MITEN ARKEMME ON PYÖRÄHTÄNYT KÄYNTIIN?

VAUVA-ARKI - se monelle kirosanalta tuntuva termi.

Raskauden aikana kuuli mitä ärsyttävämpiä kommentteja, joista kirjoitin myös täällä. Yksi niistä oli nukkumista koskeva jatkuva kommentointi, josta kirjoitin seuraavasti:

"NUKU VIELÄ KUN VOIT - Nukunko seuraavat viisi kuukautta etukäteen johonkin varastoon? Mistä edes tiedät voinko nukkua tälläkään hetkellä? Ennustatko millainen nukkuja lapsestani tulee?
Kukaan meistä ei tiedä saako se toinen odottava äiti nukuttua nyt, vai vaivaako jatkuva pissahätä tai kivut. Kukaan meistä ei tiedä myöskään tuleeko toisen lapsi olemaan millainen nukkuja, toisilla sitä univelkaa ei kerry ja toisilla sitä kertyy muidenkin edestä vauva arjessa."

Monelta sai kuulla, kuinka ensimmäiset viikot sekä kuukaudet on todella vaikeita, rankkoja ja parisuhteelle ei ole aikaa ollenkaan. Yöheräämisten kerrottiin olevan kamalinta tuskaa ja kuulemma turha edes ajatella, että kerkeää kotona siivoamaan tai kokkaamaan. Moni myös kertoi, että vaatteita vauvalle kannattaa varata paljon, koska eihän sitä nyt pyykkiä kerkeä pesemään. Ensimmäisistä viikoista maalattiin sellainen kuva, että äiti on aina poikki, ei jaksa eikä kerkeä tekemään mitään jne. Kuten tuossa aikaisemmassa lainauksessa jo näkyykin, olin skeptinen.
Olin skeptinen osittain myös siksi, että olenhan ollut paljon lasten kanssa tekemisissä jo nuoresta iästäni saakka ja nähnyt useiden eri lasten kasvavan eikä niistä kukaan ole ollut samanlainen missään asiassa. Samalla minua oikein ärsytti tämä ihmisten pirujen seinille maalaaminen. Useimmiten sitä teki toiset äidit, joilla itsellään oli ollut sitten tämä rankempi arki. En ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä nyt, että miksi pitää toivoa ja pelotella omien rankkojen kokemuksien takia äidiksi tulevia. Yhtä lailla vaihtoehtona on, että syntyy rauhallinen, hyvin nukkuva lapsi.  

Meidän ensimmäiset viikot ovat olleet helppoja ja rentoja. Meillä on ollut oikeastaan tasan kaksi ongelmaa, joista toinen ilmeni heti, kun pääsimme sairaalasta. Meidän Mini tuli sen kuukauden etuajassa, joten hän joutui ensimmäiset 48h olemaan sokeriseurannassa ja myös bilirubiini arvoja seurattiin. 

Bilirubiini on punasoluissa olevan hemoglobiinin hajoamistuote, jota maksan pitäisi käsitellä niin, että tarpeellinen määrä saadaan käyttöön ja loppu hävitetään. Ennenaikaisesti syntyneillä vauvoilla on tavallista, että maksa ei kykene käsittelemään hajoamistuotetta.

Tämä aiheuttaa vastasyntyneillä korkeita arvoja sekä keltaisuutta, josta seuraa mm. uneliaisuutta.

Meidän harmiksemme arvot lähtivät nousuun torstaina ja pieni lopetti tämän seurauksena syömisen, jonka takia meidän kotiutuminen venyi perjantaille ja lauantaina jouduttiin takaisin sairaalalle antamaan vielä verikokeita. Lauantaina kokeista selvisi, että arvot ovat lähteneet laskuun, mutta ovat edelleen hieman korkeat. Valohoidolle meidän tapauksessa ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut tarvetta, sillä arvot eivät ylittäneet sallittuja lukemia. Lukemat kuitenkin aiheuttivat torstaista eteenpäin sen, että hänen syöminen oli todella vähäistä, joka aiheutti kovaa stressi. 

Saako hän tarpeeksi ravintoa? Riittääkö 40ml kolmen tunnin välein? Onko hän kellastunut lisää?

Tiistaina neuvolassa, kun ikää oli viikko, selvisi kuitenkin, että paino on lähtenyt nousemaan, joten saatiin huokaista edes hieman helpotuksesta. Aika pian tämän jälkeen myös keltaisuus alkoi häviämään. 

Toiseksi ongelmaksi meille muodostui d-vitamiini, sillä muuten rauhallinen ja hiljainen pieni aloitti niinä päivinä, kun tipat annettiin, aivan järkyttävän huudon ja itkun. Yhtenä iltana oli jo itselläkin itku kurkussa, kun toinen vaikeroi vatsaansa niin kovasti. Heti, kun tipat jätetään antamatta, on Mini viihtynyt päivän rauhallisesti ja omana itsenään. Nyt odotetaan, että löydettäisiin kokeiluun vielä tuo suihkutettava versio, josko se olisi meille sopiva vaihtoehto. Tuo limakalvoille suihkutettava versio on kuitenkin ilmeisen suosittu, sillä se oli monesta paikasta loppuunmyyty.

 

Yölliset heräämiset ei ole laisinkaan olleet sellaisia, kun niistä puhuttiin - kamalia ja inhottavia. Toki se aamu kolmelta sängystä nouseminen ei ole kenenkään lempi puuhaa ja sieltä peiton alta ei nouse ajatellen, että "jes onpa ihanaa!", mutta en kyllä koe niitä lähellekään niin pahoina, kun mitä osa ihmisistä antaa ymmärtää. Kuten kuvasta näkyy , niin minultakin löytyy silmapussit, sillä yöt on katkonaisia ja unta ei tule yhtä montaa tuntia, kuin aikaisemmin - mutta se ei haittaa! Yhdessä ollaan kuitenkin selvitty heräämisistä niin, että kumpikin on saanut nukuttua enemmän, kuin muutaman tunnin ja M on antanut mun viikonloppuisin nukkua kokonaisia öitä ilman herätyksiä. Olen kerennyt hoitamaan kaiken, mitä normaalistikin kotona ja omatkaan harrastukset eivät ole jääneet täysin pois - kerkeän neulomaan, katsomaan sarjoja, lukemaan, pitämään somea jne.

Parisuhteeseen vauvan tulo on toki vaikuttanut - meitä on nyt kahden sijasta kolme. Synnytyksestä asti olen saanut valtavasti tukea ja ymmärrystä M:ltä ja ilman sitä en olisi pärjännyt. Syömättömyydestä aiheutunut stressi oli kova, mutta siitäkin selvittiin yhdessä. Puhumisen merkitys on noussut uudella tavalla esille ja sitä on ymmärtänyt vielä entistäkin enemmän, miten tärkeä kulmakivi se parisuhteessa on, että kommunikaatio pelaa. On pakko kertoa ne pienimmätkin jutut, jotta arki pyörii ongelmitta.

Välillä väsyttää, ärsyttää ja mulla koulujututkin on aiheuttanut ärtymystä, sillä niiden kanssa on ollut omat haasteensa, mutta toistaiseksi nekin sujuvat vielä ihan hyvin tälleen vauvankin kanssa. Saa nähdä, kun hänelle tulee ikää, että miten täällä kotona opiskelu oikein sujuu.

Siitä huolimatta, että parisuhteemme muuttui ja muuttuu varmasti vielä lisää, niin ollaan voitu katsella yhdessä leffoja, nähdä kavereita, käydä piknikillä, vierailla perheidemme luona, käydä kaupassa jne. Mini on toki otettava huomioon ja kotoa lähtemisessä kestää aikaisempaa kauemmin, mutta koen, että tämä on täysin järjestely ja asenne kysymys, miten se vauvan tulo vaikuttaa. 

Toki on poikkeuksia, jos lapsi vaatii erityishuomiota syystä tai toisesta, mutta nämä on näitä erityistilanteita, jotka eivät tähän mun kommenttiin nyt liity!

Meidän tilannehan on vasta alkutekijöissä enkä tosiaankaan vertaile tätä siihen, mitä joskus tulee olemaan, sillä ei sitä voi ennutaa. Halusin kuitenkin tulla kertomaan, että nämä ensimmäiset viikot eivät välttämättä ole mitenkään raskaita ja kamalia, koska ainakin näin esikoistaan odottavana sitä sai kuulla usein. Mielestäni ihan hölmöä pelottelua. Uskon, että jokainen lasta odottava tiedostaa, että se arki ei tule aina olemaan ruusuilla tanssimista. Meillä on ollut mukavat ensimmäiset viikot enkä ole kokenut tätä alkua mitenkään erityisen hankalaksi, vaikka itse olinkin alkuun henkisesti todella rikki ja sekaisin, kiitos osastojaksoni. 

Tulen kertomaan myös jatkossa suoraan ja rehellisesti meidän arjesta ja sen tuntemuksista, sillä joskus varmasti tulee kausia, kun väsyttää ja senkin ääneen sanominen on iha ok.  

Toivon, että jokainen äiti sekä isä muistaa, että on normaalia olla väsynyt ja tuntea myös kaikki muut negatiiviset fiilikset, eivätkä ne tee yhtään huonommaksi vanhemmaksi. On myös täysin ok pyytää apua tarvittaessa, aina ei tarvitse jaksaa!

ONKO HOITOPÖYTÄ TURHAKE? + JOLLYROOMIN ARVONTA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

Pieni kurkkaus meidän vauvanhuoneeseen tehtiin jo viime viikolla, kun kerroin miten meidän arki on lähtenyt sujumaan ja millaisia ensimmäiset päivämme ovat olleet. Postaukseen pääsee tästä.
Nyt kuitenkin olisi vuorossa oikein kunnon kurkkaus koko huoneeseen ja sen sisustukseen. Varsinaista pesänrakennusviettiä minulle ei koskaan raskausaikana tullut, mutta innolla kuitenkin laitoin meidän pienen huonetta valmiiksi ja kuten jo todettukin, onneksi tein sen ajoissa.

Jollyroom osallistui meidän huoneen sisustukseen merkittävästi ja ollaan oltu todella tyytyväisiä käyttäjiä. Pääsin tämän myötä testaamaan muutamaakin sellaista juttua, joita en varmaan olisi muuten tullut testanneeksi, sillä olin lukenut kuinka ne eivät ole hyödyllisiä tai käytännöllisiä.

Onneksi Jollyroom osallistui ennakkoluulojeni poistamiseen!

Hoitopöytä - hyödyke vai turhake?

Useimmiten näkee ihmisten sanovan, että hoitopöytä on täysin turha ja sitä ei tarvitse. Ilmankin varmasti pärjää, mutta en siltikään allekirjoita tuota enkä todellakaan listaa sitä meillä turhakkeeksi. 

+ kaikki tarvittava löytyy samasta paikasta
Meillä oli hetken hoitoalusta myös makuuhuoneessa, mutta aina jotain puuttui ja sitä sai lähteä hakemaan. On ollut paljon helpompaa, kun sieltä hoitopöydän laatikosta löytyy sitten ihan kaikki, mitä ikinä voikaan tarvita.

+ se on sopivan korkuinen

Ainakin näin selkävammaiselle on paljon kivempaa, että taso on hieman korkeammalla, kun pelkkä alusta lipaston päällä. Hoitopöydän ääressä vaippaa vaihtaessa asento on huomattavasti mieluisampi ja järkevämpi.

+ on yksi paikka, jossa vaippa vaihdetaan niin tavarat ei oo siinä sun täällä
Kun hoitoalusta oli lipaston päällä, tavarat olivat siellä sun täällä pitkin asuntoa, sillä niille ei ollut siinä hoitoalustan vieressä omaa paikkaa. Hoitopöydän luona häärätessä sitä ottaa ja laittaa tavarat heti automaattisesti omalle paikalleen.
+ se on nätin näköinen
 
- vie tilaa
Tämä on monella ongelma ja syy, miksi hoitopöytä jää hankkimatta ja ymmärrän sen, asunnossa harvemmin on liikaa tilaa. Meillä kuitenkin vauvan huoneessa on tilaa enemmänkin, joten meillä tämä ei koitunut ongelmaksi.
- ei oo lähellä vesipistettä
 Tämä on ehkä yksi yleisimmistä miinuksista, mitä kuulee. Hoitopöydän voi toki aina sijoittaa myös vessaan, jolloin tämäkin tilanne on ratkaistu. Meillä vauvan huoneen ja vessan välissä on vielä keittiö, mutta ei ole haitannut kuljettaa vauvaa pesulle, joten myöskään tämä ei ole ollut meillä miinuksena.

Unipesä & vuodekatos

+ unipesän reunat suojelee ja on "muurina"

Vaikka se vauva ei pääsekään sohvalta vielä tässä iässä mihinkään karkaamaan niin ainakin tuoreen äidin mieli on rauhallisempi, kun tietää, että siinä on konkreettisesti jotain suojana.

+ pesä tekee pinnasängystä vähemmän kolkon ja avaran

Meillä ainakin pieni viihtyy pinnasängyssä paremmin, kun siellä ei oo niin paljon ns. ylimääräistä tilaa

+ hänellä on oma tila ja paikka

+ pesää on helppo siirtää ilman, että pieni heräisi

Vauva herää helpommin siihen, kun häntä yksinään siirtää, kun siirrettäessä häntä unipesässä, jolloin lämmin peittokin pysyy ympärillä.

+ vuodekatoksen kangas estää aurinkoa tulemasta suoraan silmille
Meillä aurinko paistaa suoraan ikkunasta sisälle heti aamusta, joten ei tarvii pelätä, että auringonvalo pilaisi kesällä yöunet.
+ kauniin näköinen
Itse unelmoin pienenä ja vähän isompanakin vuodekatoksesta, joten toteutin oman pitkäaikaisen haaveeni sitten hänelle :D

Huoneen kruunaa kyllä ehdottomasti tuo aivan ihana Mikki Hiiri valaisin. Etsin pitkään sopivaa valaisinta meille, sillä en halunnut mitään perusvalaisinta enkä myöskään mitään täysin lastenmielistä - nyt, kun vielä saan pienen sisustuksesta päättää. Lastenhuoneeseen neutraaleja valaisimia on kuitenkin melko vähän, joten meinasi iskeä jo epätoivokin, mutta onneksi Jollyroomilta löytyi meille mainio yksilö. 

Huoneen sisustus on edelleen vähän keskeneräinen, sillä muutamia pieniä yksityiskohtia puuttuu edelleen, mutta onneksi asukas itse ei välitä vielä ihan hirveästi asiasta. Pikkuhiljaa saadaan kuitenkin huoneesta viihtyisämmän näköinen ja varmasti pienen herran kasvaessa myös hänen näköisensä.

Näihin tuotteisiin ollaan kuitenkin oltu todella tyytyväisiä ja voin käsi sydämellä suositella näitä.

Meille tulleet tuotteet ovat seuraavat:

VUODEKATOS

UNIPESÄ

VALAISIN

HOITOPÖYTÄ

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa Jollyroomille Alice&Foxin 100€ lahjakortti,

käykää osallistumassa instagramin puolella - TÄSTÄ pääsee suoraan osallistumaan!

UUDEN KODIN SISUSTUSTA DESENIOLLA

Postaus on toteutettu yhteistyössä Desenion kanssa. https://desenio.fi/ - klikkaa itsesi kauppaan!

Desenion taulut on ollut osana mun sisustusta jo useita vuosia, useammassa eri kodissani. Olen tykännyt hurjasti siitä, miten helposti tauluilla saa luotua erilaista tunnelmaa ja ilmettä kotiin.
Olin iloinen, kun minulle avautui uusi mahdollisuus yhteistyöhön juuri sopivasti muuton alla.
Vanhat tauluni olivat aika pinkkiin painottuneita ja pinkki sisustuksessa minun kohdallani on jäänyt ainakin toistaiseksi historiaan, joten tämä oli mainio mahdollisuus hankkia uuden kodin seinille uudet taulut. Erityisesti olinkin tällä kertaa kiinnostunut lastenjulisteista.
Deseniolla on ihan mielettömän laaja valikoima, joka on positiivista, mutta aiheuttaa myös harmaita hiuksia. VALINNANVAIKEUS kuvailee todennäköisesti parhaiten sitä fiilistä, mikä Desenion nettikauppaa selatessa tulee.

Musta on viimeisen vuoden aikana tullut todella luonnonläheinen ihminen ja viihdyn luonnossa, poissa kaupungista, ihan uudella tavalla verrattuna entiseen. Ilmeisesti tämä muutos on vaikuttanut myös sisustustyyliini, sillä myös siitä on tullut paljon luonnonläheisempi, kun aikaisemmin. Suosin nykyään sisustuksessa paljon luonnonläheisiä sävyjä ja esineitä.
Makuuhuone oli ainoa paikka, josta emme lähteneet tapettia muuton yhteydessä tällä erää vaihtamaan ja kyseiseen tapettiin oli helppo yhdistää tämä luonnonläheinen sisustus. Meidän uusi makuuhuone on iso ja ainoa huoneista, joka on täysin keskeneräinen vielä toistaiseksi, joten isot uudet taulut piristämässä sekasortoa on mainio valinta.
Valittiin M:n kanssa meille yhdessä, kuinkas muutenkaan, luontoaiheiset taulut koristamaan seinää. 
Meidän seinältä löytyvät taulut löytyvät seuraavien linkkien takaa:

LAKE AND TREES

RED DEER

DIABLO LAKE

Nuo taulut yhdistettynä meidän beigeisiin verhoihin sekä sisälle pilkottavaan aurinkoon on todella rentouttava kombo. Yleensä en saa rauhallista fiilistä huoneessa, joka on vielä keskeneräinen ja huonekalut/tavarat eivät ole vielä täysin haluamallani tavalla, mutta tällä hetkellä meidän makuuhuoneessa se onnistuu sekasorrosta silti. Sitten, kun pieni siirtyy nukkumaan kokonaan omaan huoneeseensa, saadaan varmasti myös meidän makuuhuoneemme lopullisesti kuntoon.

Vauvan huoneeseen minulta löytyi Mestaripiirros biisin sanoituksella tilattu taulu Pikkunorsulta, jonka kaveriksi kaipasin jotain ihan kuvallisia tauluja. Vaihtoehtoja meillä oli paljon ja valinta myös näiden kahden suhteen melko hankala. M sitten valitsi meille tuon keltaisen valopilkun seinälle, jotta kaikki ei olisi ihan harmaata tai sinistä ja vaikka olinkin alkuun hieman skeptinen niin taulu sopii huoneeseen kyllä mainiosti!
Vasta postausta ideoidessani tajusin, että meidän pöllö taulu on todellisuudessa väärin päin seinällä, jolloin käsitin, että se toimii kyllä mainiosti kummin päin vaan. Meidän seinälle se kuitenkin istuu ehkä parhaiten niin päin, kuten sen "kuuluu" olla :D

Taulut löytyvät seuraavien linkkien takaa:

OWl PEEKABOO

BEAR ON YELLOW BIKE

Taulujen kuvaaminen paljastui yllättävän vaikeaksi loppupeleissä, sillä meidän asuntoon tulee todella paljon valoa, joka aiheutti sen tilanteen, että tauluista heijasti koko ajan. En olisi uskonut, että valo voi tulla ongelmaksi, kun yleensä se on se valon puute, mikä ongelmia tuottaa. Hyviä kuvia oli siis melko hankalaa saada, lukuun ottamatta seuraavaa tapausta: 

Nimittäin meidän keittiöön tullut taulu! Tänne ei paistanut valo suoraan, joten kuvauskin kävi huomattavasti helpommin tämmöiseltä amatööriltä.

Tarina tämän takana tosiaan on se, että inhotaan kumpikin sipulia ja aina vähän väliä nostetaan esille, että onneksi tosiaan meistä kumpikin inhoaa sitä.. :D Täten tämä taulu oli aivan mainio juuri meidän keittiöön, jossa sipulia ei koskaan käytetä. Kyseinen taulu löytyy nimellä ONIONS. 

Onko sinullakin muutto tulossa tai kotisi kaipaisi muuten vaan uutta piristystä?

Olisiko taulut se pieni kiva piristys, mitä kotisi kaipaa?

Nyt asia hoituu kivalla pienellä alennuksella!

 Alekoodi "ADRIANNET25" antaa -25% alennusta 19.-21.5 välillä

 Koodi ei koske kehyksiä eikä Handpicked- tai persoonallisia julisteita

SYNNYTYS + OLEMATON TUKI SYNNYTTÄJÄLLE OSASTOLLA KORONA AIKANA

Maailmalla vallitseva tilanne on vaikuttanut paljon moniin asioihin ja eniten itseäni on koskettanut juuri synnytykseen liittyvät rajoitukset. Koronan vuoksi tilannetta on rajattu seuraavasti:

"Vierailut on koronavirus (Covid-19) -epidemian vuoksi toistaiseksi kielletty. Synnyttäjän tartuntatautioireeton tukihenkilö voi olla mukana normaalissa alatiesynnytyksessä, kun synnytys on alkanut. Synnytyshuoneesta ei voi poistua. Tukihenkilö ei voi olla mukana synnytyksen käynnistysvaiheessa, keisarileikkauksessa tai synnyttäneiden osastoilla. "

Tiedostin, että yksin joudun sairaalassa olemaan ja yritin siihen jo henkisesti etukäteen valmistautua. Sairaalassa olo on joka kerta mulle todella iso pala kakkua ja kaikki kerrat, mitä siellä on tullut vietettyä, olen ollut todella ahdistunut, nukkumatta sekä syömättä. Syytä mun sairaala pelolle/ahdistukselle en oikeastaan tiedä, mutta se ympäristö vaan aiheuttaa aina todella isoja, ikäviä tunteita.

Kaikki sai alkuna 4.5, kun heräsin aamulla 7:30 vesien menoon ja soitin M:lle, että nyt kävi näin. Olin vielä sunnuntaina illalla näyttävästi ottanut sängystä kosteussuojan pois sanoen "no en mä tätä tarvitse, kun eihän ensisynnyttäjillä lähes koskaan mee vedet". Kello 9 olin jo yksin sairaalassa käyrillä, kun M joutui odottelemaan parkkipaikalla, sillä rajoitusten vuoksi sisälle ei ollut asiaa. Puolen päivän aikaan M kyseli, että pitäisiköhän hänen mennä kotiin odottelemaan, jolloin totesin, että ei taida kannattaa, sillä supistukset tulivat n. 5 minuutin välein säännöllisesti. Hieman sen jälkeen tehtiin myös päätös, että kun kivut pahenee, niin pääsen ammeeseen, jonne tukihenkilö pääsee minua vahtimaan ja josta siirrytään sitten yhdessä synnytyssaliin.
Juuri ennen ammeeseen siirtymistä supistukset olivat siirtyneet vatsalta myös selälle, mutta siihen sain ison avun ammeesta. Amme rentoutti sen verran hyvin, että loppuajan supistukset tuntuivat pelkästään vatsalla. Selkärankavammaisena tämä oli todella iso pelastus, sillä pelkäsin, että selkäni ei kestä loppuun saakka.
Ammeessa olin noin 14:30-16:00, jonka jälkeen päästiin synnytyssaliin, jossa oltiin seuraavaan aamuun asti. Poikamme syntyi 3:16, joten kerkesin nähdä kaikki sen päivän vuorolaiset. Aamusta asti olin saanut todella hyvää kohtelua, minut oli otettu todella hyvin huomioon ja koin, että toiveitani kuunneltiin.
Toiveenani oli olla niin kauan ilman lääkkeetöntä kivunlievitystä, kuin suinkin mahdollista ja se onnistuikin todella hyvin. Olin pitkään jalkeillani ilokaasun voimin, sillä liikkeellä oleminen teki supistuksista helpompia. Makuuasennossa supistukset tuntuivat 10 kertaa pahemmalta ja silloin ei tuntunut ilokaasusta olevan mitään iloa.

Ilokaasuun mulla oli omat ennakkoluuloni, sillä olin lukenut monen kirjoittamana, että se aiheuttaa pahoinvointia. Tässä kohtaa voin sanoa, että ennakkoluulot kannattaa jättää kotiin, kun menee synnyttämään. M sitten kuitenkin rohkaisi minua kokeilemaan sitä ja olen todella iloinen, että kokeilin, sillä pärjäsin sillä lähemmäs keskiyöhön asti, jolloin vasta piti turvautua lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Itse olisin varmaan sinnitellyt vielä pidempään kipujeni kanssa, mutta tässäkin kohtaa M oli se, joka muistutti, että kannattaa hyödyntää ne kivunlievitykset, mikäli olo on todella tukala. Lääkkeellisestä kivunlievityksestäkään ei jäänyt huonoa kuvaa, vaikkakin spinaali vei minulta jaloista tunnon kokonaan hetkeksi ja nukuin hyvän tovin kiitos sen, jonka jälkeen takareiteni jäi todella pahaan kramppiin, joka vaikeutti loppua todella paljon.
Loppu oli kramppini ja rajun ylävatsakivun takia todella raskas ja lohduton, sillä olin pitkän päivän jälkeen myös todella poikki. Lopulta lääkäri auttoi pienemme maailmaan imukupin ja episiotomian avulla.
Tilanne oli aika hurja loppua kohden, joten sekä lääkäri että kätilöt joutuivat melko jämäkästi siinä kanssani keskustelemaan, sillä omat aivot olivat jo täysin pois pelistä ja olin vakuuttunut, että en pysty siihen. Lääkäri sekä kätilö varmistivat minulta sitten kuitenkin erikseen vielä synnytyksen jälkeen, että eihän minulle jäänyt tilanteesta huono kuva/mieli ja että heidän vain piti tsempata minut loppuun asti. Lääkäri totesi vielä, että hyvin minä olisin pärjännyt ilman häntäkin. Tästä jäi todella hyvä mieli ja tuntui, että minut tosiaan otettiin huomioon. 
Olin melko toiveikas, kun henkilökunta oli ollut noin mieleistä ja lämmintä aamusta asti.. Osastolle siirtyessä aamu kuudelta tilanne otti kuitenkin täyskäännöksen.

Tietoihini on kirjattu jo neuvolassa tämä sairaala pelkoni sekä ahdistukseni, mutta kerroin tämän myös itse osastolla jokaiselle uudelle hoitajalle, joka vointia tuli kyselemään. Ei sillä, että se mihinkään olisi vaikuttanut, sillä eipä se tieto ketään hetkauttanut. Tiistaina ensimmäinen hoitaja totesi vain, että kyllä tästä pitäisi nauttia, kun on iloinen asia, vaikka kuinka yritin selittää, että ympäristö on silti sama, vaikka syy siellä oloon on positiivinen. Eräs toinen hoitaja taas totesi kylmän viileästi, että "mitenköhän pärjäät, kun et pysty syömään?" eikä se järin ahdistustani helpottanut, sillä olinhan itsekin pohtinut tuhansia kertoja, että miten mä oikein pärjään, kun en saa mitään alas.

Keskiviikkona tilanne paheni kuitenkin todella paljon, sillä oloni alkoi menemään melko äärirajoille, kun en ahdistukseltani saanut aikaiseksi muuta kuin itkeä. Tämäkään ei hoitajia hetkauttanut, sillä monet kerrat, kun pienelle tuotiin maito saatoin itkeä sängyllä, mutta hoitajat katosivat sanaakaan sanomatta. Kun joku kyseli oloa ja sanoin, että on paha olla ja ahdistaa, niin siihen ei tullut ikinä mitään vastausta.

Ainoan poikkeuksen muodostivat ke-to ja to-pe välisenä yönä vuorossa ollut hoitaja, jonka mukana oli kätilöopiskelija - heille olen todella kiitollinen. Keskiviikkona heidän tullessa illalla huoneeseeni, he kysyivät, kuinka täällä voidaan, kerroin kyyneleitä niellen, että pienellä on kaikki hyvin, jolloin ensimmäistä kertaa kuulin, että "miten sä itse voit, mikä harmittaa?". Tällöin kyynelkanavani aukesivat uudestaan ja kerroin saman, kuten aina ennenkin - ahdistaa ja tuntuu, että seinät kaatuu päälleni. He ottivat asiasta kopin ja kysyivät, olenko saanut mitään rauhoittavia nukkumiseen täällä, haluaisinko yöksi rauhoittavan, jos he ottavat pienen heille kansliaan siksi aikaa. Tämän jälkeen itkin M:lle ääniviestin välityksellä sitä, miten hyvältä tuntui, kun joku vihdoin kiinnostui siitäkin, miten minä voin - olo oli niin iloinen. 

Meidän oli tarkoitus päästä torstaina kotiin, mutta bilirubiini arvot olivat sen verran rajamailla ja ruoka ei maistunut, että tein päätöksen, että jäädään yön yli seurantaan, vaikkakin lastenlääkäriltä oli lupa kotiutua. Ennen päätöstäni jäädä vielä yön yli, sain vuorossa olevalta hoitajalta lähinnä syytöksiä ja alentavia kommentteja siitä, että jos päätetään lähteä kotiin. Asenne minua kohtaan oli se, että olen ensisynnyttäjä ja ajattelen vain omaa parastani enkä lapseni. Hän väläytti myös psykoosi korttia ja vetosi siihen, että en nuku.

Yöllä minulle tuttu kaksikko otti pienen taas kanslian, jolloin nukun ensimmäistä kertaa su-ma välisen yön jälkeen 4 tuntia heräämättä kertaakaan.

Perjantaina sairaalasta lähtiessäni en saanut juuri mitään ohjeistusta mihinkään. Minun oli tarkoitus aloittaa imetys kotona, sillä en kerta kaikkiaan sairaalassa ahdistukseltani siihen kyennyt. Kukaan ei antanut minulle mitään ohjeita imetykseen, pulloruokintaan, siihen paljonko hänen nyt täytyy saada syödyksi, että se on ok tai mitään muutakaan. 

Lauantaina mentiin iltapäivällä antamaan verinäyte, jotta tarkistettiin bilirubiinin tilanne eikä mun luotto heidän toimintaan kasvanut kyllä silloinkaan, sillä kukaan ei tiennyt mihin mun pitäisi mennä, kun laboratorio, johon minut ohjattiin, oli kiinni jne. Samalla kuulin kuinka apulaiset ruokaa viedessään arvostelivat erään huoneen synnyttäjää, kuinka hankala ja vaativa jne kyseinen potilas on.

Ymmärrän, että kaikilla on joskus hankalia asiakkaita/potilaita ja niistä täytyy päästä puhumaan,

mutta ehkä parempi paikka sille olisi taukotila.

Ei anna järin hyvää kuvaa, kun tuollaista kailotetaan keskellä käytävää niin, että ulkopuolisetkin kuulee asiat.

Herää kysymys, että mitä mustakin on huudeltu, kun en saanut syötyä laisinkaan?

Lauantaina kuitenkin vastassa oli minulle torstailta tuttu lääkäri, joka on yksi niistä ainoista positiivisista kokemuksistani sairaalasta. Hän ymmärsi huoleni ja helpotukseni, kun tarvetta sinivalolle ja sairaalaan jäämiselle ei ollut. Sain halauksenkin sieltä lähtiessäni. Illalla, kun tarvitsi soittaa heille, hän vastasi siellä päässä puhelimeen ja oli edelleen yhtä lempeä. Minulta suuri kiitos myös hänelle ♥ (laitoin tästä kiitoksen ja positiivisen palautteen myös eteenpäin)

Kotiutumisestani on nyt kulunut reilu viikko ja olen vieläkin täysin häkeltynyt siitä, millaista kohtelua osastolla sain. Minut jätettiin synnytyksen jälkeen oikeastaan täysin oman onneni nojaan eikä ketään kiinnostanut, miten itse jaksan henkisesti. Koen melko älyttömänä, että nyt, kun tukihenkilöiden läsnäoloa on rajoitettu, ei synnyttäjille kuitenkaan tarjota mitään apua tai tukea, vaikka tiedossa olisikin, kuten minun tapauksessani, esimerkiksi sairaalapelkoa. Synnytyksen jälkeinen masennus on kuitenkin paljon puhuttu asia enkä usko, että tämmöinen ainakaan lukemia parantaa. Omaa sairaalapelkoa kyseinen jakso boostasi ja en osaa edes kuvitella, että miten minulle käy, kun joskus syystä tai toisesta sairaalassa täytyy taas olla.

Nyt olen vain todella kiitollinen siitä, että saadaan olla kaikki yhdessä kotona ja nauttia meidän uudesta pienestä perheestä ♥