, vaan se kerrottiin heti, kun se oli päätetty.

Itselleni kaste ja ristiäiset ovat siinä mielessä vieraita juttuja, että Virossa lapsia ei kasteta, kun emme kuulu kirkkoon. Minut on kuitenkin kastettu Suomessa, sillä kaverini puhuivat minut mukaan riparille, joten sain kasteen ennen konfirmaatiota. Olen myös ollut muutamissa ristiäisissä, joten kaava oli kuitenkin tuttu. Itselleni kasteella ei siis oikeastaan ole varsinaisesti merkitystä ja poika kastettiin todennäköisesti suurimmaksi osaksi vain siksi, että näin nyt yleensä Suomessa tehdään.

Kastejuhla oli kuitenkin todella onnistunut ja päivä oli aivan ihana! Paikalla oli meille tärkeät ihmiset, jotka välittävät pojastamme suuresti. Tilaisuus itsessään oli myös todella kaunis ja en voi kieltää, että oma lempiosuuteni oli E:n laulu ♥

Remi sai juhlan myötä neljä todella ihanaa ja hommaan juuri täydellistä kummia. Oli myös ihan mieletöntä huomata, miten paljon välittäviä ihmisiä Remin elämässä on valittujen kummien lisäksi. Paikalla oli ensin vain perhettämme, jonka jälkeen paikalle tuli vielä kourallinen läheisiä ystäviämme juhlimaan sekä syömään kanssamme. Päivän mittaan oli tarjolla niin monta eri syliä, että ihmiset melkein jonottivat ja itse ei kyllä oikein edes nähnyt poikaansa koko päivänä :D

Ristiäiskuvista vastasi meidän oma perhekuvaaja Karoliina ja täytyy sanoa, että se oli yksi parhaista päätöksistä ristiäisiin liittyen, sillä meidän ei tarvinnut miettiä hetkeäkään itse sitä, että onko tästä tai tosta otettu kuva muistoksi. Se oli vapauttavaa, sillä pystyi itse keskittymään 100% vain juhliin. Suosittelen kyllä lämpimästi jokaiselle tällaista!

Ja se kuva oli kaunis,
Oi ihme suorastaan.
Muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun,
Päde kuolevaisten lait ♥